”20-luku alkoi liekehtien – Onneksi maailman murheistakin voi oppia”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Päätoimittaja Erkki Meriluoto.
© Niclas Mäkelä / Otavamedia © Niclas Mäkelä / Otavamedia
"Politiikan hullu viime vuosi on rauhoittunut toviksi, mutta monien lakkouhkien vuoksi ainakin työtaistelujen tuli kytee jo täälläkin", kirjoittaa päätoimittaja Erkki Meriluoto.

Toiveet siitä, että tämä olisi positiivisempien uutisten vuosikymmen kuin edelliset, voidaan kuopata heti sen alkumetreillä. 20-luku on alkanut suorastaan liekehtien.
Australiassa maastopalot ovat jatkuneet jo viikkoja.

Näin ilmastonmuutoskeskustelun aikana osuva vertaus on, että paloista lähteneet hiilidioksidipäästöt vastaavat jo nyt yli sadan vähäpäästöisimmän valtion koko vuoden päästöjä.

Suurin yhtenäinen paloalue on ollut yli 6 000 neliökilometrin kokoinen, mikä vastaa noin kahta kolmasosaa koko Uudenmaan pinta-alasta. Arvioiden mukaan eläimiä saattaa kuolla palojen seurauksena reilusti yli miljardi.

Australiassa Victoriankin osavaltiossa 20-luku alkoi valtavien tulipalojen hallittessa maastoa.

Australiassa Victoriankin osavaltiossa 20-luku alkoi valtavien tulipalojen hallittessa maastoa. © LEHTIKUVA / BAI XUEFEI

Lähi-idässä iranin kriisi kärjistyi lopulta surullisesti, kun Iran ampui alas ukrainalaisen matkustajakoneen. Muutaman päivän kiistämisen jälkeen Iran päätti myöntää tekonsa.

Ajatuksiin hiipi väkisinkin Itä-Ukrainan yllä reilut viisi vuotta aiemmin alas ammuttu matkustajakone. Puolueettoman kansainvälisen tutkimuksen mukaan ohjus kuului Venäjän asevoimille, joka tuki alueen separatisteja.

En ihmettelisi, jos Iranissa on kokoustettu ja mietitty eri seurauksia kiistämisen ja myöntämisen suhteen. Vastuunsa kiistänyt Venäjä on saanut tuta vuosien pakotteet, joten Iran päätti valita helpomman tien: tunnustaminen ja tapahtuneen avoin pahoittelu. Samalla he saivat puheenvuoron sysätä syytä kriisin ensimmäisen iskun tehneen USA:n suuntaan.

Täällä kotimaassa on onneksi selvitty helpommalla. Politiikan hullu viime vuosi on rauhoittunut toviksi, mutta monien lakkouhkien vuoksi ainakin työtaistelujen tuli kytee jo täälläkin.

Postilakon aiheuttamat hankaluudet Seuran lukijoille ovat vielä tuoreessa muistissa. Yksi tilaajamme kertoi saaneensa marraskuun puolivälissä julkaistuja lehtiä laatikkoonsa vasta viikkoa ennen joulua.

Mitä me tavalliset tallaajat sitten voimme ottaa opiksi näistä maailman murheista?

Ainakin kannattaa myöntää isoimmatkin mokansa mahdollisimman nopeasti tai ne voivat vaivata jopa vuosia.

Auttaakin voi. Iltalehti uutisoi, miten suomalaiset käsityöharrastajat ovat innostuneet ompelemaan Australian paloissa loukkaantuneille eläimille suojapusseja ja virkkaamalla esimerkiksi pesäkoreja. Vuosikymmenen ensimmäinen hyvä työ voikin olla vompatin auttaminen.

Lue  myös: Viherpainostusta, hyvinvointia, virtuaalisia vaikuttajia – Nämä ovat 20-luvun kulutuksen viisi megatrendiä

X