Arkistolöytö: KGB:n oppikirja paljasti imperialismin keskuksen Suomesta

Jaa kaverilleTilaa Seura
© Pentti Vänskä ja Mauritz Antin/OM-arkisto
Venäjä on sulkenut neuvostoaikaiset arkistonsa tutkijoilta, mutta Ukrainassa tilanne on toinen. Dosentti Arto Luukkanen on löytänyt salaisen poliisin ohjeet, joissa luonnehdittiin myös suomalaisia kristillisiä järjestöjä.

Neuvostoliiton salainen poliisi KGB keräsi opetuskäyttöön mitä erilaisinta ja yksityiskohtaisinta tietoa vastustajiensa toiminnasta. KGB:n salaisten agenttien koulutuslaitos ja sen eri ”fakulteetit eli tiedekunnat” kehittelivät näistä oppi- ja ohjekirjoja kenttätyöhön.

Eräs tällainen on Ukrainan KGB-arkistoista löytynyt vuonna 1986 Moskovassa julkaistu kirjanen Ulkomaiset ja vahingolliset uskonnolliset organisaatiot.

Alkusanoissaan tekijät, KGB:n uskonnonvastaisen taistelun ekspertit, kertovat, että valtion turvallisuuden orgaanit taistelevat imperialististen valtioiden ideologista ”diversiota”, so. harhauttamista, vastaan ja että ”vastustaja” tietää, että osa Neuvostoliiton väestöstä on vielä uskonnollisen vaikutuksen alaisena. Tämän takia lännessä toimivat operatiiviset agentit tarvitsevat perustietoa.

Suomen ”pahiksia”

Ukrainan arkiston kirja vahingollisista yhdistyksistä.

Kirjassa esitellään lännessä toimivia uskonnollisia yhteisöjä aina Kirkkojen maailmanneuvostosta lähtien suomalaisiin uskonnollisiin organisaatioihin saakka. Teoksen mukaan Neuvostoliitto on erityistoimin pystynyt vaikuttamaan näihin organisaatioihin ja että niiden neuvostovastaista toimintaa on ”neutralisoitu”.

Mitä riemukkaimmin esitellään Suomen uskonnollisista yhdistyksistä erityisesti ”neuvostovastaisia” järjestöjä. Esimerkiksi Avainsanoma-yhdistystä luonnehditaan neuvostovastaiseksi organisaatioksi, jonka tarkoituksena on harjoittaa ideologista harhauttamista Neuvostoliittoa ja sen johtamaa sosialistista leiriä vastaan.

Kirjasen mukaan yhdistyksen jäsenet ovat Suomen kansalaisia, jotka ”levittävät valtioidemme alueelle uskonnollista ja ideologisesti vahingollista kirjallisuutta sekä valmistavat ohjelmia klerikaalisen (kristillisen radion) FEBA:n kautta”. Erityisesti mainitaan, että vuonna 1980 järjestö teki ja esitti Suomen televisiossa 20 minuuttisen ohjelman Ristin Voitto ja että tällä lähetyksellä oli yhteys ”kansanlähetykseen”.

Päämaja Rjahtomjakissa

Toisena vaarallisena organisaationa kuvataan Stefanus-Lähetys, joka on kirjan mukaan vuodesta 1972 perustettu antikommunistinen kirkollinen organisaatio. Sen tehtävänä oli levittää ”tunnettujen neuvostovastaisten tekijöiden kuten Wurmbrandin ja Solženitsynin teoksia, sekä lähettää Neuvostoliittoon emissaareja – agentteja – turisteina, levittää laittomien kanavien kautta neuvostovastaista kirjallisuutta…”.

Kirjassa on annettu erityinen asema järjestölle nimeltä NM – Narodnaja Missija eli Kansanlähetys. Nimi kuulostaa äärimmäisen neuvostovastaiselta ja ehkä siksi tämä painotus. Sen päämajan sanottiin sijaitsevan ”Rittuljassa” lähellä kaupunkia nimeltä ”Rjahtomjaki”.

Itse organisaation tarkoituksena oli salaisesti toimia NL:ssa ja muissa sosialistisissa maissa. Lähetystyön lisäksi mainittiin, että sen johtaja toimi Väisänen Matti -niminen henkilö ja että organisaatio toimitti lehteä nimeltä Valoa itään.

Informaatio on kuvattu tarkasti: lehden toimitus oli osoitteessa ”Kansaniemenkatu 13 (!)” ja sitä toimitti ”sihteeri-saarnaaja Per Olof Malk”, joka myös johti ”slaavilaista osastoa” jota Helsingissä kutsutaan ”evankelis-luterilaiseksi kansanlähetykseksi”.

Kansanlähetyksestä kertova informaatio paljastaa sen, miten vapaasti ja samalla mielikuvitusta käyttäen tietoja oli kasattu. KGB:n kirjasessa se on kuitenkin saatu näyttämään pahaenteiseltä ja vaaralliselta.

Patmoksen johtaja Leo Meller oli KGB:n vihollisten listalla, koska hän muka levitti valheellista tietoa Neuvostoliiton uskovaisten tilasta.

 

”Imperialismin keskus”

Vaarallisen vihollisen viittaa on sovitettu myös esimerkiksi Kristillisen kirjallisuuden seuralle tai vaikka Kristittyjen solidaarisuus -nimiselle järjestölle, joka kirjasen mukaan oli oikealta nimeltään Patmos.

Sen johtaja Leo Meller oli kirjasen mukaan keskushenkilö, jolla oli yhteydet joka paikkaan. Järjestö levitti ”valheellista ja tendenssimäistä materiaalia Neuvostoliiton uskovien tilasta”.

Mellerin organisaation pahamaineisuus johtui myös siitä, että se oli kiinnittänyt huomionsa Afganistaniin ja sai rahansa neuvostovastaiseen kirjallisuuteen keskittyneeltä ”Arilaino” (!) nimiseltä kustannustalolta.

Vihollisten listalle oli sovitettu myös Kristillisen kulttuurin seura, joka toimi ”viidennen herätyksen” kanssa ja harrasti ”kontrabandisen kirjallisuuden salakuljetusta Neuvostoliittoon”. Neuvostovastaisten joukkoon kelpuutettiin myös Suomen kirkon Seurakuntatoiminnan Keskuslitto (SKSK), joka toimi osoitteessa ”Yuorikatu 22A”. Sen johtajina mainittiin nimet Poyhonen, Heinomäki ja Leskinen.

Salaisen poliisin kirjasen yllättävin paljastus on ehkä se, että anti-sovjetti järjestöjen joukkoon kelpuutettiin myös Suomen kristillinen liitto, joka näytti istuvan kuin hämähäkki kaiken imperialismin keskuksena. Sinne johtivat ”viidennen lähetyksen”, Avainsanomien ja Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen verkot. Osoitteena oli ”Toolonkatu 50d.”, ja sen alaisuuteen oli isketty surutta myös puolueen naisjärjestö ja lapsijärjestö.

Onnistunut solutus

Toinen saman aihepiirin raportti NL:n KGB:n valtioturvallisuuden orgaanien vastavakoilun toiminta vuodelta 1967 kertoo kainostelematta, miten Kirkkojen maailmanneuvosto oli sen kolmannesta ”pääkokouksesta” lähtien saatu toimimaan KGB:n agentuurin mukaisesti, ja että Prahan rauhankonferenssin neuvostodelegaation mukana oli KGB edustaja, joka toimi tarkkaan ”rauhan ja aseistariisunnan puolesta”.

Maailmanneuvosto yritti rajoittua hengellisiin asioihin, mutta raportin mukaan ”meidän vaikutuksestamme” se lähti rauhanpuolustamiseen sekä apartheidia ja kolonialismia vastaan”. Kirjoittaja ei pöyhkeile vaan kertoo saavutetusta operatiivisesta voitosta ja poliittisesta muutoksesta, jonka yksityiskohtia hän sitten selostaa.

Toiminta ekumeenisissa yhteyksissä oli ilmeisen tehokasta. KGB:n oman tulkinnan mukaan se kykeni kääntämään näiden instituutioiden toiminnan haluamaansa suuntaan. Eräänä tärkeänä tahona tässä oli ns. vaikuttaja-agenttien värvääminen.

KGB-eversti A. Nikiforov totesikin artikkelissaan Parannamme värväämistyön laatua vuonna 1987: ”Me parannamme koko ajan värvättävien tutkimusta ulkomaalaisten keskuudessa, työ näiden parissa tapahtuu sopivan henkilökohtaisen operatiivisen kontaktin kautta”.

Arkistolöydöt paljastavat kuitenkin salaisten tiedustelu- ja vaikutustyön kohtalokkaita ongelmia. KGB oli toki mestari keräämään materiaalia, ja sen agentit toimivat kuuliaisesti annettujen käskyjen mukaan, mutta Suomen uskonnollisista yhteisöistä kerätyt tiedot kertovat siitä, miten hutiloiden ja kilokaupalla tietoa kerättiin. KGB turvautui ”määrälliseen tiedusteluun” eikä tarkistanut lähteitään vaan jätti laaduntarkkailun retuperälle.

Tiedusteluorganisaatioiden toiminta ei ole muuttunut ja on miltei varmaa, että tällaista materiaalia kerätään vieläkin.

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen lehtori.

Lue myös:

Laulaja Georg Otsia epäiltiin KGB:n agentiksi: Kotipuhelinta kuunneltiin, matkoilla varjostettiin

X