”Aatteiden, rahan ja ihmisten vapaaksi liikkuvuudeksi kutsuttua pullon henkeä ei saa enää puhallettua takaisin”
”Järkevä suomalainen osaa varautua siihen, että kaikki maailmalla koettu koskettaa meitä ennemmin tai myöhemmin”, kirjoittaa Seuran toimituspäällikkö Petri Korhonen.
Kun vuosikymmenen alussa EU alkoi painiskella Kreikan velkakriisin kanssa, moni suomalaispoliitikko kiirehti vakuuttamaan, että tämä mullistus ei koske Suomea eikä rahamarkkinoitamme.
Samaa meille oli sanottu jo vuonna 2008 Yhdysvalloissa alkaneen finanssikriisin yhteydessä, ja varmaan myös New Yorkin syyskuun 2001 terrori-iskujen aikana.
Kun Kiinan epäillään vakoilevan muita suurvaltoja, kuulemme Suomen viranomaisilta ettei täällä ole syytä huoleen. Ilmastonmuutoksestakin puhutaan noin: viime viikon Etelä-Suomen lumikaaos kuulemma osoittaa, ettei ilmaston lämpeneminen koske meitä.
Ja kun mediassa osoitetaan sormella presidentti Trumpin valintaa, Britannian täydellistä brexit-kaaosta tai ulkoapäin vauhditettuja Ranskan keltaliivien mellakoita, joku muistuttaa aina, ettei Suomea saisi ikinä höynäytettyä moiseen sekasortoon. Tällainen herkkäuskoisuus ja panikointi eivät koske Suomea!
Tässä lohduttavaksi ja rauhoittavaksi tarkoitetussa sanonnassa on jotain hyvin suomalaista. Olemme aina toivoneet, että pieni maamme pysyy syrjässä kaikista mahdollisista mullistuksista, joita rajojemme ulkopuolella tapahtuu.
Ikävä kyllä se ei vain ole enää vuosikymmeniin ollut mahdollista. Tätä aatteiden, rahan ja ihmisten vapaaksi liikkuvuudeksi kutsuttua pullon henkeä ei saa enää puhallettua takaisin.
Umpio alkoi murentua jo Urho Kekkosen aikana erilaisten vapaakauppasopimusten ansiosta: oli pakko alkaa asioida enemmän joka ilmansuuntaan. Mauno Koiviston presidenttikaudella Euroopan fyysiset ja henkisetkin rajat kaatuivat rytisten.
Nyt rajoja ei ole: tieto, ääni ja kuva kulkevat bitteinä Nurmeksesta vaikka Naurusaarille sekunnin murto-osissa. Asenteet, uskomukset ja huhut liikkuvat yhtä herkästi.
Kuuluisa johtamisprofessori Alf Rehn muistuttaa Seuran haastattelussa, että ”mikään ei minun aikanani muutu” -uskottelu on omahyväistä toiveajattelua.
Järkevä suomalainen osaa varautua siihen, että kaikki maailmalla koettu koskettaa meitä ennemmin tai myöhemmin. Ja optimisti tietää, että useimmiten muutos tuo tänne jotain hyvääkin.