”Äitien ja poikien suhteessa on jotain erityistä” – Se näkyy myös Jere Karalahdessa

Jaa artikkeliTilaa Seura
Vivan päätoimittaja Erkki Meriluoto.
Päätoimittaja Erkki Meriluoto. © Tommi Tuomi / Otavamedia
”Itse olen onnellinen mutkattomasta suhteesta omaan äitiini. Aivan pöhköllä huumorilla on ollut tärkeä rooli läpi vuosikymmenten”, kirjoittaa Erkki Meriluoto.

Mikä oli Sinun hellittely­nimesi lapsuudessa? Kutsuiko äitisi sinua oikealla nimelläsi, siitä väännetyllä lempinimellä vai jollakin aivan muulla sanalla?

Kullanmuru, paukkuhiiri, Ekuli ja Eeke olivat oman lapsuuteni kutsumanimistä yleisimpiä. Jäipä viimeisin niistä elämään joidenkin sukulaisten suuhun aikuisikään asti.

Äitien ja poikien elämää

Äitien ja poikien suhteessa on jotain erityistä, sanotaan. Itse olen onnellinen mutkattomasta suhteesta omaan äitiini. Aivan pöhköllä huumorilla on ollut tärkeä rooli läpi vuosikymmenten.

Positiivinen elämänasenne, uteliaisuus, halu kirjoittaa ja hauskojen yksityiskohtien poimiminen ihmisten kohtaamisista edelleen kerrottaviksi tarinoiksi ovat olleet esimerkkejä, jotka olen ilolla omaksunut häneltä itsellenikin.

Olen pitänyt käsin kirjoitettua ”Muistojen kirjaa” lapsieni puuhista jo vuosien ajan. Samalla tavalla kuin äitini kirjasi kansien väliin minusta. Sieltä on näin aikuisena hauska tarkistaa, mitä tein juuri tällä päivämäärällä vuosia sitten.

Esimerkiksi vuoden 1985 merkinnät näiltä päiviltä paljastavat minun pyyhkineen ensimmäistä kertaa itse peppuni ja käyneen ottamassa poliorokotuksen sokeripalan muodossa (ikää oli tuolloin mittarissa reilu 4 vuotta).

Viva-lehti 2/21

Helmikuun Viva-lehdessä Jere Karalahti ja hänen Merja-äitinsä antavat harvinaisen yhteishaastattelun. Pojan karskin ulkokuoren ja vauhdikkaan maineen alta paljastuukin varsinainen äidin kultapoika, jonka hellittelynimi pienenä oli Lilla-Ida (pikku-Iida).

Se oli peräisin heidän suosikkisatutarinastaan Vaahteramäen Eemelistä.

Entäs isät ja tyttäret?

Aika näyttää, millainen suhde omiin lapsiini lopulta muodostuu. Juuri nyt erityislaatuisuutta on nähtävissä 2-vuotiaan tyttäreni kanssa. Hän nimittäin suostuu menemään kiltisti unille vain, jos minä toimin nukuttajana. Olen optimoinut homman niin, että istun tuolilla hänen sänkynsä vieressä ja silitän hiuksia. Kun uni on voittanut, yritän nousta mahdollisimman hiljaa ylös ja livahtaa pois huoneesta.

Koska tuoli natisee, se on mahdollista vain, kun lähikadulla bussi ajaa ohi ja natina sulautuu liikennemeluun. Tarkkaa hommaa kuin pärekaton kulotus. Eli älkää nyt vain vähentäkö niitä bussivuoroja!

Pääkirjoitus on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 2/21.

Lue myös: Merja Karalahti avautuu poikansa päihteiden käytöstä: ”Jere tiesi, että voi koska tahansa ottaa yhteyttä tai tulle oveni taakse”

Merja ja Jere Karalahti

”Väärille raiteille eksyneet nuoret tarvitsevat apua, eivät kieltoja, tuomitsemista ja rankaisemista”, Merja Karalahti muistuttaa. © Tommi Tuomi / Otavamedia

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X