Avoimet puutarhat -tapahtuma avaa lähes 500 puutarhaa kävijöille: ”Puutarha saa olla vähän villimpi”

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Avoimet puutarhat: Puutarhassa villeyskin on sallittua. © iStock
Puutarhassa villeyskin on sallittua. © iStock
Elämäntapapuutarhurille puutarhanhoito on todellakin paljon enemmän kuin kukkien kasvatusta ja pihamaasta huolta pitämistä.

Elämäntapapuutarhurille puutarhanhoito on todellakin paljon enemmän kuin kukkien kasvatusta ja pihamaasta huolta pitämistä.

Hän kasvattaa puutarhassa, kasvihuoneessa tai parvekkeella kauneuden lisäksi myös hyötykasveja ja syötäviä kasveja. Ekologisuus on myös usein tärkeää.

Kodin piha tai parveke on olohuoneen jatke kahdelle kolmasosalle suomalaisista ja noin 70 prosenttia haluaa kotinsa ulkotiloista mahdollisimman viihtyisiä, selviää Biolanin tekemästä kuluttajakyselystä.

Avoimet puutarhat valloittaa villeillä ja hoidetuilla pihoilla

Avoimet puutarhat 2022teemapäivä 7. elokuuta avaa puutarhojen portit vierailijoille. Valtakunnallisessa tapahtumassa on esillä lähes 500 kotimaista puutarhaa: kotipuutarhoja, yleisökohteita ja kauppapuutarhoja.

Tänä vuonna tapahtumaan osallistuu Helsingin Pirkkolassa kuusi puutarhaa sekä yksi pop-up kahvila.

”Olin ensimmäistä kertaa mukana vuonna 2015 ja sen jälkeen neljä kertaa. Viimeksi osallistuin vuonna 2019, jolloin Pirkkolassa oli seitsemän puutarhaa auki”, kertoo Catharina Hanstén.

”Halusin tuoda puutarhassani esille sen, että puutarhan ei tarvitse olla viimeisen päälle hoidettu ja kitketty, vaan se saa olla vähän villimpi. Tämä on minun tyylini. Se johtuu pitkälti siitä, että olen koulutukseltani sekä biologi että puutarhuri.”

Catharinalla on neuvo muille kotipuutarhureille:

”Puutarhassa ei tarvitse suorittaa. Siis älä stressaa, jos puutarha ei ole täydellinen.”

Lue myös: Näin ekologinen puutarha pistää puutarhanhoidon säännöt uusiksi – Lue kuusi vinkkiä ekotekoihin!

Daaliat ovat nyt upeimmillaan. © Seppo Saarentola/Skoy

Daaliat ovat nyt upeimmillaan. © Seppo Saarentola/Skoy

Juttu julkaistu ensi kerran Viva-lehden numerossa 8/2022.

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X