Brother Christmas -kuittisotku sakenee: ”Toiminta ei ole ollut lain mukaista – poliisin pitää tutkia asia heti”

Rahanjaosta pitää olla tositteet, jyrähtävät asiantuntijat.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Brother Christmas on nykyisin perussuomalaisten kansanedustajana toimivan Ari Koposen hyväntekeväisyyshahmo.

Rahanjaosta pitää olla tositteet, jyrähtävät asiantuntijat.
(Päivitetty: )
Teksti:
Sanna Puhto

”Vanha totuus on, että valvomattomasta rahasta ei seuraa muuta kuin vaikeuksia. Sen takia valvomatonta rahaa ei pitäisi olla”, sanoo rahankeruun valvonnan konkari Jouni Laiho.

Poliisihallinnon arpajaishallintoa vuoteen 2016 johtanut hallitusneuvos Laiho ei ole yllättynyt, että hyväntekeväisyyttä harjoittavan Brother Christmasin ympärillä kuohuu.

Kohu alkoi Helsingin Sanomissa 25.2.2018 julkaistusta jutusta, jossa nostettiin esille epäselvyyksiä Brother Christmas -yhdistyksen rahankäytössä. Yhdistyksen pyörittäjä Ari Koponen kiisti toimintaa kohtaan esitetyt väitteet 28. helmikuuta Helsingin Sanomissa.

 

Brother Christmas on myöntänyt, että yhdistys on joissain tapauksissa antanut rahaa ilman kuittia.

”Jos näin on, toiminta ei ole ollut lain mukaista. Rahanjaosta pitää olla tositteet”, Jouni Laiho sanoo.

Yhdistysoikeuden asiantuntija, Helsingin yli­opiston oikeustieteen professori Heikki Halila on samoilla linjoilla.

”Kuitit pitää olla. Vaikka yhdistys antaa saamansa rahat eteenpäin, kirjanpidon tueksi pitää olla tositteet.”

Muutamat lahjoituksia saaneet henkilöt ovat sanoneet julkisuudessa, että Koponen ei ole pyytänyt heiltä minkäänlaista kuittausta saaduista summista. Jos yhdistys laatii itse jälkikäteen kuitin lahjoituksesta, on mahdotonta tietää, onko kuittiin kirjoitettu summa oikea.

”Tällaisessa järjestötoiminnassa on jossain määrin tavallista, että kuitteja tehdään ikään kuin itse. Se ei tietenkään ole hyvä kirjanpitotapa eikä ylläpidä luottamusta”, Halila sanoo.

”Poliisihallinnon pitäisi ottaa asia heti tutkittavaksi ja selvittää, mistä on kyse.”

Brother Christmas -yhdistyksen melkein miljoonaluokkaan paisunut hyväntekeväisyystoiminta alkoi pienimuotoisena loppuvuodesta 2015.

Yhdistys sai rahankeruuluvan vasta noin puoli vuotta sitten, heinäkuussa 2017.

Mikä on totta, mikä vain puhetta?

Nyt Jouni Laiho kertoo, millä tavalla rahankeruuta valvotaan ja miten väärinäkäyttäjät voi erottaa rehellisistä toimijoista.

Hänen mukaansa aiemmin usein juuri julkisuuteen nostetut epäselvyydet saivat valvovan viranomaisen mielenkiinnon heräämään.

”Poliisin arpajaishallinnon päivittäistä rutiinia on arvioida, ovatko tehdyt tilitykset oikein ja uskottavia. Jos näin ei näytä olevan, pyydetään lisäselvitystä”, Laiho sanoo.

Jos sekään ei tee varojen käyttöä uskottavaksi, keinovalikoimaan voi tulla esitutkinta, jossa selvitetään, mitä on tapahtunut. Se voi johtaa syytteeseen ja tuomioon.

Mitä selvityskeinoja tarkastajalla sitten on, jos kuitteja ei ole ja ainoa todiste on rahankerääjän sana?

”Ihan mitä tahansa keinoja, joilla selvennetään tuottojen käyttöä”, Laiho sanoo.

”Ei ole tavatonta, että valvova viranomainen saa yhdistyksen kaiken muunkin kirjanpidon ja niihin liittyvät kuitit ja käy ne läpi nähdäkseen mikä on totta.”

Rahankeräys ei ole joukkorahoitusta

Suomessa ei saa kerätä rahaa ilman lupaa.

Rahankeruuluvan voi saada vain yhdistys tai säätiö.

Rahankeräys ei myöskään voi olla esimerkiksi bisneksen rahoittamista vaan se voi kohdistua ainoastaan yleishyödyllisen toimintaan.

Kaikki luvan saaneet joutuvat tekemään tilityksen kertyneistä varoista ja niiden käytöstä luvan myöntäneelle viranomaiselle. Viranomainen saa saa nähtäväkseen yhdistyksen tilinpäätöksen, josta täytyy selvitä, paljonko rahaa on kertynyt ja miten ne on käytetty.

”Joukkorahoitus on sitten ihan eri juttu kuin rahankeräys. Kuka tahansa voi ryhtyä haalimaan joukkorahoituksella pääomaa johonkin hankkeeseen, mutta joukkorahoitus ei koskaan ole hyväntekeväisyyttä vaan bisneksen rahoittamista”, Laiho sanoo.

Joukkorahoitus on myös aina vastikkeellista, olipa vastike sitten pääsylippu, osuustodistus tai vaikkapa kopio joukkorahoituksella valmistuneesta teoksesta.

Sama pätee myös kääntäen: hyväntekeväisyys ei ole koskaan vastikkeellista eikä minkään bisneshankkeen rahoittamista.

Miten voi varmistua siitä, ettei tule huijatuksi?

Yksi Brother Christmasin avustuskohteista ovat olleet kuolemansairaat lapset.

Vakavasti sairastuneita lapsia on käytetty usein aiemminkin keräyskohteina. Tunteita herättävät kohtalot saavat lahjoittajat avokätisiksi, mutta tunteiden manipuloinnissa piilee myös vaara.

Jos rahaa kerätään esimerkiksi syöpää sairastaville lapsille, kannattaa pysähtyä miettimään, miten kerääjä ylipäätään voi saada tiedon siitä, kuka sairastaa syöpää ja on kuolemaisillaan.

”Nämä ovat terveydenhoidon piirissä ehdottomasti salassa pidettäviä tietoja”, Laiho muistuttaa.

Kaksi syöpäsairailla lapsilla ratsastanutta rahankerääjää on tuomittu viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Toivo-yhdistyksen tapaus toi kerääjälle yli kolme vuotta vankeutta ja Syöpäsairaiden tuki ry:n tapauksessa rahankerääjä sai kaksi vuotta vankeutta.

Periaatteessa rehellinen rahankerääjä on mahdollista erottaa huijarista.

”Ensimmäiseksi kannattaa pyytää nähtäväksi keräyslupa, josta ilmenee, mikä viranomainen, koska ja mihin tarkoitukseen, on myöntänyt luvan rahankeräykseen”, Jouni Laiho neuvoo.

Jos rahaa pyydetään puhelimitse, pyytäjällä pitää olla käsillä siteerattavana selvitys siitä, kuka on luvan antanut. Huolellinen lahjoittaja käy tarkistamassa rahanpyytäjän nettisivut ennen lahjoittamista.

Lähinnä vain oma tarkkaavaisuus voi estää huijatuksi tulemiselta.

Laiho on harmissaan huijauksista, sillä niissä käytetään hyväksi ihmisten empatiakykyä.

”Sen väärinkäytöllä on yhteiskunnassa kauaskantoisia seurauksia. Huijaaminen saa ihmisten auttamishalun horjumaan.”

Lue myös: Brother Christmasin tutkintapyyntö Seuran artikkelista ei etene edes esitutkintaan – Poliisi: Ei syytä epäillä rikosta

X