Armeijan kasvisruokapäivä kuohuttaa, vaikka sota-ajan jermut taistelivat kasvisruoan voimin – Tällainen oli sotilaiden vegemenu!

Varusmiehet ja armeijan henkilökunta tulevat saamaan Suomessa vastedes kaksi kasvisateriaa (lounas tai päivällinen) enemmän viikossa. Asiasta kertoi ensimmäisenä Yleisradio.

”Mekanikot ruokailevat lentokentän reunalla, jonne muona kannetaan, sillä vilkkaan lentotoiminnan johdosta ei ole aikaa käydä ruokasalissa syömässä.” © SA-kuva

Tavoitteena on turhan epäterveellisen lihankulutuksen vähentäminen, sekä ympäristö- että ravitsemusteknisistä syistä. Tästä uudistuksesta on sosiaalisessa mediassa noussut suhteettoman suuri, jopa lapsellinen älämölö. Jopa puolustusministeri Jussi Niinistö (sin) puuttui asiaan, sanoen Lännen Median mukaan etteivät armeijat taistele linssikeiton voimin.
Tarkkaan ottaen tämä ei ihan pidä paikkaansa: kasvisraaka-aineista koottu arkimuona kun on Suomen armeijalle entuudestaan tuttu ratkaisu. Sillä on taisteltu monia kovia yhteenottoja.

Tali-Ihantalassa tapeltiin myös vegaanisti

Sotavuosina 1939–1945 rintamasotilaiden yleisin päivittäinen ruokalaji oli puuro. Anneli Pranttilan aiheesta vuonna 2006 tekemän väitöskirjan mukaan tyypillisessä rintamakomppaniassa saattoi raaka-ainepulan takia vuonna 1943 olla vain kaksi tai kolme liha-ateriaa viikossa.

Tämän jutun kuvituksena oleva eläinlääkintäkomppanian ruokalista löytyy Pranttilan väitöskirjasta. Aamiaisella on tarjolla näkkileipää, teetä tai kahvinkorviketta voikukanjuuresta tai sikurista keitettyä sumppia. Lounas on aina puuroa tai velliä, hyvällä tuurilla maidon kera.

Päivälliseksi oli tarjolla jauho-, peruna-, makaroni- tai herneruokia, joskus erilaisilla lihaliemikuution kaltaisilla maustevalmisteilla tai järvistä saadulla kalalla terästettyinä. Hernekeittokin oli useimmiten mallia vege: useimmiten mausteliemessä lilluva herne sai turhaan etsiä lihanpalakavereitaan, kuten Tuntematon Sotilas –kirjassakin kuvataan.

Nämä ruokalistat toteutuivat tietysti vain jos huolto toimi. Kesän 1944 ratkaisutaisteluita saatettiin käydä välillä puhdasoppisen vegaanisti. Koska kenttäkeittiöitä ei saatu ilmahyökkäysten takia perille, Tali-Ihantalassakin jotkut yksiköt sotivat päiväkausia metsistä kerättyjen marjojen, sokeripalojen ja näkkileivän voimilla.

Eläinlääkintäkomppanian ruokalistaa vuosilta 1942 ja 1943. Kuva Anneli Pranttilan väitöskirjasta.

Meidän soijapoikamme maalla, merellä ja ilmassa

Suomalaiset korpisoturit olivat sekaaneita (kasvispainotteisia sekasyöjiä) tietysti vain olosuhteiden pakosta.

Sotilaille piti jakaa rauhanajan suunnitelmien mukaan ainakin sata grammaa lihaa päivässä. Talvisodan pakkasissa lihaa vielä riitti, mutta jo syksyllä 1941 säilytysvaikeudet ja tuotantoeläinpula pakottivat armeijan säännöstelemään lihanjakelua. Hetkellisesti liha-annos jäi joissain joukoissa laskennallisesti alle 50 grammaan makkaraa tai säilykelihaa päivässä sotilasta kohti.

Mannerheimin päiväkäsky ruoanjakelusta vuonna 1942.

Jopa ylipäällikkö Mannerheim kirjoitti tammikuussa 1942 ruoka-aiheisen päiväkäskyn, jossa hän mainitsi sotilaiden puhuvan vesivellistä ja jäätyneistä perunoista, ja vaati ruokahuoltoon skarppausta.

Valtion margariinitehdas kehittikin äkkiä korvikeratkaisuksi niin sanotun lihanjatkeen, jossa ilmeisesti oli valmistuserästä riippuen raaka-aineena soijaa, rasvaa, viljaa tai papusekoitetta. Tällä eräänlaisella tofun tai nyhtökauran edeltäjällä imitoitiin kastikkeissa ja keitoissa puuttuvaa lihaa.

Erikoisjoukoilla erikoisruokavalio

Lihapitoisimmat eli sen ajan mittapuun mukaan parhaimmat ruuat jaettiin erikoisjoukoille, kuten kaukopartiosotilaille ja lentäjille. Merivoimissa ravintotilanne oli kesäisin suhteellisesti asemasodan rintamajoukkoja parempi, koska laivoissa pystyi hankkimaan kalaa.

Rintamasotilaiden olisi armeijan laskelmien mukaan pitänyt saada ruuastaan noin 3500 kaloria päivässä. Tätä ei kuitenkaan pystytty takaamaan pysyvästi, ja etenkin kasvuiässä olevien parikymppisten miesten energiantarve olisi ollut moninkertainen. Siksi kotoa saadut ruokapaketit ja metsästä ammuttu riista olivatkin elintärkeitä aliravitsemuksen estäjiä.

Lisäruoan toivossa sotilaat myös perustivat majoituspaikkojensa lähelle paljon pieniä kasvimaita, jotka muistuttivat nykyisten kaupunkihipsterien parvekeviljelyksiä. Nämä oli kuitenkin usein jätettävä, kun rintamalinjat siirtyivät ja joukkoja kärrättiin uusiin asemiin.

Kasvisruokakauhua potevien nykyreserviläisten kannattaakin muistaa, että ruokavaliosta huolimatta sota saatiin silti kunnialla päätökseen. Eikä tiettävästi yhtään suomalaista joukko-osastoa nääntynyt nälkään, vaikka ruokavaliossa oli yliannos hiilareita ja rehuja.
Ruoka-aineallergiatkin olivat ilmeisesti varsin harvinaisia.

Lähde: Väitöstutkimus ”Rintamamiesten muonitus Suomessa sotavuosina 1939–1945”, Anneli Pranttila 2006