”Ei veroja tarvitse rakastaa, mutta niitä on maksettava, jotta asiat sujuisivat hyvinvointivaltiossa”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Koikkalainen on Seuran pakinoitsija.
© Otavamedia
"Järjestelmä sietää taloudellisia taantumiakin, mutta se ei tarkoita sitä, että istumapaikkoja olisi tarjolla myös vapaakyytiläisille", kirjoittaa Koikkalainen Seuran pakinassa.

Joulu tuli ja meni taas kerran, samoin uusi vuosi. Ensi joulukuussa Suomen tasavalta täyttää jo 102 vuotta. Piskuiseksi hupenee joukko, joka on ne kaikki kokenut ja elänyt. Muutos on hirmuinen, hyvässä ja pahassa.

Karvat korvilla lähti pieni pohjoinen, katajainen kansa umpihangesta tarpomaan, mutta korkeaan elintasoon, globalisaatioon ja digitalisaatioon päätyi sekin. Tulevaisuutta voidaan arvailla, mutta kukaan ei varmasti tiedä, mitä on tulossa. Ei edes alkaneena vuonna, saati vuosisatana.

Ikävästi käynnistyi eläkkeellä olevien Portugalin vuorineuvospakolaisten vuosi. Helpotukset loppuivat 1.1.2019 alkaen. Ökyeläkkeistä on maksettava taas veroa. Ehkä heidän pussinsa sen kuitenkin kestää.

Ehkä verojen maksaminen muiden kansalaisten lailla ei myöskään ole kaikkein huutavin yhteiskunnallinen vääryys. Suomessa eläke on tienattu, joten siitä kuuluu myös maksaa vero Suomeen.

Kansanedustajien sopeutumiseläkkeiden maksaminen lopetetaan. Niiden tilalle tulee 1. maaliskuuta alkaen sopeutumisraha. Se on minimissään 2 100–2 300 euroa, maksimissaan noin 4 000 euroa kuukaudessa.

Sopeutumisrahaa maksetaan yhdestä kolmeen vuotta sen mukaan, miten kauan rahan saaja on ollut kansanedustajana.

Tässäkään ei ketään kohdella kaltoin. Siinä luovutaan vain järjestelmästä, joka on loukannut jokaisen oikeustajua. Ei voi olla oikein ja tasapuolista, että pieni joukko entisiä kansanedustajia on päässyt vastikkeetta nauttimaan kuukausittain jopa 5 000 – 6 000 euron sopeutumiseläkettä hamaan normaaliin eläkeikään saakka.

Epäsuhta on ollut kirkuva vääryys. Jopa vuosikymmenien mittainen etu on koskenut nuoria ja terveitä eduskunnasta pudonneita tai sieltä vapaaehtoisesti jättäytyneitä kansanedustajia edellyttäen, että he eivät ole hakeutuneet uusiin töihin.

Saadut pääomatulotkaan eivät ole vaikuttaneet heidän sopeutumiseläkkeensä määrään.

Ei työnsä menettävää kansanedustajaakaan pidä jättää tyhjän päälle. Nyt tehtävä askel on oikeaan suuntaan. Se siirtää kansanedustajat samalle viivalle muiden palkollisten kanssa: sopeutumisraha on kansanedustajan ansiosidonnaista päivärahaa, jota maksetaan sovittu aika ellei muita töitä löydy.

Moni käsi käy yhteisellä kupilla. Ikäluokat pienenevät, uusia suomalaisia syntyy liian vähän. Koko ajan suhteessa pienenee työssä käyvä aktiiviväestö, jonka verotuloilla yhteiskunta viime kädessä pyörii. Tämä ei tarkoita sitä, etteivätkö myös eläkeläiset maksaisi veroja, mutta päävastuu on vuorollansa aina työssä käyvien ikäluokkien hartioilla.

Se on työnjako, joka on suomalaisessa yhteiskunnassa hyväksi, tasapuoliseksi ja kestäväksi havaittu ja siitä on myös porukalla sovittu. Järjestelmä sietää taloudellisia taantumiakin, mutta se ei tarkoita sitä, että istumapaikkoja olisi tarjolla myös vapaakyytiläisille.

Verot ja eläkemaksut eivät ole iloinen asia. Ei veroja tarvitse rakastaa, mutta niitä on maksettava, jotta perusasiat olisivat kunnossa ja asiat sujuisivat hyvinvointivaltiossa. On pidettävä huoli siitä, että verorasite on oikeudenmukainen ja että se lankeaa kaikille tasapuolisesti.

Systeemi ei ole terve, jos joku kokee maksavansa veroja liian paljon siksi, että joku toinen niistä perusteettomasti laistaa.

Yhteiskunta ottaa joka tapauksessa oman osuutensa aina.

Totista on Koikkalaisen torvensoitto, mutta silti vain hyttysen ininää. Huutavan soraääni korvesta.

Koikkalainen on Seuran pakinoitsija.

X