Äiti kertoo: Näin pojastani kasvoi koulukiusaaja

Jaa kaverilleTilaa Seura
Kiusaaminen
© ISTOCK
Joni oli koulussa väkivaltainen koulukiusaaja. Hänen äitinsä kertoo, miksi.

Kun Joni lähti vauvana liikkeelle, hän ei enää pysähtynyt. Kun hän kiipesi tuolille, putosi ja satutti itsensä, hän kiipesi tuolille heti uudestaan. Kun hän sai jotain käsiinsä, hän purki sen osiin.

Tuossa on kyllä vilkkain lapsi, jonka olen koskaan nähnyt, hänen Anna-äitinsä sai kuulla jokaisella kyläreissullaan.

Lopulta Anna lopetti kyläilyt.

”Joni oli älykäs ja herkkä lapsi, mutta muiden seurassa hän muuttui kuin nappia painamalla mahdottomaksi. Hän heitteli muita lapsia kivillä, töni ja tuuppi. Olin kauhuissani, että oma lapseni käyttäytyy niin”, Anna sanoo.

Joni oli vilkas, muttei puhunut. Ensimmäisen sanansa hän sanoi vasta kolmevuotiaana.

Se oli yö.

Päiväkodissa Joni pärjäsi, kun ryhmällä oli ohjattua toimintaa. Vapaissa tilanteissa hän villiintyi.

Anna vei poikansa kasvatusneuvolaan. Siellä häntä kehotettiin laittamaan parisuhteensa kuntoon. Siihen Anna ei kuitenkaan kyennyt.

Ovella kävi kiusattujen lasten vanhempia

Kotona ilmapiiri oli räjähdysherkkä. Annan mies saattoi raivostua mistä vain.

”Aivan kuin olisin elänyt dynamiittipötkön kanssa. Kävelin varpaillani ja pelkäsin. Pelkäsin myös, mitä mahdollisessa erossa tapahtuisi, en uskaltanut erotakaan.”

Anna pelkäsi Jonin kouluun menoa, ja pelot osoittautuivat oikeiksi. Joni joutui pian puhutteluun muiden kiusaamisesta ja väkivaltaisesta käytöksestä.

”Opettaja kertoi sanoneensa Jonille, että ei noin saa tehdä, ei sinun isäsikään tuolla tavalla tappele. Joni oli vastannut opettajalle, että kyllä, kyllä meidän isä tappelee”, Anna sanoo.

Ovella kävi usein vihaisia vanhempia, joiden lapsia Joni oli kiusannut. Anna ei osannut kuin pahoitella poikansa tekoja.

”Naapuri huusi pihalla tappavansa Jonin siitä, mitä tämä oli tehnyt hänen tytölleen. En vieläkään tiedä, mitä Joni oli tehnyt.”

Annan oma elämä oli kuitenkin niin sekaisin, ettei hän osannut, pystynyt eikä jaksanut asettaa pojalleen rajoja. Myöhemmin hänellä on diagnosoitu ADHD.

”Se varmasti selittää osittain, miten kaoottisena olen kaiken kokenut.”

Koulussa Joni sai jatkuvasti niin paljon negatiivista palautetta, että Anna päätti lopulta olla antamatta sitä hänelle kotona. Iltaisin hän kehui poikansa uneen. Piti hyvän hetken.

”Minulla ei ollut paikkakunnalla tukiverkostoa, ja lapsia tuli lisää. Olin masentunut, pahoinpidelty ja niin väsynyt, etten tiennyt olenko maassa vai kuussa. Meille ei koskaan myönnetty tukiperhettä, vaikka kuinka sitä anoin. ”

Kolmannella luokalla Joni kertoi haluavansa kuolla

Kun perheen isä pahoinpiteli Annaa, muut lapset alkoivat itkeä ja juoksivat naapuriin.

”Joni oli kuin viilipytty. Hänen ilmeensäkään ei värähtänyt. Hän sulkeutui täysin omaan maailmaansa”, Anna sanoo.

Kolmannella luokalla Joni ilmoitti äidilleen haluavansa kuolla. Anna ja hänen miehensä tekivät eroa ja eroa edeltävät ajat olivat kotona entistäkin riitaisempia ja väkivaltaisempia. Anna vei poikansa perheneuvolaan, mutta siitä ei ollut apua.

Mitä vaikeampaa kotona oli, sitä pahemmaksi Jonin käytös koulussa muuttui.

”Joni oli jatkuvasti jälki-istunnoissa, ja minä pyysin opettajalta armoa tilanteemme takia.”

Neljännellä luokalla Joni sai opettajan, joka sai Jonin kiusaamisen kuriin. Mutta hyvin meni vain hetken.

Ero ei pelastanut perhettä. Kun isä ei ollut kotona, Joni alkoi pomottaa äitiään ja sisaruksiaan.

Anna kuskasi Jonia harrastuksiin joka ilta, jotta muut lapset saisivat olla häneltä rauhassa. 11-vuotiaana Joni kuitenkin päätyi kaveriporukkaan, joka alkoi varastella. Hän alkoi myös olla öitä pois kotoa ja joi alkoholia.

”Eräänä iltana ajattelin, että tapan tuon lapsen ja harkitsin tosissani laajennettua itsemurhaa. Niin lopussa olin. Seuraavana aamuna marssin aamukahdeksalta kasvatusneuvolaan ja sanoin etten lähde pois ennen kuin me saadaan ihan oikeasti apua.”

Apua perhe sai kuitenkin vasta puolen vuoden kuluttua. Silloin Joni otettiin sisään lasten psykiatriseen sairaalaan, jossa hän vietti viisi kuukautta.

”Joni tykkäsi sairaalan opettajasta ja innostui siellä opiskelusta. Mutta hän sai sairaalassa kaikki osaston lapset tanssimaan pillinsä mukaan.”

Äiti toivoo anteeksiantoa

Hoitojakson jälkeen Joni huostaanotettiin. Se oli Annankin tahto.

Joni sai hyvän sijaisperheen toiselta paikkakunnalta. Anna ihmetteli aluksi perheen Jonille pitämää kovaa kuria, mutta ymmärsi pian, että juuri sitä Joni tarvitsi. Hän ei enää voinut pomottaa ketään. Tärkeää oli myös se, että Joni pääsi päihteitä käyttävistä kavereistaan eroon.

Uudessa koulussa Joni ei enää kiusannut ketään.

Joni on nyt kolmekymppinen mies. Hän kävi ammattikoulun, armeijan ja hänellä on vakituinen työpaikka. Hän on hyvä työssään. Joni on myös onnellisesti naimisissa.

Vaimo tietää Jonin olleen aikoinaan väkivaltainen koulukiusaaja.

”Jonin vaimo kertoi minulle, että hänen on vaikea kuvitella Jonin koskaan edes huutavan hänelle.”

Anna toivoo, että jonain päivänä Joni olisi valmis antamaan hänelle anteeksi sen, ettei saanut elää turvallista lapsuutta. Ymmärtäisi, että äiti ei koskaan lakannut rakastamasta poikaansa ja teki sen, mihin kykeni.

”Mutta tärkeintä on, että sain sittenkin pelastettua hänet. Millään muulla ei oikeastaan ole väliä.”

Annan ja Jonin nimet on muutettu.

X