Elinsiirtoja tehdään yhä enemmän Suomessa – Nuorin elinluovuttaja oli vain 5-vuotias viime vuonna

Suomessa oli 141 elinluovuttajaa vuonna 2019. Kaikkiaan tuolloin tehtiin 453 elinsiirtoa, mikä rikkoi vuoden 2016 edellisen ennätyksen yli 50 siirrolla.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Elinluovuttaja voi pelastaa toisen ihmisen elämän. Munuaisensiirtoja tehtiin Suomessa viime vuonna eniten, peräti 294.

Suomessa oli 141 elinluovuttajaa vuonna 2019. Kaikkiaan tuolloin tehtiin 453 elinsiirtoa, mikä rikkoi vuoden 2016 edellisen ennätyksen yli 50 siirrolla.
(Päivitetty: )
Teksti: Katriina Lundelin

Luovuttajien ikähaarukka on laaja: Viime vuonna vanhin elinluovuttaja oli 82-vuotias. Nuorimmalla oli ikää vain viisi vuotta.

Lapsille tehdään vuosittain 20-25 elinsiirtoa. Vaikka määrä on kaikkiaan kasvanut, lapsille tehtävien elinsiirtojen määrä on pysynyt pitkään samalla tasolla.

”Lasten elinsiirroissa käytetään aikuisten elimiä, koska lasten elimiä ei ole saatavilla. Se on tietenkin hyvä asia”, sanoo Munuais- ja maksaliiton viestintäpäällikkö Petri Inomaa.

Elinluovuttajaksi kelpaa henkilö, joka on todettu aivokuolleeksi. Tyypillinen syy aivokuolemalle on aivoverenvuoto.

”Lasten elinsiirroissa on joitakin rajoituksia, esimerkiksi munuaisen voi siirtää vasta, kun lapsi painaa kymmenen kiloa. Aikuisen maksasta taas voidaan käyttää osalohkoja lapselle”, Inomaa kertoo.

Oma luovutustahto kannattaa kirjata elinluovutuskorttiin

Kun henkilö on aivokuollut, omaisilta tiedustellaan, onko hän elinaikanaan kertonut vastustavansa elinluovutusta. Lain mukaan näin on toimittava.

”Prosessi nopeutuu, kun luovuttajan tahto on selvillä. Näin se on selkeää sekä hoitohenkilökunnalle että omaisille. Asia voi jäädä vaivaamaan omaisia, jos tahto ei ole selvillä”, Inomaa muistuttaa.

Oman luovutustahdon voi ilmoittaa Elinluovutuskortilla tai kirjata Omakantaan.  Elinluovutuskortin voi ladata myös mobiilisovelluksena.

On myös tärkeää keskustella läheistensä kanssa asiasta. Näin voi säästää omaisiaan, jotka ovat valmiiksi surun keskellä. Kun lääkäri lähestyy kysymyksellä elintenluovutuksesta, asiaa on helpompi käsitellä, kun tietää, että tätä läheinen olisi halunnut.

Lue myös: Kun kuolet, mitä elimillesi tapahtuu? Elinluovutuksella voit pelastaa tuntemattoman hengen: ”Sen voi määrätä, jos tiettyä elintä ei halua luovuttaa – siihen ei voi vaikuttaa, kuka elimet saa”

Elimien kuntoa ei tarvitse arvioida itse – korkea ikä tai sairaus ei estä elinluovutusta

Elinsiirrossa tärkeintä on se, että luovutettava elin on terve. Lääkärit arvioivat henkilön sopivuuden elinluovuttajaksi.

”Joskus ihmiset kieltävät elintensä luovuttamisen, koska ajattelevat, etteivät omat elimet kelpaa. Tämä ei useinkaan pidä paikkaansa”, Inomaa korostaa.

Suomen lain mukaan jokainen on elinluovuttaja, ellei sitä erikseen elinaikanaan kiellä. Vakava sairauskaan ei aina ole este elinluovutukselle. Vain alle viisi vuotta sitten sairastettu syöpä sekä hiv- ja B-hepatiitti-infektio estävät luovutuksen.

Elinluovuttaja ja siirto voi olla ainoa mahdollisuus

Elinsiirto on paras ja joskus ainoa hoitokeino potilaalle, joka sairastaa pitkälle edennyttä munuais-, maksa-, keuhko-, sydän tai suolistosairautta.

”Elinsiirto pelastaa saajansa hengen tai ainakin parantaa merkittävästi elämänlaatua. Suurin osa elinsiirron saaneista palaa normaaliin elämään esimerkiksi opiskelemaan tai työhön”, Inomaa kertoo.

Viime vuonna elinluovuttajia oli 141. Vaikka aivokuolema on aina tragedia, yksi elinluovuttaja voi elimillään pelastaa jopa kuuden muun ihmisen hengen.

Viime vuonna Suomessa tehtiin eniten, peräti 294 munuaisensiirtoa. Toiseksi eniten siirrettiin maksoja. Uuden maksan sai 64 henkilöä.

Elinluovutusten lisääntymistä selittää se, että sairaalat ovat kouluttaneet henkilökuntaansa ja tiedottaneet asiasta. Mahdollinen elinluovuttaja tunnistetaan nyt paremmin.

”Myös suuren yleisön tietoisuus on lisääntynyt, joten yhä harvempi kieltää elinluovutusta”, Inomaa selittää.

Lue myös: Maksansiirto pelasti Vesa Nuotion, joka sairasti vuosia maksasyöpää – Kiitollisuus sai viihteen moniottelijan pohtimaan elinluovuttajan henkilöllisyyttä: ”Minkälaisen elämän hän eli?”

Vesa Nuotio

Vesa Nuotio ei luhistunut, vaikka uutiset olivat pelottavan huonoja. Elinluovuttaja jäi pohdituttamaan Vesaa, kuka hän oikein oli? © Pekka Nieminen / Otavamedia

X