Finlaysonin Jukka Kurttila - Näin kauhukakarasta tuli yritysaktivisti

Kuusivuotiaana Jukka Kurttila vietti päivät yksin kotona Helsingin Kontulassa, kun vanhemmat olivat töissä.

Jos oli pimeää ja alkoi pelottaa, hän meni istumaan rappukäytävään. Joskus joku naapureista pyysi pikkupojan kotiinsa. Mutta kolkko rappukäytäväkin oli mieluisampi paikka kuin päiväkoti.

Päiväkodissa oli nimittäin sääntöjä. Niitä mini-Jukka ei voinut sietää. Olisi pitänyt syödä tiettyyn aikaan ja nukkua tiettyyn aikaan. Ehei!

Niinpä hän karkasi useasta eri päiväkodista monta kertaa. Perhepäivähoitoakin kokeiltiin, mutta se oli Jukan mielestä vieläkin kamalampaa. Lopulta vanhemmat totesivat, että pojan on parempi pysyä kotona.

Henkilökohtainen ristiretki sääntöjä vastaan jatkui kouluiässä. Yläasteella Kurttila johti jälki-istuntotilastoja. Lukiosta häntä kehotettiin vain puolen vuoden jälkeen häipymään, kun hän lintsasi ja uhmasi järjestystä.

Tämä olisi ehkä surullinen tarina, ellei Kurttila olisi ollut sosiaalinen ja älykäs. Lisäksi iltalukiossa hän tapasi tulevan vaimonsa, joka suorastaan käski pyrkiä yliopistoon.

Sillä kertaa Kurttila totteli. Mutta sääntöjä hän ei ole opetellut noudattamaan vieläkään.

Ei ainakaan sellaisia, joita ihmiset kehittelevät omissa päissään vain siksi, että heitä pelottaa.

Designia eikä teollisuutta

”Taas”, joku naurahtaa ohittaessaan lakanaa kameran edessä pitelevän Jukka Kurttilan, 53. Finlaysonin pääkonttorilla toimitusjohtajan mediahetket taitavat olla tuttu näky.

Konttorilla on saatu totutella muutenkin uuteen menoon sen jälkeen, kun Kurttila osti perinteikkään suomalaisen tekstiiliteollisuusyrityksen kahden liikekumppaninsa kanssa vuonna 2014. Yhtiö haisi Kurttilan mielestä liikaa teollisuudelta – ei kodilta vaan konerasvalta.

”Iso muutos lähti siitä, kun päätettiin, että tää ei ole enää teollisuusyhtiö vaan luova designyhtiö. Sehän vaikuttaa kaikkeen. Kauhean usein sanottiin, että hei Jukka, kai sä nyt tajuat, että ei noin voi tehdä. Sanoin sitten ihan vilpittömästi, että voitko avata vähän, en tajua. Tomppahan on siitä hyvä esimerkki”, Kurttila sanoo.

Tompalla hän tarkoittaa Touko Laaksosta, Tom of Finlandia, jonka homoeroottisen taiteen painaminen pussilakanoihin oli Kurttilan ja kumppaneiden ensimmäinen tuotelanseeraus Finlaysonissa. Se teki hiljaiseloa viettäneestä yhtiöstä hetkessä puheenaiheen. Suuri yleisö ihastui, pieni porukka vihastui. Kurttila sai sosiaalisessa mediassa lokaa niskaansa ja tappouhkauksiakin tuli.

Mutta se oli vasta alkua.

Huomiota ja tulosta

Kolmen viime vuoden aikana Finlaysonilla on ollut muun muassa farkkujen ja lakanoiden kierrätyskampanja, Suomen leijona -suunnittelukilpailu sekä viimeksi tänä syksynä kampanja sukupuolten välisiä palkkaeroja vastaan. Viime keväänä yhtiö toi markkinoille Jesus-lakanat, joille annettiin 50 vuoden takuu.

Melkein jokainen Kurttilan liikahdus Finlaysonin johdossa on ollut jonkinasteinen uutinen. Huomion lisäksi se on tuottanut rahaa. Vielä vuonna 2014 yhtiön tulos oli 700 000 euroa miinuksella, mutta 2016 tehtiin jo 1,3 miljoonaa euroa voittoa.

Pari viikkoa sitten julkistetun mittauksen mukaan Finlayson on Suomen kuudenneksi hyvämaineisin yritys. Syyskuun alussa Jukka Kurttila valittiin Pohjois-Euroopan viidenneksi vastuullisimmaksi yritysjohtajaksi, listan parhaana suomalaisena.

Melkoisia saavutuksia toimitusjohtajalta, jolla ei ollut koko toimialasta aiempaa kokemusta.

Toisaalta ehkä juuri siksi Kurttila on onnistunut. Hän on aiemminkin hypännyt kylmään veteen.

Tutkijasta mainosmieheksi

Kun hyvinvointiyhteiskunta murenee, yritysten pitäisi ottaa enemmän vastuuta, Jukka Kurttila sanoo. ©TOMMI TUOMI/OTAVAMEDIA

Jukka Kurttila on elämänsä aikana hakenut töitä tasan yhden kerran, 1990-luvun alussa.

Se tapahtui Anttilasta työnhakua varten haetussa lilassa puvussa, jonka Kurttila jälkeenpäin pokkana palautti liikkeeseen.

Maantiedettä opiskellut maisteri oli valmistumisensa jälkeen nopeasti kyllästynyt akateemiseen maailmaan, jossa ei hänen mielestään pystynyt vaikuttamaan tarpeeksi omalla osaamisellaan ja tahdonvoimallaan.

Ja kun sielläkin oli niin paljon niitä sääntöjä.

Kurttila keksi idean: puhelinmyyntifirmoilla oli valmiina kokonainen koneisto, jota voisi käyttää myös tutkimustarkoituksiin. Hän alkoikin vetää tutkimuksia yhdessä puhelinfirmassa, mutta ennen pitkää Taloustutkimuksen toimitusjohtaja Eero Lehti oli jo rekrytoinut hänet tutkimusjohtajaksi.

Todellisen hypyn tuntemattomaan Kurttila teki kuitenkin muutama vuosi myöhemmin, kun hänet pyydettiin mainostoimistoon tekemään kuluttajatutkimuksia. Uusi mahdollisuus ja isompi palkka houkuttelivat juuri perheen perustanutta miestä.

”Kun mä menin sinne, mä kysyin, että mikä helvetti on mainostoimisto. Ne yritti selittää, enkä tajunnut sittenkään.”

Kurttila otti homman haltuun ja alkoi viihtyä mainosalalla. Vuonna 2002 hän oli mukana perustamassa Bob Helsinkiä, joka on yksi menestyneimmistä mainostoimistoista Suomessa. Sen käsialaa olivat muun muassa Saarioisten Äitien tekemää ruokaa -kampanja ja Sauli Niinistön kohuakin herättänyt Työväen presidentti -kampanja 2006.

”Mainosmaailmassa löysin luovan puolen itsestäni. Huomasin, että mä nään asioiden taakse. Sehän on luovuudessa olennaista, että löytää kulman, jota muut ei ehkä nää.”

Jukka Kurttila on pelle ja postimies

Jukka Kurttilaa sieppaa se, että luovuuden vuoksi mainosihmiset leimataan pelleiksi. Se on helppo tapa tuomita asia, jota ei itse hallitse. Toisaalta hän kritisoi mainosalan arvoja.

”Ihanteet on ihan väärät. Palkinnot, samppanja, menestys. Harvalle mainostoimistolle ihanne on se, että saadaan Suomi menestymään. Koko toimiala olisi ihan toisen näköinen, jos ajateltaisiin näin.”

Väärät ihanteet eivät kuitenkaan olleet syy siihen, että Kurttila halusi kahdenkymmenen vuoden jälkeen muuta tekemistä. Kymmenisen vuotta sitten tapahtunut digitaalinen vallankumous turhautti Kurttilaa. Yhtäkkiä uusi teknologia oli sisältöä tärkeämpi.

”Digitaalinen sisällöntuotanto on umpipaskaa! Tuntui, että itsestä tuli postimies, joka kantoi viestejä eri kanaviin, eikä kukaan tiennyt miksi. Se oli sisällöllinen taantuma, josta ei ole vieläkään toivuttu.”

Finlaysonin ostettuaan Kurttila alkoi rivakasti ja näkyvästi toteuttaa arvojaan. Hänen mielestään yritys voi harjoittaa aktivismia siinä missä kansalainenkin – ja oikeastaan se on yrityksen velvollisuus. Vastuuta pitää osoittaa teoilla, ei vain juhlapuheissa.

”Musta se on röyhkeä ajatus, että kuluttajalla olisi itsellä vastuu. Yrittäjät on jätetty niin, että niitten tarvitsee vaan noudattaa lakeja, muuten ne ei ole vastuussa mistään.”

Mutta eikös yrityksen tehtävä ole vain tuottaa voittoa osakkeenomistajille?

”Niin, Nallehan (Björn Wahlroos) rakastaa tuota lausetta. Mun mielestä se ei ihan niin kyllä ole.”

Kurttilan mielestä hyvinvointiyhteiskunnan nousu imi yrityksiltä vastuun ja jopa oikeuden ottaa asioihin kantaa. Nyt vastuuta voisi ottaa uudelleen nykypäivään sovitettuna, kun hyvinvointiyhteiskunta murenee.

Perimmäinen kysymys

Eniten vastustusta Finlaysonin sisällä ei ole tähän mennessä aiheuttanut Tom of Finland vaan viimekeväinen Jesus-lakanoiden lanseeraus. Tuotteeseen uskoi yhtiössä Kurttilan mukaan kaksi ihmistä. Jeesuksen käyttäminen tuotteen nimenä tuntui ylittävän soveliaisuuden rajat.

Toimitusjohtaja myöntää miettineensä sitä itsekin, vaikka hän piti kestämään tarkoitettua tuotetta kunnianosoituksena kestävälle instituutiolle.

”Aina pitää miettiä se perimmäinen kysymys: mitä väärää tässä on? En mä halua tehdä mitään väärää.”

Koska reaktioiden pelko oli niin kova, Kurttila soitti piispa Irja Askolalle saadakseen hengellistä tukea. Piispa piti ideaa hienona ja antoi synninpäästön.

Kyynikko tuomitsee Finlaysonin kampanjat pelkiksi markkinointitempauksiksi, joissa suvaitsevaisuus ja tasa-arvo on valjastettu rättikaupan välineiksi. Jukka Kurttila ei kuitenkaan ymmärrä, miksi hyvien asioiden puolesta saisi toimia vain esimerkiksi kansalaisjärjestössä.

”Jos yrität puhua paremman maailman puolesta, niin pitääkö heti ottaa se kyyninen asenne? Oli markkinointia tai ei, se asiahan on kuitenkin sama. Mulla on yrittäjän sielu ja mä rakastan luovaa ympäristöä, ja silti siihen voi yhdistää sen, että yrittää tehdä hyviä asioita. Kai jokainen nyt haaveilee herranjestas semmoisesta, että voisi jättää maailman vähän parempana lapsilleen?”