”Ei kannata pissata vastatuleen” ja muut isän opit – Lukijat paljastivat, minkä tärkeän taidon he isiltään perivät
Seuran lukijoilla oli paljon kerrottavaa isien antamista ohjeista elämän varrelle.
Kysyimme Seuran lukijoilta, mitä he ovat oppineet isältään, ja mistä elämäntaidoista he ovat isälleen kiitollisia.
Vastauksista välittyi niin käytännön taidot, kuin myös tunne-elämän opit.
Kahvinkeiton taidon salat ja rakkaus luontoon
Aino kertoo näin:”Isäni oli uimaopettaja, joten minut laitettiin altaaseen jo vauvana. Uiminen on säilynyt rakkaana harrastuksena tähän päivään asti. Ilman isääni en välttämättä olisi koskaan uskaltanut sukeltaa valtamerissä enkä nähnyt upeita koralleja.”
© iStock
Joidenkin opit ovat olleet käytännöllisempiä kuin toisten, mutta jokaista taitoa on vaalittu huolellisesti.
Nimimerkki Kiitollinen
”Ei kannata pissata vastatuuleen”, kiteytyy yksi ohjeista lyhyesti ja ytimekkäästi.
”Isäni on opettanut minulle miten kahvia keitetään, kyljyksiä grillataan ja missä mikäkin tähti taivaalla sijaitsee. Hänen esimerkillään olen oppinut nauttimaan liikunnallisesta elämäntavasta ja luonnosta mutta myös penkkiurheilusta pienen tissuttelun kera. Tärkeimpänä olen saanut isältäni hyväntahtoisen huumoripiikittelyn lahjan ja osaan nauttia ihan tavallisesta leppoisasta kotielämästä”, toteaa Erkki.
Vaikka isää ja isän mielipiteitä kunnioitetaan, kaikkiin asioihin isä ei ole kuitenkaan päässyt vaikuttamaan.
© iStock
Ilta kertoo isästään näin:”Olen perinyt isältäni rakkauden luontoon ja etenkin Saimaan ympäristöön. Isälläni on ollut vaikutusta myös siihen, että minusta on tullut utelias ja tiedonjanoinen ihminen. Ympäristöasiat ovat aina olleet lähellä isän sydäntä, ja muistan vieläkin, kun ollessani yläasteikäinen hän näytti minulle Al Goren ”Epämiellyttävä totuus”-dokumentin, joka herätti minussa halun tehdä jotain planeettamme pelastumisen hyväksi. Hameeni pituuteen isä ei tosin ole vielä onnistunut vaikuttamaan, vaikka kovasti on yrittänyt.”
© iStock
Toisten kunnioittamista ja itsenäisyyttä
Vaikka yleensä tunteista ei miesten keskuudessa puhuta, ovat isät kuitenkin onnistuneet välittämään tärkeitä tunne-elämän oppeja jälkipolville.
”Opin omalta isältäni toisen ihmisten huomioon ottamista ja kunnioittamista. Isä osasi kohdata muut ihmiset hienosti: oli kiinnostunut näiden asioista, kuunteli ja auttoi minkä kykeni. Hän ei välittänyt, minkä ikäinen tai mistä yhteiskuntaluokasta henkilö oli, vaan hän kohteli kaikkia samanarvoisesti. Kun isäni kuoli, huomasin meille tulleista kirjeistä ja suruvalitteluista, miten pidetty ihminen hän oli. Ne eivät olleet korulauseita, vaan moni kertoi vuolaasti, miten isäni oli ollut avuksi jossakin asiassa tai vaikka vain ohimennen sanonut jonkin ystävällisen sanan. Tätä hänen esimerkkiään yritän noudattaa myös omassa elämässäni ja tästä esimerkistä olen hänelle kiitollinen”, kirjoittaa lukija nimimerkillä Kuopus.
”Isä opetti seisomaan tukevasti omilla jaloillaan, vaikka vain taivas oli rajana elämännälkäisen seikkailuille. Sanoja ei koskaan sanottu, mutta ”you can do it” oli viesti, jota isä tyttärelleen välitti maailmalle lähettäessään. Eikä hauskuuttakaan elämästä pitänyt unohtaa, pilke kuului silmäkulmaan ja elämänasenteeseen. Kun isä kuoli, tunsin, että hänen vahvuutensa siirtyi omaan selkärankaani. Ikävä on muuttunut kiitollisuudeksi. Yhteisistä vuosien voimalla elämä jatkuukin nyt vakain askelin ja selkä suorana”, kertoo nimimerkki Lumiukko.
Alla oleva kertomus muistuttaa siitä, kuinka isyys ei aina vaadi biologista sidettä, vaan kuuntelua, kannustusta ja huolehtimista.
”Vartuin avioeroperheessä, johon kuului äiti, isäpuoli ja heidän yhteinen lapsensa, pikkuveljeni. Isäpuoli opetti vuolemaan puukolla, sytyttämään saunan kiukaan ja tekemään pajupillin. Hän vei minut Elannon baariin lehtipihville ja otti mukaansa kalastamaan. Hän tuntui olevan kiinnostuneempi mielipiteistäni ja ajatuksistani kuin äiti tai biologinen isäni, vaikka meillä ei verisidettä ollutkaan. Mutkaton ei
© iStock
suhteemme ollut. Siihen mahtui myös jännitettä.
Miehen mallini oli ihannekuva isästä, jota minulla ei todellisuudessa koskaan ollut. Isäpuolen siivu oli ehdottomasti suurin ja värikkäin, sieltä täältä likaantunut, synkkämielinen, riitaisa ja jopa kipeä. Mutta myös huolehtivainen.
Tämä siivu miehen mallistani muistuttaa, että isän pitää kehua ja kannustaa lastaan, kysyä mitä hänelle juuri tänään kuuluu – ja malttaa kuunnella vastaus loppuun asti. Kiitos siitä”, kiteyttää nimimerkki Turakainen.