Aikamoinen juhannus! ”Miesväki oli ilkosillaan lauteilla – änkesin häpeilemättä mukaan”

Seuran lukijat paljastavat, mikä juhannus ei unohdu – ja miksi.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Seuran lukijat paljastavat, mikä juhannus ei unohdu – ja miksi.
Teksti: Seura

Sitä en unohda, kun teimme ensi kerran vanhempien mökillä kokkolautan. Se oli ihmeellistä pikkupojalle!” | Seuran lukija

Aavasaksalla juhannusjuhlissa tapasin tytön, jonka kanssa seurusteltiin. Tästä tytöstä tuli vaimoni 51 vuotta sitten. Että sillä lailla.” | Ossi Kangas

1963 meni muuten hyvin, mutta Kaisaniemen puistoon tuli porukkaa, jota johti Ilkka Lipsanen, laulaja Danny… Olimme kaverin kanssa puistonpenkillä istuskelemassa, ja Ilkka nakkasi kuolleen rotan kasvoihini haukkuen meidät rumin sanoin. Siinä meinasi ottaa koville.” | Seuran lukija

”Ensimmäiset lavatanssini Syvälahden lavalla juhannuksena 1990 on ikimuistoinen. Siitä alkoi pitkä ja hieno lavatanssiharrastukseni.” | Luuta

”Ikävä muisto 1960-luvulta. Kun hain isäni kanssa koivuja, kuulin valtavan rysähdyksen. Pian oli hiljaista. Minulle ei heti tapahtumasta puhuttu eikä näytetty paikkaa, jossa kaksi nuorta oli ajanut ulos soratieltä, aivan meidän tienhaaran lähistöllä. Molemmat olivat tuttuja, samalta kylältä. Toinen menehtyi. Tämän olen muistanut aina, vaikka tapahtumasta on jo niin pitkä aika. Minua vain suojeltiin, etten näkisi ja kuulisi todella surullista tapahtumaa.” | MLK

Menimme kesämökille, avainta ei ollut mukana

”Kylmä oli, mutta päätimme mennä järvenrantaan paistamaan makkarat. Yhtäkkiä alkoi tulla rakeita kaatamalla. Appiukkoni haki päärakennuksesta karvahatun, ja muutkin varustautuivat lähes talvisiin oloihin. Makkaranpaistoa jatkettiin. Toista yhtä arktista juhannusta en muista.” | Juhannusjuhla

Lapsuuteni juhannuksiin kuului aina näytelmä. Nuorisoseura esitti suosittuja näytelmiä, kuten Keinumorsian, Siltalan pehtoori ja Jääkärin morsian. Televisiosta katsoimme Tukkijoella-elokuvan. Talo siivottiin perusteellisesti. Katot ripsuttiin leppä- ja koivuluudilla, joista jäi joskus lehtiä laipioon. Ne tuoksuivat kesää tupaan. Ja koivut laitettiin portinpieleen.” | Kultaiset muistot

Menimme kesämökille. Avainta ei ollut mukana. Nukuin saunan eteisessä. Ystäväni nukkui henkilöautossa.” | Seuran lukija

Seurasimme nuorison menoa veneillä tanssilavalle. Äidin leipoma kakku ja tuorepulla kruunasivat kahvipöydän. Kyläkaupasta ostettu limsakori, omenaa- ja appelsiinia sekä sitruunasoodaa. Huoneissa suursiivous, ja kaikki oli puhdasta.” | Tuulikki

Vuonna 1959 lähdin vanhempieni ja heidän tuttavapariskuntansa kanssa Aavasaksalle katsomaan yötöntä yötä. Olin 14-vuotias. Aurinko ei näkynyt kertaakaan. En muista, missä yövyimme, mutta ihmisiä ja meteliä riitti. Kyllä oli ihanaa, kun päästiin kotiin.” | Seuran lukija

Paras juhannusmuisto nukkuu päiväunia

Lapsena asuin Lapissa ja menimme traktorin kyydissä lähimmälle vaaralle. Siellä poltettiin kokko ja syötiin pullaa. Yöllä tulimme traktorin kyydissä takaisin.” | Seuran lukija

”Meidän paras juhannusmuisto nukkuu päiväunia.” | Seuran lukija

Odotin ”menssuja” alkavaksi. Niitä ei tullut, vaan tuli jotain muuta seuraavan vuoden maaliskuussa.” | Seuran lukija

”Havahduin aamuyöllä siihen, että olin jäänyt terassille yksin. Muu naisväki oli mennyt nukkumaan. Löysin miehet rantasaunasta, jonne änkesin häpeilemättä mukaan, vaikka miesväki oli ilkosillaan lauteilla. Kohta olimme niin väsyneitä, että sammahdimme pukuhuoneen lattialle. Sieltä naisväki meidät löysi aamupäivällä. Kovin olivat säikähtäneet, koska olivat nähneet terassin portaiden yläpäässä tyhjän pyörätuolini! Olin hypännyt siitä ja käsillä hilannut itseni alas portaita. Jotenkin olin ryöminyt saunaan. Tämä herätti ihmetystä ja hilpeyttä. Kaikkea se juhannus teettää, heh heh. Ei suinkaan jussijuomilla vaikutusta ollut, makkaran myötävaikutuksella varmaan joo, hih hih. Muistan vieläkin, miten polveni, kyynärpääni ja kankkuni olivat verinaarmuilla maassa könyämisen seurauksena. Auts, mutta pääasia, että kaikilla oli hauskaa!” | Nelikutonen pyörätuolilainen

”Muistan aina juhannusaaton 1966. Olin 16-vuotias ja kotiapulaisena. Emäntä teki minulle mekon ruusukuvioisesta kankaasta. Itse ostin palkallani punaiset kiiltonahkakengät. Olin niin onnellinen uusista asusteista. Ja sitten aattoiltana lavatansseihin, jossa vientiä riitti!” | Kehäkukka

Kermankosken lavalla Heinävedellä esiintyi Sammy Babitzin, jota joku heitti jollakin. Sammy hyppäsi lavalta häirikön kimppuun. Järjestysmiehet lopulta hoitelivat.” | Seuran lukija

Miesten suunnitelmat ja juhannusfiilis myttyyn

Naapurista tuli kutsumatta kaksi naista kokolle. He kuiskuttelivat miehelleni ja kälyni miehelle. Aavistin, että siinä sovittiin tapaaminen! Myöhemmin miehemme jäivät ”vartioimaan” kokon hiilosta, ja kuulin mieheni sanovan: ”Kyllä he jo nukkuvat.” He olivat menossa naapuriin! Koputin ikkunanpieleen ja sanoin: ”Eipä täällä vielä nukuta!” Miehet kääntyivät kiroillen takaisin. Meni suunnitelmat ”myttyyn” ja juhannusfiilis.” | Anjuska

Lapsuuden juhannukset olivat ihania,sisarusteni kanssa saimme juoda limonadia ja syödä äidin tekemiä munkkeja! Muistoissani oli aina lämmin. Pulikoimme järvessä tunteja!” | Seuran lukija

Soudimme Lokan patoaltaan nostamaa selkää pienten, mutkaisten jokien kautta Sompiojärvelle Nattastunturien juurelle. Nousimme Pyhä Nattaselle, katselimme koko yön keskiyön aurinkoa ja söimme juhlan kunniaksi purkillisen säilöttyjä persikoita.” | Toini Marjamaa

”Vaimon mielestä piti aina olla jotain erikoista. Sitten juhlat yleensä murjotettiin, kun ensin oli yritetty suorittaa kaikkea. Onneksi ohi, liitto meinaan.” | Seuran lukija

Isäni halusi viedä meidät Kauhavan juhannuskisoihin. Olin 9-vuotias. Pentti Nikula hyppäsi seiväshypyssä maailmanennätyksen 494. Tämä tapahtui 22. kesäkuuta 1962. Koko meidän perhe näki mahtavan suorituksen.” | Maija Ylihärmästä

Läpi yön poliisit kuskasivat juopuneita putkaan

Naapurissani asui 1960-luvulla poliisin perhe. Samassa pihapiirissä oli poliisikonttori putkineen. Me keskenkasvuiset teimme avoparvekkeelle, putkaa vastapäätä, huovista teltan. Eväinä oli tietysti punaista limsaa ja munkkeja. Sieltä kaiteen raoista tirkistelimme, kun poliisiautot kuskasivat läpi yön juopuneita säilöön. Kerran yksi pääsi luistamaan karkuun, mutta mepä olimme tarkkoja ja huusimme välittömästi poliiseille, jotka nappasivat karkulaisen heti. Poliisin kiitos meille ”salapoliiseille” oli todella ylpeilynaihe pitkin kesää.” | Seuran lukija

Lahdessa oli 1960-luvun alussa tosi sateinen juhannusaatto. Ystävieni isä otti paljon kuvia. Pari oli sellaista, joissa seison ison sateenvarjon alla ja kokko palaa taustalla. Hän lähetti kuvia kilpailuun ja voitti minusta otetulla kuvalla. Minulla on liki samanlainen kuva, jota katsoessani haistan märkänä palavan kokon, savun, märät vaatteet...” | Tilkkumummi

X