Arttu Ruotsalainen nousee vielä Leijonien ratkaisupelaajaksi, uskoo valmentaja – ”Are on kuin ruutitynnyri”

Leijonien NHL-vahvistus Arttu Ruotsalainen on takonut kuluvalla kaudella maaleja kolmessa sarjassa. Nyt osumia odotetaan MM-kisoissa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Leijonien hyökkääjä Arttu Ruotsalainen pelasi MM-kisojen ensimmäiset kaksi ottelua ilman tehomerkintöjä. Potentiaalia maalintekoon on kuitenkin valmentaja Jouko Myrrän mukaan runsaasti.

Leijonien NHL-vahvistus Arttu Ruotsalainen on takonut kuluvalla kaudella maaleja kolmessa sarjassa. Nyt osumia odotetaan MM-kisoissa.
(Päivitetty: )
Teksti:
Jukka Vuorio

Kuluvan jääkiekkokauden eräs kiinnostavimmista suomalaispelaajista on 23-vuotias Buffalo Sabresin Arttu Ruotsalainen, joka nähdään Leijonissa parhaillaan käynnissä olevissa jääkiekon MM-kisoissa. Ruotsalainen ja Los Angeles Kingsin Olli Määttä ovat joukkueen ainoat NHL-vahvistukset.

MM-kisat alkoivat nihkeästi niin Ruotsalaiselta kuin koko joukkueeltakin, mutta kokonaisuutena Ruotsalainen pelaa todella huimaa kautta.

Hän aloitti syksyllä pelit Tampereen Ilveksen ykkösketjussa, ja johti syyskaudella koko Liigan maali- ja pistepörssiä. Vuoden 2020 lopussa hän siirtyi AHL-joukkue Rochester Americansiin ja iski siellä 13 otteluun yhtä monta tehopistettä.

NHL-seura Buffalo Sabresin johtoporras oli nähnyt tarpeeksi, ja suomalaispelaaja nostettiin niin sanotusti ylös. NHL:n runkosarjan lopussa hän ehti tehdä viisi maalia.

Usean kauden ajan Ruotsalaista valmentanut Ilveksen päävalmentaja Jouko Myrrä uskoo, että Ruotsalainen kykenee säilyttämään saman tehokkuuden myös MM-kisoissa.

”Arttu on viime vuosien aikana löytänyt fyysisesti, henkisesti ja pelillisesti sellaisen tason, että se kantaa ihan missä kaukalossa tahansa.”

Myrrä näkee Ruotsalaisen Leijonissakin nimenomaan maalintekopelotteena.

”Kun hän saa kiekkoa keskikaistalle, hän pystyy tekemään maaleja suorista hyökkäyksistä. Ja jos hän saa ylivoima-aikaa, hän voi kiskoa maaleja siitä lempipaikaltaan b-pisteen kaaren tuntumasta.”

Ura pysähtyi Porissa

Mutta minkälainen pelimies on tämä Leijonien uusi tähti ja juuri NHL:ssä läpimurron tehnyt pelaaja?

Mennään hieman ajassa taaksepäin.

Aina Arttu Ruotsalaisen ura ei ole ollut nousukiitoa. Kärppien junioreissa tuli menestystä, mutta tie liigajoukkueeseen ei auennut. Syksyksi 2015 Ruotsalainen siirtyi Porin Ässiin ja pelasi siellä sekä Liigaa että A-juniorisarjaa. Ensimmäinen vuosi oli lupaava, mutta toinen kausi Porissa toi 34 liigaottelussa vain tehot 1+0.

Syksyksi 2017 Ruotsalainen tuli Tampereen Ilvekseen. Status pelaajana oli epäselvä, koska näytöt juniorisarjoissa eivät Liigassa paina mitään.

Ilveksen apuvalmentajana silloin työskennellyt Myrrä tiesi Ruotsalaisen jo hyvin pitkältä ajalta. Ennen Ilveksen liigajoukkuetta Myrrä valmensi useiden vuosien ajan Ilveksen juniorijoukkueita. Niinä vuosina Ruotsalainen oli tullut esiin monta kertaa vastustajana, joka samassa Kärppien ketjussa Jesse Puljujärven ja Sebastian Ahon kanssa kuritti tehopisteillään tamperelaisnuoria.

”Tiesin hänen potentiaalinsa juniorivuosilta, ja muistin hänen tehneen usein meitä vastaan paljon tehoja. Porin vuodet olivat hänelle hankalia, ja sieltä Ilvekseen tulleessaan Are oli jopa hieman tuskaisen oloinen.”

Ilveksen päävalmentaja Jouko Myrrä sanoo, että Arttu Ruotsalainen on poikkeuksellisen innokas harjoittelija. © Samuli Ikäheimo / Lehtikuva

Laadunvarmistaja Arttu Ruotsalainen

Samalla Tampereelle saapunut Ruotsalainen oli erittäin nälkäinen muuttamaan monta asiaa, jotta ura ammattipelaajana lähtisi nousuun.

”Se, mikä Aressa esimerkiksi on siitä Tampereelle saapumisesta muuttunut, on hänen kroppansa. Nyt se on todellinen huippu-urheilijan kroppa. Toki myös henkinen ja pelillinen puoli ovat menneet paljon eteenpäin. Hän tuli meille ottamaan uuden alun urallaan, ja sen hän todellakin otti.”

Myrrän mukaan Ruotsalainen on valmennettavana ihanteellinen.

”Ihan huippujätkä. Hän tulee itse kysymään valmentajilta, että katsotaanko videoita, että mitä voisi tehdä paremmin”

Myrrä kertoo Ruotsalaisen jäävän aina joukkueharjoitusten jälkeen treenaamaan vetoaan.

”Eli kun hän syksyllä veteli kiekkoa yläpeltiin, niin ei se sattumaa ollut. Lisäksi hänestä on kasvanut johtaja, joka on joukkueen laadunvarmistaja ja -ylläpitäjä.”

Joukkueen kesken – ainakin Ilveksessä – Ruotsalainen on Myrrän mukaan hyvin pidetty ihminen.

”Are on avoin, rehellinen ja hyväntuulinen kaveri, jonka aura on kopissa positiivinen. Oulun murre tuo Tampereella tietysti vielä oman lisävärinsä. Jämäkkä ja päämäärätietoinen mies, joka tekee työnsä aivan tapissa niin kuin huippu-urheilijan kuuluukin. Mutta kyllä hän vapaa-ajalla osaa ottaa hyvin rennostikin.”

Kuinka Ruotsalainen sitten olisi pysäytettävissä, jos hän pelaisi joskus Myrrän joukkuetta vastaan?

”Se vaatisi loistavat, hyvin liikkuvat ja kamppailuvoimaiset pelaajat häntä vastaan. Heidän tehtävänsä olisi sitten haastaa Are jalalla sekä henkisesti. Kuten jääkiekossa usein sanotaan, niin koettaa ottaa häneltä tila ja aika pois. Ja tietenkin sen hyvän laukauksen vuoksi hänet täytyisi pitää kiekosta erossa.”

Mies kuin ruutitynnyri

Syyskaudella Ruotsalaiselta tuntui onnistuvan kaikki. Valmentajat katselivat vaihtopenkin takaa pelaajan edesottamuksia onnellisina.

”Monta kertaa siinä syksyn aikana, kun Are meni siellä kaukalossa ja vaikka ampui kiekon etuyläpesään, niin siellä me koutsien kesken vain hymyilimme ja pyörittelemme päätä, että ei jumalautsi missä liekeissä hän on. Mutta se henkinen flow-tila pääsi syntymään siksi, että hän harjoitteli niin päämäärätietoisesti. Aina teki ekstraa, oltiin sitten jäällä tai punttisalilla.”

”Kaikesta näki, että hän ei ollut menossa Pohjois-Amerikkaan katselemaan ja kokeilemaan, vaan tekemään tulosta.”

Arttu Ruotsalainen (25) juhli Boston Bruinsia vastaan tekemäänsä maalia Buffalo Sabresin pelaajien kanssa huhtikuussa 2021. © AP / Lehtikuva

Maalinteko NHL-kaukalossa ei Myrrää yllättänyt.

”Uskoin siihen, että jos hän saa mahdollisuuden NHL:n puolella, hän myös käyttää sen mahdollisuuden.”

Ruotsalainen on 173-senttinen, mikä ei jääkiekkoilijaksi ole paljon. Myrrä ei kuitenkaan usko, että Ruotsalaisen pituus olisi myöhemminkään este hänen NHL-uralleen.

”Eivät kaikki NHL:n huiput nykyään enää ole jättiläisiä. Enemmän siellä ratkaisee nyt liike ja pelinopeus. Tietysti kamppailuvoimaa täytyy olla, ja hänellä sitä on. Area ei ole helppo irrottaa kiekosta, sillä hänen kroppansa on aikamoinen ruutitynnyri.”

Lue myös: Jääkiekon MM-kisat 2021 pelataan Latviassa – Tee testi! Seuran Leijonavisassa selvität, oletko kiekkotietäjänä laumanjohtaja vai leijonanpentu

Lue myös: Petri Kontiola, Marko ”Mörkö” Anttila ja muut Leijonat saalistavat mitalia Latvian MM-kisoissa – ”Intoa on kuin pienellä pojalla”

X