Eräänä päivänä kuolemme – ”Ystäväni oli valoon kurkottava sielu”
Läheisen kuolema muuttaa sitä, miten katsomme maailmaa. Parhaassa tapauksessa se myös auttaa ymmärtämään, että hetkeen kannattaa tarttua, kirjoittaa tuottaja Liina Putkonen.
Liina Putkonen on Seuran tuottaja.
Eräänä päivänä kuolemme. Kaikkina muina päivinä emme. Tätä olen miettinyt joka päivä, syyskuun 5. päivästä alkaen. Silloin ystäväni kuoli. Menetin parhaimman saunakaverin, hauskimman shakkivastustajan, ihmisen, jonka kanssa tein paljon ja jonka kanssa piti tehdä vielä enemmän, sitten kun…
Sitten kun. Petollinen sanapari. Paljon elämää voi jäädä niiden jalkoihin. Ystävälläni jäi.
Onneksi Saija oli valoon kurkottava sielu. Kun silitin hänen päivä päivältä hennommaksi käyvää käsivarttaan, hän ei käpertynyt katkeruuteen, kaikkeen siihen, mitä jää elämättä. Me puhuimme paljon siitä, mitä kaikkea hän ehti saada.
Vuosisadan rakkaustarinan, unelmiensa kodin, maailman suloisimman kissan, uuden, innostavan työn…
Ja ne matkat; nähdä Rooma ja kuolla. Sekin toteutui.
”Tee joka päivästä elämisen arvoinen”
Saattohoidon aikana teimme myös ruokaa, lempiherkkuja tietenkin. Ystäväni opasti – no, vähän komensikin – nojatuolista ja minä ja hänen miehensä kiltisti tottelimme. Purjopasta ei kuulosta erityiseltä, mutta Saijan tallentamalla Jamie Oliverin ohjeella se yrttien, viinin ja pekonin yhdistelmä oli taivaallinen.
En unohda makua koskaan, enkä sitä onnea, kun ystävänikin pystyi syömään aterian ja hetkeksi pahoinvointi, kivut ja kuoleman musertava taakka katosivat harteilta.
Se taakka on nyt meidän jälkeen jääneiden harteilla. Onneksi saamme lohtua muistoista ja Saijan kirjoittamista viisaista sanoista:
”Tee itsestäsi onnellinen niillä korteilla, mitä on jaettu.”
”Älä tyydy kakkospalkintoihin.”
”Ole terveesti itsekäs äläkä anna muiden määrätä, mikä tekee sinut onnelliseksi.”
”Älä usko pahoja puheita.”
”Mammonan perässä on turha juosta, sitä ei hautaan mukaan saa eikä se tule sinua sairasvuoteelle katsomaan.”
”Ympäröi itsesi rakkailla ihmisillä ja anna heille aikaasi.”
”Tee joka päivästä elämisen arvoinen.”
”Älä kuluta aikaasi jonninjoutavuuksiin vaan nauti siitä, mitä teet ja naura paljon – erityisesti itsellesi!”
Kiitos ystäväni – minä elän
Ystäväni, kiitos purjopastasta, ja kiitos muistutuksesta, että elämä on nyt. Sen ansiosta meillä asuu Nuppu.
Menetin rakkaan koirani Lilan kesällä, enkä aikonut hankkia uutta, koska sitten kun ja jos vaikka ja eihän sitä tiedä… Mutta ystäväni tiesi paremmin: elä, kun saat.
Ja mikä sen vahvempaa elämistä kuin ottaa vastuu pienestä, karvaisesta hahmosta, joka tarvitse turvaa ja opastusta ja rakastaa ehdoitta.
Kiitos Saija, minä elän.