Ammattirikollinen vei Matti Nykäsen mitalit – Pitkä piina yli miljoonan markan arvoisen kokoelman kohtalosta päättyi viime hetkellä

Elokuussa 1994 Hymyn toimittaja Mika Lahtonen sai puhelun Matti Nykäseltä.
”Matti valitti rahapulaansa ja kertoi, aikoi myydä mitalinsa ulkomaille”, Lahtonen muistelee.

Nykäsen mitalikokoelma oli maailmanlaajuisestikin ainutlaatuinen: viisi olympiamitalia – joista neljä kultaa –, 15 MM-mitalia ja 22 SM-mitalia. Mitalien arvon laskettiin nousevan jopa yli miljoonan markan.

Yhtyneiden Kuvalehtien (nykyisen Otavamedian) ”Matti-vastaavana” 1990-luvulla toiminut Lahtonen välitti vinkin pikavauhdilla kesämökillään lomailleelle Hymyn päätoimittajalle Esko Tulustolle.

Tämä järkyttyi kansallisaarteeksi verrattavan kokoelman mahdollisesta joutumisesta ulkomaille.

”Minusta ja meistä muistakaan Hymyssä ei niin saanut tapahtua. Se olisi korvaamaton menetys Suomen urheilun historialle. Ryhdyimme miettimään, mitä asiassa olisi mahdollista tehdä”, Tulusto muisteli Seuralle vuonna 2013.

Tulusto palasi lomaltaan ja otti yhteyttä Suomen Urheilumuseon johtajaan Pekka Honkaseen. Alkoi aivoriihi, mitä mitalien pelastamiseksi voitaisiin tehdä.

Syntyi ajatus kansalaiskeräyksestä, jonka tuotolla mitalit lunastettaisiin. Tavoite oli saada mitalit tilapäisesti Hymyn haltuun ja luovuttaa ne edelleen Suomen Urheilumuseolle.

Mitalit olivat Nykäsen velkojen panttina Oulussa hämäräperäisillä liikemiesveljeksillä. He halusivat muuttaa mitalit riihikuivaksi rahaksi.

© Lehtikuva Marraskuussa 1994 avattiin kansalaiskeräys Matin mitalikokoelman maksamiseksi. Huhtikuun 1995 loppuun mennessä kansalaiskeräys oli tuottanut kaik­kiaan noin 220 000 markkaa.

Velat solmussa

Matti Nykäsestä ei ollut velkojensa maksajaksi. Mitalikokoelman arvo oli niin suuri, ettei Urheilumuseokaan pystynyt lunastamaan mitaleita.

”Yhdessä asianajajani Heikki Salon kanssa kävimme liikemiesveljesten kanssa pari viikkoa varsin värikkäitä neuvotteluja. Halusimme lunastaa veljeksiltä Matin velat, joiden panttina mitalit olivat”, Tulusto kertoo.

Ongelmaksi nousi velkojen määrä. Kukaan ei tuntunut tietävän tarkasti, paljonko Matti oli veljeksille velkaa. Todisteet ja todistajat olivat epämääräisiä.

Asia oli perusteellisesti solmussa, kun Matti väitti veljesten olevan päinvastoin hänelle velkaa.

Matin mukaan veljekset olivat kuvios­sa mukana sponsoreina. Muutama lainapaperikin löytyi, mutta Matti ei muistanut niitä allekirjoittaneensa.

Lopulta sopimus syntyi. Kauppasumma mitaleista oli lähes 200 000 markkaa.

Tulusto kuittasi summan henkilökohtaisena ennakkona palkkaansa vastaan Yhtyneiden Kuvalehtien (nykyisen Otavamedian) kassalta.

”Talousjohtaja sanoi viileästi, että jos homma menee mönkään, niin pysytpähän ainakin lopun elämäsi talon renkinä.”

Sekki taskussa Tulusto nouti Salon kanssa mitalikokoelman Oulusta Helsinkiin 30. elokuuta 1994.

Uusi omistaja tyhjästä

Marraskuussa 1994 avattiin kansalaiskeräys Matin mitalikokoelman maksamiseksi. Tavoitesummaksi asetettiin 300 000 markkaa.

Keräys käynnistettiin juhlallisesti olympiastadionin kupeessa sijaitsevassa Suomen Urheilumuseossa. Avaustilaisuus sai runsaasti positiivista julkisuutta. Suomalaiset pitivät tärkeänä, että mitalikokoelma pysyy kotimaassa. Tilille virtasi nopeasti noin 100 000 markkaa.

Kansalaiskeräys loppui kuitenkin yllätyskäänteeseen. Nykäsen mitalikokoelmalle ilmaantui uusi omistaja.

Sekä Lahtonen että Tulusto muistavat saaneensa puhelun soittajalta, joka kyseli kiinnostuneena kansalaiskeräyksen tuottoa. Lopuksi hän ilmoitti omistavansa Matin mitalit.

Tulusto piti puhelua ensin pilasoittona.

Pari päivää myöhemmin soittaja tuli julkisuuteen. Hän esitteli lehdissä kauppakirjaa, jossa oli Matin allekirjoitus. Mies ilmoitti ykskantaan omistavansa mitalikokoelman.

Tulusto soitti Matille, joka oli hämillään uudesta tilanteesta. Matti myönsi tuntevansa miehen, mutta mitään sopimusta mitalikaupasta ei ollut Matin mukaan tehty. Matilla oli ollut bisnesyhteyksiä mieheen. Kaksikko oli suunnitellut yhdessä kiertävää näyttelyä Matin mitaleista.

Tarkoitus oli tienata rahaa näyttelyn pääsymaksuilla ja sponsorituloilla.

Väkivaltaista perintää

Tulusto otti selvää mitalikokoelman uudeksi omistajaksi ilmaantuneen miehen taustoista. Kyselyissä paljastui, että mies tunnettiin alamaailmassa velkojen väkivaltaisena perijänä.

Otteet olivat olleet kovakouraiset. Yksikin velallinen oli joutunut riisuttuna lihakylmävaraston ruhokoukkuun miettimään maksujensa viivästymistä. Mattikin joutui tietämättään poliisin seurantaan, kun hän liikkui poliiseille tutun rikollisen kanssa.

Mitalien omistajaksi esittäytynyt rikollinen vieraili röyhkeästi jopa Pasilan poliisitalossa ruotsalaispoliisia esittäen. Hän tapasi poliisivankilassa vangitun huumekuriirin.

Matti oli matkassa mukana. Hän odotteli vierailun ajan Pasilan poliisin yleisötiloissa. Pahempaa oli tulossa. Se kuitenkin vei mitalikokoelmaa havittelevan rikollisen vankilaan.

Teloittaja perässä

Kansalaiskeräys lopetettiin, koska taistelu mitalien omistuksesta kävi kuumana.

Hymy ja Yhtyneet Kuvalehdet halusivat varmistaa, ettei mitalikokoelma karkaa ulkomaille.

Lehti lahjoitti puuttuvan 100 000 markkaa, jolla tilit oululaisveljesten kanssa tulivat selväksi. Samalla varmistui, että mitalikokoelma jää pysyvästi Urheilumuseoon.

Huhtikuun 1995 loppuun mennessä kansalaiskeräys oli tuottanut kaik­kiaan noin 220 000 markkaa, jos Hymyn summa lasketaan mukaan. Matin mitalikokoelma avattiin yleisön nähtäville Urheilumuseossa 11. toukokuuta 1995.

Mitalikokoelmaa havitellut rikollinen pysyi samoihin aikoihin julkisuudessa, mutta eri syystä.

Hän teloitti julmasti Pieksämäellä lottovoittajan, koska ei saanut tältä lainaa. Lottovoittajan kaveri sai myös luodin päähänsä, mutta selviytyi kuin ihmeen kaupalla hengissä.

Viimeinen yritys vankilasta

Rikollinen ei antanut mitalitaistelussa periksi. Hän aloitti vankilasta käsin oikeudenkäynnin Suomen Urheilumuseota vastaan. Hän halusi Matin mitalit omistukseensa.

Kalliit oikeudenkäyntikulut maksoi valtio.

Kaksi vuotta kestäneen käräjöinnin jälkeen kaikki rikollisen vaatimukset kumottiin. Hovioikeus ratkaisi viimeisenä tuomarina kiistan Matti Nykäsen ja Suomen Urheilumuseon hyväksi. Tosin hovioikeuden päätös oli moniselitteinen.

Vaikka sopimuspaperissa oli Matin allekirjoitus, se todettiin vääräksi. Mitään näyttöä ei nimittäin saatu, että mitalikaupasta kertova sopimusteksti olisi ollut paperissa silloin, kun Matti laittoi siihen nimensä.

Matti oli aikaisemminkin allekirjoittanut tyhjiä papereita kaljatuoppia vastaan. Viimeisen mitalitaistelunsa jälkeen Matti muutti uuteen ympäristöön Jyväskylän naapurikuntaan, Uuraisille.

Hän löysi rinnalleen uuden naisen ravintolayrittäjä Sari Paanalan. Matti muutti myös oman sukunimensä Paanalaksi.

Tosin sekään liitto ei kestänyt kauan. Mutta ainakin mitalit oli saatu pelastettua.

Nykäsen mitalit olivat esitellä Lahden Hiihtomuseossa muutama vuosi sitten järjestetyssä Tunteiden ilmalentoa -valokuvanäyttelyssä. Suomalaista mäkihyppyhistoriaa 1920-luvulta 1990-luvun alkuun esittelevä näyttely on nähtävissä Hiihtomuseossa taas helmikuun puolivälistä eteenpäin.

Juttu on julkaistu ensi kerran kesällä 2013 Seuran erikoisnumerossa Matti 50.

Artikkelia täydennetty 5.2.2019 klo 13.17 Mika Lahtosen kommenteilla.

Artikkelia korjattu 6.2.2019 klo 13.21: Jälkimmäiseen kuvatekstiin täydennetty Tunteiden ilmalentoa -näyttelyä koskevat tiedot.