Afgaanipakolainen tekee töitä ja maksaa vuokransa, mutta turvapaikka evättiin

Jaa artikkeliTilaa Seura
Aziz Razuli onnistui saamaan vuokrayksiön Loviisan keskustasta. Vuokransa hän maksaa itse. © Arto Wiikari/Otavamedia
Aziz Razuli pakeni henkensä kaupalla kotimaastaan ja päätyi Loviisaan. Työteliäs afgaani hakee turvapaikkaa toistamiseen ja häivyttää huolensa ompelemiseen.
afgaanipakolainen

Aziz katselee usein kännykästään lastensa ja vaimonsa kuvia. Silloin saattaa iskeä ikävä. ©ARTO WIIKARI/OTAVAMEDIA

Herättyään Aziz Razuli, 41, luulee hetken, että hän on kotonaan Afganistanissa.

Mutta ei, hän on Loviisassa, 4 260 kilometrin päässä kotikaupungistaan Ghaznista.

Aziz nousee ja menee suihkuun. Hän kävelee paljasjaloin kirpputorilta ostetuilla afganistanilaismatoilla. Joku hänen entisistä maanmiehistään on kutonut ne. Kun hänen jalkansa koskettavat mattoa, hän tuntee olevansa kotonaan.

Hän syö aamiaisen pienen pöytänsä ääressä, sytyttää kynttilän ja katsoo ikkunasta pimeään aamuun. Pöydän vieressä seisoo musta, jalanpoljettava Singerin ompelukone. Senkin hän on ostanut kirpputorilta. Se muistuttaa Azizia vaimostaan, jolla on samanlainen kotona Ghaznissa.

Ikävä tulvahtaa mieleen. Yli kahteen vuoteen hän ei ole nähnyt vaimoaan eikä kolmea lastaan.

Aziz juo nopeasti kahvinsa ja lähtee töihin. Tasan seitsemältä hän on työpaikallaan turkisompelimossa. Aziz on räätäli, ja kun hän pääsee ompelemaan, hän unohtaa ikävänsä hetkeksi. ”Silloin, jos ei ole mitään tekemistä, voin huonosti. Kun ompelen, olen onnellinen ainakin hetken”, Aziz sanoo.

Siksi Aziz täyttää päivänsä työllä.

Turkisompelimosta hän kiiruhtaa omaan suurkirppiksen työtilaansa ja aloittaa vaatturin työt. Kello on puoli kolme..

Korjausompelua, tilausompelua, miesten puvut, hääpuvut, juhlapuvut, lukee Azizin kojun vieressä. Täällä hän työskentelee kuutena päivänä viikossa. Täällä hänet tunnetaan taitavana ja nopeana räätälinä.

Paluu kotimaahan

Räätälinoppinsa Aziz hankki Iranissa. Koska Afganistanissa ei ollut alan koulutusta, räätälin ammatista haaveillut kahdeksanvuotias Aziz lähetettiin räätälisetänsä luokse Iraniin.

Iranissa kului kymmenen vuotta. Sieltä Aziz lähti Dubaihin, jossa työskenteli vuosia laittomana siirtolaisena. Hän oppi tekemään monen kymmenen tuhannen arvoisia hääpukuja kunnes palasi synnyinmaahansa.

Kesällä 2015 Aziz Razuli asui vielä Afganistanissa. Hänellä oli ompelimo Ghaznissa, jonne hän ajoi autollaan kaupungin ulkopuolella sijaitsevasta neljän huoneen omakotitalostaan. Talon ympärillä oli rehevä puutarha appelsiinipuineen.

Perheeseen kuului raskaana oleva vaimo ja kaksi lasta. Vaimo tuli usein mukana töihin, koska hänkin on ompelija.

Äkkiä idylli kuitenkin murskaantui.

”Tapamme sinut”

Eräänä iltana joukko miehiä tunkeutui ompelimoon. Aziz ei muista, kuinka monta heitä oli.

He olivat talibaneja. Miehet alkoivat huutaa ja rikkoa tavaroita, ja lopulta he sytyttivät ompelimon tuleen.

Tuli nieli ompelukoneen, kalliit kankaat, kaavat, kaiken. Pistävä savun haju levisi pitkälle.

Azizin rikos oli se, että hän teki hääpukuja naisille, otti mittoja naisista ja kaiken lisäksi hänen vaimonsa työskenteli hänen kanssaan. Sitä talibanit eivät voi sietää.

Aziz oli järkyttynyt, mutta alkoi silti kunnostaa ompelimoaan.

Kahden viikon päästä talibanit tulivat taas ja sama näytelmä toistui: taas ompelimo paloi. Talibanit uhkasivat, että jos Aziz vielä ompelee naisille, hänet tapetaan.

Aziz kuuluu Afganistanissa hazaroihin. Hazarat ovat shiiamuslimeihin kuuluva etninen ryhmä, jota on sunni-islamilaisessa Afganistanissa vainottu satojen vuosien ajan. 1970-luvulla hazaroita ei hyväksytty virkoihin tai yliopistojen opiskelijoiksi. Taliban-hallinnon aikana hazaroita surmattiin – suorastaan teurastettiin – tuhansittain.

Mallisto Häämessuille

Heidi Niemen juhlapuku valmistuu kahden viikon kuluttua. ©ARTO WIIKARI/OTAVAMEDIA

Loviisan suurkirppiksellä on rauhallinen tunnelma. Ihmisiä tulee ja menee, kulkijat katselevat ja miettivät, tarvitsisivatko sohvan, pöydän, talvitakin, teekupin, pöytälampun vai kasan vanhoja Seura-lehtiä. Täältä löytyy melkein kaikkea.

Azizin ensimmäinen asiakas on Heidi Niemi.

Heidillä on mukanaan Roomasta ostettu musta tyllikangas, johon on kirjailtu erivärisiä kukkia. Siitä on tarkoitus tehdä juhlapuku.

”Ehtisitkö saada valmiiksi jo viikon päästä?” Heidi kysyy.

”Ei onnistu, vasta kahden”, Aziz vastaa englannin ja suomen sekoituksella.

Pukusuunnittelija Heidi Niemi on Azizin tuttu ennestään. Syksyllä vuosi sitten Heidi suunnitteli Helsingissä järjestetyille Häämessuille kahdeksan hääpuvun malliston, jonka Aziz ompeli.

Loviisassa asuessaan Aziz ei ole tehnyt vielä yhtään naisten hääpukua, mutta yhden miesten hääpuvun hän on jo ommellut. Sen tilasi Loviisan suurkirppiksen toimitusjohtaja Sami Naskali.

”Se on tosi huolellisesti ja hienosti tehty. Minusta on hienoa, että hän on nyt täällä kirppiksellä. Annoin hänelle täältä työtilan, jotta hän pääsisi työn ja ompelemisen alkuun. Haluan sillä tavalla auttaa häntä.”

Turvalliseen Suomeen

Sami Naskali tapasi Azizin ensimmäisen kerran vähän yli kaksi vuotta sitten, kun hänen pihalleen Strömforsin ruukissa Loviisassa ajoi vahingossa täysi bussillinen afgaanipakolaisia. Heidän joukossaan oli myös Aziz.

Aziz Razuli ja Loviisan suurkirppiksen toimitusjohtaja Sami Naskali ovat ystävystyneet parin viime vuoden aikana. ©ARTO WIIKARI/OTAVAMEDIA

Sami Naskali ohjasi heidät oikeaan paikkaan, naapurissa olevaan turvapaikanhakijoiden tukimajoitukseen.

Kun Aziz saapui Strömforsiin, takana oli kolmen kuukauden mittainen pakomatka.

Afganistanissa hän oli hyvästellyt kuumana elokuun aamuna raskaana olevan vaimonsa ja lapsensa, jotka jäivät Azizin vanhempien luokse.

Suomesta Aziz oli kuullut naapurin mieheltä, joka oli lähtenyt tänne: Suomi on hyvä ja turvallinen maa asua.

Matkarahat Aziz sai myymällä autonsa, lisäksi hänellä oli vähän säästöjä.

Hän maksoi noin neljä tuhatta euroa siitä, että hänet vietiin Pakistanin rajalle. Siellä oli myös muita Afganistanista pakenevia, yhteensä noin 60 hengen ryhmä matkalla Iraniin. Oli paahtavan kuumaa, välillä matka taittui jalan, mutta lopulta he saapuivat Iranin rajalle. Rajapoliisien kanssa syntyi kahakka ja yksi mies ammuttiin.

Nuo laukaukset tulevat vieläkin Azizin uniin.

Iranista matka jatkui Turkin rajalle. Taas ammuttiin, tällä kertaa uhri oli nainen. Turkkiin Aziz pysähtyi kahdeksi kuukaudeksi. Välillä hän oli töissäkin, sillä hänen rahansa olivat loppuneet. Hän myös odotti, että veli lähetti hänelle lisää rahaa.

Matka jatkui veneellä Turkista Kreikkaan: kymmeniä ihmisiä tungettiin pieneen kumiveneeseen, josta täytyi välillä pumpata vettä.

”Se oli todella pelottavaa. Pelkäsin henkeni edestä”, Aziz muistelee.

Makedonian, Kroatian, Itävallan, Tanskan ja Ruotsin jälkeen koitti Suomi ja Strömforsin ruukissa sijainnut tukimajoitus.

Toppatakki valmiiksi

Marraskuun iltapäivä hämärtyy. Valot syttyvät Loviisan suurkirppiksellä. Ihmisiä alkaa tulla entistä enemmän, osa tulee töistä ja pistäytyy kotimatkalla kirppiksellä.

Loviisan suurkirppiksellä asiakkaita riittää. ©ARTO WIIKARI/OTAVAMEDIA

”Mitä mies?”

Kolme afganistanilaista miestä on tullut Azizin ompelupisteelle läimäytellen Azizia iloisesti selkään.

Kaikki nauravat ja alkavat puhua daria, omaa äidinkieltään.

Miehet arvattavasti vitsailevat, koska nauravat paljon.

He kaikki tulivat kaksi vuotta sitten samalla bussilla Strömforsiin ja odottavat saavansa turvapaikan.

Tummansinisen toppatakin ompelu keskeytyy iloiseen kysymykseen.

”Aziz, joko tiedät, millaisen puvun teet minulle siitä vanhempieni tuomasta intialaisesta silkistä?”

Jutta Luoma käy usein kirppiksellä. Hän on ostanut kirpputorilta vaatteita ja vienyt ne toisinaan saman tien Azizille korjattavaksi.

”Aziz on jo kuin yksi meistä. Loistavaa, että hän on täällä.”

Paitoja verhoista

Kun Aziz saapui kaksi vuotta sitten marraskuussa, oli pimeää.

”Eikö täällä koskaan näy aurinkoa?” mies kyseli hämmentyneenä.

Azis asui 11 neliön suuruisessa huoneessa kolmen muun miehen kanssa. He nukkuivat kerrossängyissä.

Azizilla ei ollut paljon tavaroita mukanaan, mutta niiden harvojen joukossa oli aarteita: neuloja ja lankaa.

Vastaanottokeskuksessa alettiin ihmetellä, kun turvapaikanhakijamiehillä alkoi olla yllään upeita, hyvin istuvia paitoja, aivan kuin räätälin tekemiä.

Vaatturi paljastui – Aziz oli löytänyt vastaanottokeskuksesta vanhoja, poisheitettyjä verhoja. Pitääkseen surunsa kurissa alkoi ommella käsin paitoja.

Pian hänelle hankittiin ompelukone, järjestettiin kangaskeräys ja näin turvapaikanhakijaystävät saivat virallisen räätälin.

Aluksi Strömforsin kantaväestö vierasti turvapaikanhakijoita peläten, että pienen kyläyhteisön rauha rikkoutuu. Pihoihin ilmestyi Pääsy kielletty -kylttejä ja porukoissa supistiin, tapahtuisiko tällä pian jotakin kamalaa.

Rauha pysyi. Pakolaiset toivat kylälle mukavaa vipinää, ja kyläkauppakin sai entistä enemmän asiakkaita. Nyt tukimajoitus on suljettu, pakolaiset ovat muuttaneet eri puolille. Aziz onnistui saamaan vuokrayksiön Loviisan keskustasta, noin parinkymmenen kilometrin päässä Strömforsista. Hän maksaa vuokransa itse.

Kello viisi valmis

Lilanvärinen puku tulee Aziz Razulille itselleen, sillä hänet on kutsuttu suomalaisten ystävien luokse juhlimaan. ©ARTO WIIKARI/OTAVAMEDIA

Azizin ompelukone hyrisee, ja pian sininen toppatakki on valmis. Sen jälkeen hän alkaa viimeistellä puuvillaista, vaalean lilanväristä pukua, joka on hänelle itselleen. Hänet on nimittäin kutsuttu itsenäisyyspäiväjuhliin suomalaisten ystävien kotiin.

Illan pimetessä kirppari sulkeutuu, ja Aziz lähtee kymmenen minuutin kävelymatkan päähän parinkymmenen neliön yksiöönsä, jossa häntä odottavat suomen kielen oppikirjat: Suomen mestari – Suomen kielen oppikirja aikuisille ja Aasta se alkaa.

Hänen haaveensa on jäädä Loviisaan – sen hän tuntee jo melkein kodikseen.

Heinäkuun 8. tuli kuitenkin huonoja uutisia: käännytyspäätös. Aziz valitti päätöksestä ja on hakenut toisen kerran turvapaikkaa. Hän myös toivoo, että saisi perheensä tänne.

Riittävästi vainottu?

Suomesta on hakenut turvapaikkaa viime ja tänä vuonna yhteensä 1 176 afganistanilaista.

Migrin eli Maahanmuuttoviraston mukaan jokaisen turvapaikanhakijan perusteet tutkitaan yksilöllisesti. Turvapaikkahakemuksia ei ratkaista sillä perusteella, pidetäänkö Afganistania yleisesti turvattomana maana tai onko se ulkomaalaisille turvallinen matkakohde.

Migrin mukaan Afganistanissa koko maa ei ole sodassa, eivätkä maan yleiset olosuhteet ole peruste myöntää kansainvälistä suojelua. Vainon vaarassa oleville kuitenkin myönnetään turvapaikka ja toissijaista suojelua, jos henkilö on vaarassa kärsiä vakavaa haittaa.

Aziz soittaa kerran viikossa kotiinsa. Hänen nuorin lapsensa syntyi muutama viikko sen jälkeen, kun hän oli tullut Suomeen. Voi, kuinka hän haluaisikaan ottaa tämän pikkuisen syliinsä. Joskus puhelun jälkeen hän itkee.

Hänellä on kännykässään kuvia lapsistaan ja vaimostaan.

”Onneksi minulla on edes kuvat.”

Lue myös:

Afgaanipakolainen matkusti viisi vuotta ennen kuin pääsi Eurooppaan rahtikontissa – ”Tekisin kaiken uudelleen”

X