Ateneum aukeaa neljän teeman kokoelmanäyttelyllä – Museonjohtaja maailman myllerryksestä: ”Tämän täytyy näkyä näyttelyssä ja museon toimintatavassa”

Helsingin taivaalta tulee rännänsekaista vettä, mutta edes se ei pysty pilaamaan alkavan kevään valoa, joka tulvii sisään Ateneumin taidemuseon pääaulan ikkunoista. Kun pääsiäinen on vietetty, museo aukeaa yli vuoden remontin jälkeen. Silloin esillä on neljän teeman Ajan kysymys -suurnäyttely, joka korvaa edellisen kokoelmanäyttelyn. Se oli Suomen taiteen tarina, joka avautui vuonna 2016.

Maaliskuussa 2022 aloitettu ilmanvaihtojärjestelmän remontti vaati aikaa, suunnittelua ja huolellisuutta suojellussa arvorakennuksessa, joka on täynnä taidetta.

”Ilmastoinnin uusiminen on hyvä asia niin talon teoksille kuin ihmisille. Yleisölle näkyvimmät muutokset ovat sisäpihan muuttuminen Valopihaksi, lisääntyneet naulakkotilat, kokonaan uudistuneet Museokauppa ja kooltaan tuplaantuneet, sukupuolineutraalit wc-tilat”, museonjohtaja Marja Sakari kertoo.

Uusi näyttely pyrkii Sakarin mukaan haastamaan tavan, jolla Kansallisgalle­rian kokoelmaa on perinteisesti tarkasteltu. Kronologisen lähestymistavan sijaan näyttelyssä on neljä eri aikakaudet läpäisevää teemaa: Luonnon aika, Kansan kuvat, Taiteen vallassa ja Moderni elämä.

Teemat ennen ja nyt

Marja Sakarin mukaan näyttely pyrkii sekä olemaan ajassa kiinni että vastaamaan ikiaikaisiin kysymyksiin kuten miten ja miksi Kansallisgallerian kokoelma on aikojen saatossa muodostunut, miten se koskettaa kaikkia, mitä taide kertoo ajasta ennen ja ajasta nyt ja mikä sen merkitys on eri ihmisille eri tilanteissa.

”Maailmassa ja yhteiskunnassa on tapahtunut järkyttävän isoja muutoksia. Koronapandemian ja Ukrainan sodan ohella ilmastonmuutos sekä metoo- ja Black lives matter -liikkeet ovat lisänneet yhteiskunnallista keskustelua ja tiedostavuutta. Tämän täytyy näkyä myös näyttelyssä ja koko museon toimintatavassa”, Marja Sakari sanoo.

Luonnon aika -teemassa katsotaan sekä nykyhetken ilmastokriisiin että siihen, miten ihmisen suhde luontoon, ympäristöön ja eläimiin on muuttunut aikojen ja yhteiskunnan mukana.

Kansan kuvat -teema puolestaan kysyy, mitä on suomalaisuus, miten sitä on 1800-luvun fennomaniasta ja kansallisesta heräämisestä asti rakennettu ja mitä siitä on suljettu pois.

Taiteen vallassa -osio pohtii sitä, miksi Kansallisgallerian kokoelma on muodostunut juuri tällaiseksi, millaista valtaa yksityiset lahjoittajat ovat käyttäneet, keitä he ovat olleet ja toisaalta kuinka sattumanvaraista toiminta on ollut – ja millaisia merkityksiä sekä arvotaiteella ja kulttuurilla on yhteiskunnassa nähty olevan.

Samat kysymykset ovat esillä tänä päivänäkin, kuten vaaleja edeltänyt keskustelu kulttuurista ”luksuspalveluna” viimeisimpinä osoittaa.

Moderni elämä -teema taas on nimensä mukaisesti pitkän aikavälin läpileikkaus toivon ajoista, utopioista ja dystopioista, jotka nekin vaikuttavat nykyhetkessä historian kautta.

”Taide kuuluu kaikille”

Taiteesta yleensä, mutta kuvataiteesta erityisesti puhuttaessa nousee usein esiin kysymys, täytyykö taidetta erityisesti ymmärtää voidakseen nauttia siitä ja mitä kulttuuri-instituutiot antavat niin sanotulle tavalliselle ihmiselle.

Marja Sakarilla ja Ateneumilla on jo museon aseman vuoksi selkeä vastaus: tämä museo ja sen taide kuuluvat kaikille.

”Sanat eivät kuitenkaan riitä, tarvitaan töitä ja tekoja. Meillä on yhteisöohjelma, jolla pyritään madaltamaan käyntikynnystä, ja myös ilmaispäiviä on lisätty. Taloudellinen saavutettavuus on yhtä tär­keää kuin fyysinen saavutettavuus.”

”Haluamme myös näyttää, miten kuvataide voi auttaa käsittelemään vaikeitakin kysymyksiä, ja tuoda museokäynnit yhä useam­man ihmisen arkeen. Tässä koululais- ja opiskelijavierailut ovat avainasemassa.”

Uuden kokoelmanäyttelynkin näkevät ensimmäisinä toisen asteen opiskelijat. Kutsu on lähtenyt useisiin pääkaupunkiseudun oppilaitoksiin, ja mukaan mahtuu 3 000 ensin ilmoittautunutta.

Ajan kysymys -näyttelyyn tulee ääniopastus, jonka saa halutessaan ladatuksi älypuhelimelle.

Marja Sakari korostaa, että mitään oikeaa tai väärää tapaa tutustua taiteeseen ei ylipäätään ole.

”Meidän näyttelymme koostuvat pääosin esittävästä kuvataiteesta, mutta abstrakteissa teoksissa voi nauttia väri-iloittelusta– tai ihan siitä, mitä nyt näkee. Taidetta ei todellakaan tarvitse ymmärtää jollain tietyllä tavalla tai tietää asioita ennalta. Eikä sillä, miten on vaikka pukeutunut museoon tullessa, ole mitään väliä.”

Toinen suomalaisen kulttuurikeskustelun piirre on vähättelevä puhe ”kulttuuritantoista” eli keski-ikäisistä ja sitä vanhemmista naisista, jotka ovat sekä kuvataiteen että muun kulttuurin suurkuluttajia.

Marja Sakari muistuttaa, että vaikka Ateneumille jokainen kävijä on yhtä arvokas, tämä joukko sekä kannattelee kulttuurin kenttää taloudellisesti että takaa osaltaan sen jatkumon tuomalla mukanaan uusia kävijöitä: puolisoita, ystäviä, lapsia ja lapsenlapsia.

”Kyllä me haluamme myös nuorta yleisöä, mutta ei ole mitään syytä olettaa, että heitä saisi jotenkin syrjimällä vanhempia ikäryhmiä, saati vakiokävijöitä. On todella valitettavaa, jos jotain yleisöjä aletaan pitää vääränlaisina tai suoranainen ikärasismi vaikuttaa millään tavalla kulttuurin alaan.”

Isoja kysymyksiä

Viime aikoina teattereissa on nähty sekä suuren yleisön että arvostelijoiden suosimia elokuvia suomalaisista taiteilijanaisista, kuten Helene Schjerfbeckistä ja Tove Janssonista.

”Varmasti ne lisäävät kiinnostusta kuvataiteeseen ja halua tulla katsomaan myös alkuperäisiä teoksia, jotka ovat syntyneet näiden tekijöiden kädestä”, Marja Sakari arvioi.

Se, millaiset tarinat ja kuvat näkyvät, kuka ne määrittelee, miten konteksti muuttuu ajan mukana ja kelle taide kuuluu konkreettisestikin, on 2000-luvun keskusteluissa myös pinnalla. Suomella ei ole sanan perinteisessä merkityksessä siirtomaamenneisyyttä, eikä kokoelmista ole löytynyt sodissa esimerkiksi juutalaisilta varastettua taideomaisuutta, mutta ei täälläkään olla täysin pulmusia.

Saamelaismuseo Siidaan on palautettu sekä rituaaliesineitä että ihmisten jäännöksiä, jotka on aikoinaan viety pohjoisesta lupaa kysymättä. Sakarin mukaan palautukset ja aiheesta käyty keskustelu on todella tärkeä asia ja osa taiteen yhteiskunnallista velvollisuutta.

Vaikeampi kysymys on se, miten toimia nykyaikana rasistisina tai muuten loukkaavina nähtyjen teosten kanssa. Sillä, että aikansa taidetta aletaan restauroida omaan aikaan tai muihin intresseihin sopivaksi, on enemmän diktatuureihin kuin demokraattiseen sivistysvaltioon viittaava kaiku.

”Kukaan ei halua sensuroida; tilanteita täytyy harkita tapauskohtaisesti ja kokonaisuuden valossa. Olemme esimerkiksi muuttaneet teosten nimiä, jos alkuperäinen on ollut selkeästi ongelmallinen, mutta jättäneet historiallisena dokumenttina vanhankin nimen näkyviin”, Sakari kommentoi.

”Mutta kyllä taiteilija ja hänen henkilöhistoriansa pitää pystyä erottamaan taiteesta. Esimerkiksi Knut Hamsun oli Norjan natsipuolueen jäsen ja tuki miehityshallintoa, mutta harva hänen kirjojaan haluaa kieltää. Yhtä lailla taide voi auttaa muistamaan historiaa ja ymmärtämään, miksi jokin asia oli väärin.”

Ateneum on Suomen tunnetuin museo

Ateneumin taidekokoelma ulottuu aina 1700-luvulle asti. Myös 1887 valmistunut päärakennus on selvinnyt kovista ajoista: katovuosista, sortokausista, sisällissodasta, toisen maailmansodan pommituksista…

Noin 30 prosenttia Ateneumin nykybudjetista tulee pääsylipuista ja muista itse hankituista tuloista. Koronavuosien sulut ja rajoitukset kasvattivat ihmisten kulttuurinälkää, mutta jättivät kulttuurialalle paljon ongelmia, katkeruutta ja epäluottamusta.

”Me emme joutuneet peruuttamaan yhtään kansainvälistä näyttelyä ja selvisimme taloudellisesti paremmin kuin moni muu, mutta kyllähän korona-aika ihmisiin jälkensä jätti”, Marja Sakari muotoilee.

Museon kautta aikojen suosituin näyttely oli Picasso, jonka näki vajaan viiden kuukauden aikana (2009–2010) lähes 315 000 kävijää. Seuraaviksi eniten väkeä vetivät Edelfelt-näyttely (2004–2005) sekä jo mainittujen Tove Janssonin ja Helene Schjerfbeckin näyttelyt, molemmat vuonna 2014.

Marja Sakari on pitkän linjan taidehistorioitsija ja -vaikuttaja, joka on johtanut Ateneumia vuodesta 2018. Mitä hän ha­luaisi tässä ajassa ja huhtikuussa 2023 sanoa niille, jotka mahdollisesti arastelevat museoon tuloa tai ajattelevat, ettei paikka kuitenkaan ole heitä varten?

”Sanoisin, että tervetuloa, Ateneum on olemassa juuri sinua varten. Ja jos on mitä tahansa kysyttävää, henkilökuntamme auttaa mielellään.”

Lue myös: Kansallismuseo säilyttää esineet Schaumanin verisestä paidasta Nato-kynään: ”Emme arvanneet, miten paljon asioita tapahtuu yhdellä rysäyksellä”

Suomen kansallismuseo ei kerää esineitä keräämisen vuoksi tai siksi, että sieltä pitäisi löytyä kaikki. Tietty esine näyttelyyn voidaan lainata esimerkiksi maakuntamuseoiden kokoelmista, kertovat nykyajan tallennuksesta ja dokumentoinnista vastaava amanuenssi Maria Ollila (vas.) ja historiallisten kokoelmien amanuenssi Satu Frondelius. © Tommi Tuomi