On aika kiittää äitejä ja mummoja – ”Esimerkin voima on vahva – se on oma äiti ja lasteni mummu”
Ensimmäisenä tulee mieleen äidin aktiivisuus ja kekseliäisyys, jotka ovat ruokkineet myös omaa luovuuttani. Hän teki työuransa vanhustenhoidon parissa, ensin Tampereella ja sitten Urjalan vanhainkodissa yli 30 vuoden ajan. Kun vanhainkotiin astui, näki ensimmäiseksi katosta roikkuvan, insuliiniruiskujen jämistä tehdyn himmelin. Äidin luomuksia.
Lisää tuli vastaan aina kun kohtasi vanhainkodin asukkaan. Töidensä ohessa äiti oli opetellut leikkaamaan mummojen ja pappojen hiukset kotiparturisetillä. Se oli palveleva seuranpidon hetki, josta myös kunta sai mukavasti säästöjä. Näin hän teki, jos aikaa oikeilta töiltä jäi.
Äiti askarteli lorupussin satuhetkien iloksi
Kädentaitoja äiti hyödynsi myös erilaisissa onnitteluissa. Kun sukuun tai ystäville syntyi lapsia tai lapsenlapsia, askarteli äiti lorupussin satuhetkien iloksi. Niitä ehti kertyä vuosikymmenien aikana lukematon määrä ympäri Suomen. Hieman vanhemmille lapsille syntyi sarjatuotantona muhkeaturpaisia keppihevosia.
Myös äidin heittäytymiskyky on innostanut. Hän auttoi paikallista näytelmäpiiriä leipomalla herkkuja kesäteatterin kahvioon. Sieltä hänet napattiin mukaan Kummelin Kultakuume -elokuvan kartanokohtauksiin.
Lastenlasten kanssa on puolestaan menty piiloleikkiä vaikka ahtaassa kolossa sängyn alla nauraa käkättäen. Yhteinen kiinnostuksemme sanaleikkeihin ja -peleihin vaikutti osaltaan uravalintaani.
Jäähyväisten jälkeen muistot kantavat
Lämpö ja auttamishalu ovat myös jääneet vahvoina mieleen. Kun äitini sairastui syöpään 2019, hän jaksoi vielä pitkään auttaa ja kuskata ”heikompijalkaisia” hoitamaan asioita kylillä.
Viimeiset kuukaudet äiti vietti hoivakodissa. Mukaan tulleen muistisairauden myötä hän eli työuraansa uudelleen: talutti ja syötti muita asukkaita ja jutteli hoitajille kuin kollegoille. Se oli hämmentävää mutta onnellista.
Äiti nukkui pois tasan kuukausi sitten. Pitkien jäähyväisten aikana ehdin kiittää häntä kaikesta. Nyt muistot kantavat.
