Omistatko aarteita? Selvitimme keräilyesineiden myyntihintoja – Monen tutun valaisimen, maljakon tai astiaston korkea arvo voi nyt yllättää

Kotien vinteille ja kaappeihin on saattanut hautautua yllättävän arvokkaita tavaroita. Sellaisia ovat arkisiksi käyttötavaroiksi ostetut esineet, valaisimet ja huonekalut. Juuri nyt Arabian 70-luvun teeastiastot ja käsin maalatut sarjat viedään käsistä!

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Arabian käsinmaalattu Anemone-sarja on nyt suosittu ja hintava.

Kotien vinteille ja kaappeihin on saattanut hautautua yllättävän arvokkaita tavaroita. Sellaisia ovat arkisiksi käyttötavaroiksi ostetut esineet, valaisimet ja huonekalut. Juuri nyt Arabian 70-luvun teeastiastot ja käsin maalatut sarjat viedään käsistä!
(Päivitetty: )
Teksti:
Juha Pippuri

Vuosikymmenet kirjahyllyssä ollut maljakko, lukuvalona toiminut valaisin tai vanha yöpöytä saattavat tuntua arvottomilta. Niiden mahdollista arvoa ei ymmärrä edes pohtia.

Arvoa voi kuitenkin olla yllättävissäkin asioissa. Esimerkiksi arkikäytössä ollut maljakko voi yllättää. Varsinkin 1940–1960-lukujen pelkistettyjen ja väreiltään hillittyjen lasiesineiden takana on usein tunnettuja suunnittelijoita.

”50-luvun muotoilu voi olla vaatimattoman näköistä ja esineet saattavat tuntua kovin arkisilta, ovathan ne olleet vuosia osa kodin sisustusta”, ­sanoo Huutokauppa Helanderin johtava intendentti Hanne Siekkinen.

Lue myös: Nämä vanhat huonekalut viedään nyt käsistä: Sirot 50- ja 60-lukujen yöpöydät – ja erityisesti Artekin patinoituneet huonekalut!

50–60-luvun sirot nojatuolit kiinnostavat, kuten Carl-Gustaf Hiort af Ornäsin tuoli. © Iivari Viilomaa

50–60-luvun sirot nojatuolit kiinnostavat, kuten Carl-Gustaf Hiort af Ornäsin tuoli. © Iivari Viilomaa

Maailmankuulujen taiteilijoiden, kuten Tapio Wirkkalan, Kaj Franckin, Timo Sarpanevan, Gunnel Nymanin ja Oiva Toikan suunnittelemien maljakoiden hinnat ovat korkealla. Vuosikymmeniä käytössä olleesta Riihimäen Lasin, Nuutajärven tai Iittalan maljakosta saattaakin saada satoja tai jopa tuhansia euroja.

Pienet signeeratut lasiesineet ovat myös erityisen kysyttyjä. Signeeraus on tae siitä, että esine on valmistut­tuaan ollut ensiluokkainen, virheetön ja suunnittelijan kriteerien mukainen. Esimerkiksi Tapio Wirkkalan suunnittelemista pienistä lasiesineistä maksetaan hyvin.

Helena Tynellin Aurinkopullot olivat alun perin muutaman markan esineitä

Vintage-kauppa Retronomin omistajan Aila Vuotilan mukaan Helena Tynellin aurinkopullot ovat pitkään olleet suosituimpien lasiesineiden joukossa. Koronan myötä niiden arvo hypähti, ja isoimmista joutuukin nyt maksamaan useita satoja euroja.

Aurinkopullot olivat aikoinaan joka kodin esineitä, joita ostettiin Osuuskaupasta muutamalla markalla. Siksi niitä löytyykin yllättävän monesta kodista.

Retronomin omistaja Aila Vuotila asettelee Helena Tynellin Riihimäen lasille suunnittelemia aurinkopulloja esille.

Retronomin omistaja Aila Vuotila asettelee Helena Tynellin Riihimäen lasille suunnittelemia aurinkopulloja esille. © Sampo Korhonen

Hopea menee aina kaupaksi

Vanhat valaisimet ovat olleet pitkään haluttuja. Esimerkiksi Paavo Tynellin 1940–1960-lukujen tuotanto on edelleen huippuhinnoissa. Tynellin valaisimet olivat aikanaan monen kodin perusvalaisimia. Ajan myötä niitä on hajonnut ja heitetty pois. Viime vuosina tietoisuus niiden arvosta on kuitenkin kasvanut.

Myös vialliset Tynellin valaisimet käyvät kaupaksi. Esimerkiksi puuttuva seinäkiinnitysosa pyritään löytämään toisesta viallisesta valaisimesta. Viat eivät siis ole este valaisimen myymiseen. Pelkät osatkin käyvät tiettyjen halutuimpien valaisimien osalta kaupaksi.

Tynellin seinävalaisimessa on harvinainen alkuperäinen kangas. Myynnissä 1200 eurolla.

Tynellin seinävalaisimessa on harvinainen alkuperäinen kangas. Myynnissä 1 200 eurolla. © Iivari Viilomaa

Helanderilta kysytään Hanne Siekkisen mukaan usein, ostaako kukaan enää hopeaa.

”Olen siitä yllättänyt, sillä hopea menee aina kaupaksi.”

Hänen mukaansa ihmiset ostavat hopeisia ruokailuvälineitä, suola- ja maustesirottimia, serviettirenkaita, aterimia sekä rapuveitsiä nykyään käyttöä varten.

Keräilijän näkökulmasta mielenkiintoisessa paikassa valmistetut hopeiset ruokailuvälineet ovat erityisen haluttuja. Kokkolassa, Lapissa ja Viipurissa valmistettuja vanhoja ruokailuvälineitä ei missään nimessä kannattaisi sulattaa hopean arvon vuoksi. Sellaiset hopeaesineet ovat parhaimmillaan useiden satojen arvoisia.

Dorrit von Fieandt suunnitteli Palermo-sarjan, jota valmistettiin vuosina 1987-93.

Dorrit von Fieandt suunnitteli Palermo-sarjan, jota valmistettiin vuosina 1987-93. © Sampo Korhonen

Arabian arvo tunnetaan Aasiassa – Kiinnostus näkyy hintapiikkeinä

Kierrättäminen on nykyään maailmanlaajuista. Kun aasialaiset kiinnostuvat jostain tavarasta, sen hinta lähtee nousemaan. Suurin osa on vain hetkellisiä hintapiikkejä, jonka jälkeen kiinnostus laskee. Toisaalta on tuotteita, joiden kiinnostavuus on pitkäkestoisempaa.

”Tällä hetkellä Arabian 70-luvun kivitavara on haluttua. Teekupit ja erilaiset käsin maalatut sarjat, kuten Anemone, ovat haluttuja”, Aila Vuotila kertoo.

Näissä astioissa raaka-aineina on käytetty saven lisäksi maasälpää, kvartsihiekkaa ja piikiviä.

Arabian käsinmaalattu Anemone-sarja on nyt suosittu ja hintava. Myös Palermo-sarjan astioiden hinnat ovat korkealla. <span class="typography__copyright">© Sampo Korhonen</span>

Arabian käsinmaalattu Anemone-sarja on Ulla Procopen käsialaa. © Sampo Korhonen

Aasialaiset etsivät Heljä Liukko-Sundströmin Arabialle suunnittelemia ­pupuaiheisia ­mukeja ja figuureita. <span class="typography__copyright">© Sampo Korhonen</span>

Aasialaiset etsivät Heljä Liukko-Sundströmin Arabialle suunnittelemia ­pupuaiheisia ­mukeja ja figuureita. © Sampo Korhonen

Suomessa tehty Arabia on arvossaan laajemminkin Aasiassa. Siellä astiat menevät sekä käyttöön että esille vitriiniin. Suomalaiset pääosin täydentävät jo käytössä olevaa sarjaa.

Japanissa esimerkiksi Arabian Heljä Liukko-Sundströmin töiden kiinnostavuus on Vuotilan mukaan kasvussa. Tietyt aiheet, kuten puput, ovat erityisen suosittuja.

”Kaikki pupuaiheiset mukit, laatat ja figuurit menevät todella hyvällä hinnalla Japaniin.”

Arabian Valencia, Palermo ja Purpurijenkka-astiastot haluttuja

Pysyvämpiä Arabian klassikoita ovat Valencia-astiastot. Tämä Arabian viimeinen käsinmaalattu sarja on haluttu niin Suomessa kuin Aasiassa.

”Arabian Palermo- ja Purpurijenkka-astiastot ovat myös todella korkeissa hinnoissa. Niitä menisi, jos vain olisi myytäväksi”, Aila Vuotila sanoo.

Palermon ja Purpurijenkan tuotantomäärät olivat hyvin pienet.

Suomessa tehty Arabia on arvostettua Aasiassa. Nykyään Arabia on siirtynyt tekemään astioita Thaimaassa.

”Se tuotanto ei ole enää ollenkaan niin suosittua. Laatukin on kärsinyt huomattavasti.”

Vuotilan mielestä suurin osa Ara­bian hienoista astiastoista jää huomiotta. Arabia onkin tuottanut paljon koristeellisia astiastoja, joita ei voi laittaa astianpesukoneeseen kultareunuksen vuoksi.

”Nykyisen säästämisen ja kierrättämisen aikakautena uskon, että nämä astiastot vielä nousevat. Näissä as­tiastoissa löytyy kaikki tarpeellinen.”

Ehkä seuraava trendi onkin arjen luksus, jossa lounas syödään koristeelliselta lautaselta hopeisilla aterimilla. Ainakin edellisiä löytyy kosolti vinteiltä ja kaapeista.

Lue myös: Arabian vanhat kahvikupit ovat suosittuja keräilykohteita – Nyt halutuimpia ovat harvinaiset Pop- ja Armi-sarjojen kupit!

Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 8/22.

Lue myös: Keräilijöiden himoama peltipurkki on jopa 700 euron arvoinen – Pölyttyykö ullakollasi yhä näitä arjen aarteita ja keräilyesineitä sadan vuoden takaa?

Lakritsipurkki on himottu peltipurkk

Lakritsipurkki on himottu peltipurkki. © Olli Suominen

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X