”Mikä säälittävä luuseri – Näe maailma, ei #maailma”, Esko Valtaoja ei voi välttyä paheksumiselta, kun kadulla tulee vastaan nettiriippuvainen lajitoveri

Katselin pöyristyneenä Linnan juhlia televisiosta. Enkä nyt tarkoita mauttomia iltapukuja ja etiketin vastaisia frakkeja, vaan kännyköitä. Mistä lähtien on tullut sopivaksi viettää valtakunnan arvokkaimpia juhlia kännykkä kädessä, selfieitä napsien?

Lähetyksen unohtumattomin hetki – vaikka sen haluaisinkin unohtaa – oli kun Hjallis Harkimo seilasi kuvaruudun poikki kännykkä ylhäällä, ilmeisesti itsestään koko ajan videota ottaen.

Mahtoiko mennä suorana tubetuksena kansalaisliikkeen katsottavaksi?

Kävimme Wienissä katsomassa kadonneen imperiumin taideaarteita. Belvederessä suunnistimme museon läpi kohti Gustav Klimtin ”Suudelmaa”, ja saimme hepulikohtauksen nähdessämme, että se oli peitetty jättiläismäisellä punaisella hashtagilla. Tarkempi tutkailu paljasti, että olimme vasta eteisessä, ja itse maalaus odotti seuraavassa huoneessa.

Wienin kaupungilla on meneillään ”Unhashtag Wien” -kampanja. Se rohkaisee turisteja pistämään kännykän taskuun ja katsomaan itse kaupunkia. ”Näe Klimt. Ei #Klimt”, haastaa kampanja.

Mikä mullistava ajatus!

Vaan ei tuntunut menevän perille. Aidon Klimtin peitti turistilauma, joka otti itsestään selfien toisensa jälkeen, tuskin vilaustakaan itse taideteokselle suoden.

Muiden apinoiden tavoin me ihmisetkin jäämme koukkuun erilaisiin riippuvuuksiin seuratessamme evoluution meille kehittämiä vaistoja. Niin kauan kuin ongelmana ei ollut kolesteroliarvot tai diabetes, vaan nälkäkuolema, rasvan ja sokerin hotkiminen oli järkevää. Kannattaa tavoitella hyvää oloa pahan sijaan, ja niinpä jäämme nyt koukkuun päihteisiin.

Pienen kädellisen kannattaa pysyä valppaana ja katsoa oitis sinne, missä jotain tapahtuu. Niinpä emme voi olla tuijottamatta televisiota tai kännykkää. Evoluution syytä tämäkin huumeriippuvuus.

Meille on kyllä suotu rahtunen järkeäkin, mutta sen käyttö vaatii ponnisteluja. Hämmästyttävän suurelle osalle Linnan juhlijoita ponnistus osoittautui ylivoimaiseksi.

Muutama vuosi sitten päädyimme Uudessa Seelannissa mukavaan pubiin, jonka seinällä oli kyltti. ”Ei, meillä EI ole wifiä. Puhukaa toisillenne!”

Suomessa moinen tarkoittaisi liiketoiminnallista itsemurhaa. Katsohan ympärillesi ravintolassa: kuinka monessa pöydässä keskustellaan, kuinka monessa ollaan kännykkä kädessä?

Lasi hyvää viiniä maistuu ja netti on mahtava apuväline, mutta alkoholismi tai nettiriippuvuus ovat jotain aivan muuta.

Kun kadulla tulee vastaan kännykkäänsä tuijottava ihminen, ensimmäinen ajatukseni on aina sama: mikä säälittävä luuseri.

Näe maailma, ei #maailma.