Blind Channel lähti kiertueelleen ja keikoissa tahkotaan nyt ennätystahtia – Solisti Niko Vilhelm: ”Päätimme, ettemme jää viisukuplayhtyeeksi”

Tänä keväänä Blind Channel keikkailee maailmalla. Tavoitteena on edelleen maailman isoimmaksi rockbändiksi tuleminen. Niko Vilhelm kertoo, mitä se tarkoittaa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Niko Vilhelm kertoo, että Blind Channelilla on erilainen fanikunta Suomessa, kuin Euroopassa tai Yhdysvalloissa.

Tänä keväänä Blind Channel keikkailee maailmalla. Tavoitteena on edelleen maailman isoimmaksi rockbändiksi tuleminen. Niko Vilhelm kertoo, mitä se tarkoittaa.
(Päivitetty: )
Teksti:
Jesse Raatikainen

Blind Channel suuntaa maailmalle, kun keikat ja mittava kiertue alkoi maaliskuun alussa Tukholmasta. Euroviisuista tutuksi tullut yhtye keikkailee pääasiassa muiden yhtyeen lämmittelijänä, mutta konsertteja Euroopassa ja Yhdysvalloissa tulee tänäkin vuonna yli sata.

Näin Blind Channelin solisti ja lauluntekijä Niko Vilhelm, 28, kommentoi kiertuetta Seuralle.

Oletteko aiemmin olleet näin isolla kiertueella, teillä on reilu sata keikkaa ulkomailla?

”Viime vuonna pääsimme lähelle, silloin saldo oli 130 keikkaa, mutta katsotaan. Luku täyttyy toukokuun lopussa ja tarkoitus on tehdä keikkoja vielä kesällä ja syksylläkin. Saattaa olla, että ennätysvuosi on luvassa.

Emme keikkaile hirveästi Suomessa tänä vuonna, vaan keskitymme ulkomaankeikkoihin. Vuonna 2024 olisi tarkoitus tehdä taas Suomessa enemmän keikkaa.

Tänä vuonna teemme omia keikkoja lämppäyskeikkojen väleissä. Edelliset soittamamme keikat olivat 75 minuuttisia, soitimme noin 18 biisiä. Nyt lämppärikeikoilla esitämme 6–7 biisiä, eli puoleen tuntiin pitää mahduttaa. Se aika menee todella nopeasti.”

Kuinka oma- ja lämppäyskeikka eroavat toisistaan?

”Pidempään keikkaan energiaa pitää jakaa eri tavalla, puoleen tuntiin pitää tykittää täysillä alusta loppuun.

Välillä on haastavaa valita puoleen tuntiin mahdutettava materiaali, mutta meillä sattuu olemaan niitä tosi suosittuja kappaleita juuri sen verran.

Yleensä tiedämme aika hyvin millä kappaleilla tehdä vaikutus, jos olemme vaikka lämppäreinä, eikä yleisö koostu lähtökohtaisesti meidän faneistamme.”

Onko mentaalisesti haastavampaa esiintyä yleisölle, joka ei ole tullut katsomaan ensisijaisesti teitä?

”Molemmissa on puolensa. Jos on itse pääesiintyjänä, on mahtava nähdä, miten iso porukka on tullut katsomaan lähtökohtaisesti meitä. Tykkäämme myös haasteista, ja lämppäkeikoilla sitä on. Aikaa vaikutuksen tekemiseen on puoli tuntia. Siinä olemme kehittyneet aika hyviksi vuosien saatossa.

Pidän siitä haasteesta, kun menemme lavalle ja yleisössä on jengiä, jotka eivät tiedä meidän bändiämme. Yleensä kun lähdemme lavalta, he taputtavat hymyssä suin ja hyppivät. Silloin palaute on välitön, ja sitä lähdemme hakemaan.”

Blind Channelilla on edelleen tavoite tulla maailman suurimmaksi rockbändiksi. Solisti Niko Vilhelm ei kuitenkaan tiedä, miten määrittelee sen. © Joona Mäki

Oletteko saaneet paljon palautetta ulkomailta?

”Varsinkin edellisen pääesiintyjärundimme jälkeen. Soitimme ensimmäisen Amerikka-pääesiintyjäkeikan New Yorkissa. Siellä oli pitkä jono monta tuntia ennen kuin ovet avautuivat. Katsojia oli noin 200–250. Oli älytöntä tajuta, että meidän musiikkimme on päätynyt tänne asti ja jopa jonottamalla varmistetaan eturivin paikat.”

Kuinka Yhdysvalloissa on kuultu teistä?

”Uskon, että sosiaalisen median kautta. Meidän Dark Side -biisimme nousi Spotifyssa hetkellisesti maailman kuunnelluimpien listalle, ja oli soinut radiossa Jenkeissä asti. Sen biisin tosi monet tunnistivat. Moni hoksasi vasta sen biisin aikana, että aa, tämä on tämä keskaribändi.”

Eroaako yhdysvaltalainen ja eurooppalainen yleisö toisistaan?

”Suomessa meillä on varmasti nuorin yleisö. Euroopassa on pääosin meidän ikäisiämme ja vähän vanhempaa yleisöä. Jenkeissä on kaikenikäisiä, jopa yli viidenkympin heviukkoja, jotka näyttivät meille hevimerkkiä ja nyökyttelivät.”

Miten elämänne muuttui Euroviisujen jälkeen?

”Unelmia toteutui. Ainahan olemme tehneet tätä työksemme, mutta se konkretisoitui Dark Siden suosion myötä. Olemme vitsailleet, että perustimme bändin, jotta meidän ei tarvitsisi tehdä ikinä töitä kahdeksasta neljään – nyt teemme töitä kahdeksasta kahdeksaan.

Pääsimme bändinä kuitenkin seuraavalle tasolle, johon aina suunnittelimme menevämme. Nyt se konkretisoitui ja pystymme tekemään sata keikkaa vuodessa. Sen mukana tuli myös julkisuus, joka oli uutta.”

Oletteko päässeet eroon viisumaineesta, vai haluatteko päästä?

”Olemme unohtaneet sen, emme ole kovasti puhuneet siitä. Emme ole koskaan olleet viisufaneja, vaan se oli yksi reitti, jonka hoksasimme koronan aikana. Keikkoja ei pystynyt soittamaan, mutta musiikkia piti saada ihmisten kuuluville. Hoksasimme sen ja se oli yksi osa meidän uraamme.

Paljon unelmia on käynyt toteen sen jälkeen. Teimme ison kansainvälisen levytyssopimuksen, olemme kiertäneet Eurooppaa pääesiintyjänä, Amerikan rundi saatiin tehtyä. Olemme tehneet sellaisia asioita, mitkä ovat olleet meille isompia asioita, kuin vaikka Euroviisut.

Päätimme tietoisesti, ettemme jää viisukuplayhtyeeksi. Haluamme mennä eteenpäin kohti perinteisempää rockbändimallia. Emme koskaan ole kieltäneet sitä, ettei Euroviisut olisi olleet ratkaiseva tekijä urallamme, sehän on fakta.

Emme kuitenkaan jääneet siihen, meitä ei nähdä siellä vuosittain hengailemassa tai esiintymässä. Jatkoimme alkuperäisen suunnitelman mukaan, tulla maailman isoimmaksi rockbändiksi.”

Mikä on se kriteeri, että voitte sanoa olevanne maailman suurin rockbändi?

”En tiedä. Konkreettisia haaveita löytyy: haluamme soittaa Rock am Ringin päälavalla Saksassa ja olisi siistiä käydä Billboardin listalla. En kuitenkaan mieti sitä liikaa. On tuollaisia tavoitteita, jotka olisi kiva saada toteutettua.”

Mitä keikkaa odotat eniten?

”Tällä hetkellä Lontoon Wembley Arena, jossa olemme I Prevailin lämppärinä. Olemme Wembleystä uhonneet, että siellä käymme vielä soittamassa.”

Lue myös: Käärijä on kohuttu rap-artisti – Mistä nimi tulee, entä tatuointi?

X