Finnair jätti suomalaisturistit kaaoksen keskelle Bangkokiiin: ”Olimme heittopusseja”

Finnairin lippulaiva petti matkustajat tänä vuonna jo kuudennen kerran. Matkustajan mukaan Finnair suhtautui asiaan välinpitämättömästi.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Finnair sai ensimmäisen Airbus A350 XWB -koneensa syksyllä suuren julkisuuden saattelemana.

Finnairin lippulaiva petti matkustajat tänä vuonna jo kuudennen kerran. Matkustajan mukaan Finnair suhtautui asiaan välinpitämättömästi.
(Päivitetty: )
Teksti:
Miia Saari

Finnair on tänä vuonna joutunut perumaan kuusi edestakaista lentoa, jotka oli määrä lentää uusilla Airbus A350-koneilla. Teknisistä syistä on peruttu kaksi edestakaista lentoa Bangkokiin ja kolme Pekingiin. Yksi edestakainen Pekingin lento peruttiin miehistöpulan vuoksi.

Helsinkiläinen Marita Kouhia koki viikonloppuna, mitä Finnairin ylpeydenaiheen tekniset ongelmat merkitsevät matkustajalle.

Kouhia lomaili ystäviensä kanssa Thaimaassa pari viikkoa, ja paluulennon piti lähteä Bangkokista lauantaina klo 9.05. Seurue sai tiedon lennon peruuntumisesta vasta aamulla, tieto oli tullut aamuyön aikana tekstiviestillä.

Viestissä matkustajia kehotettiin menemään kentälle selvittämään asiaa. Kentällä ei ollut Finnairin edustajia, ja jatkolentojen setviminen paikallisen henkilökunnan voimin oli Kouhian mukaan kaoottista.

”Finnair ei välittänyt meistä lainkaan”

Seuruetta pompoteltiin jonosta toiseen neljän tunnin ajan ja paluureitti vaihtui useita kertoja. Ensimmäisen kerran tiskille päästyään seurue sai paluulennon Wienin kautta ja komennuksen toiseen jonoon. Toisen jonon päässä kauttakulkukenttä vaihtui Frankfurtiksi. Lopulta selvisi, että edessä on kuudentoista tunnin päästä lähtevä lento Kööpenhaminaan ja tieto siitä, että Kööpenhaminassakin on odotettava konetta sama kuusitoista tuntia.

”Kööpenhaminassa saimme itse vaihdettua lennon aikaisempaan. Ihmettelimme, miksei Finnairin omasta iltapäivälennosta Suomeen tiedetty Bangkokissa mitään”, Kouhia ihmettelee.

Kouhia ymmärtää, että lento on pakko perua teknisen vian vuoksi, mutta Finnairin tapa kohdella matkustajia hämmentää häntä.
”Olimme heittopusseja. Tuli tunne, ettei Finnair välittänyt meistä lainkaan. Olimme reissun jälkeen aivan poikki.”

Menomatka Finnairin ylpeydellä sujui hyvin, vaikka kaikki Kouhian seurueen jäsenet joutuivat istumaan eri puolelle konetta. Yksikään pariskunta ei saanut vierekkäisiä paikkoja. Siitä huolimatta Kouhia olisi mielellään myös palannut lippulaivalla kotiin. Vaikka palvelu oli huonoa.

”Tuli tunne, että henkilökuntaa on liian vähän. Juomat piti itse hakea koneen takaosasta ja parilla henkilökuntaan kuuluvalla oli pinna niin kireällä, että he tiuskivat meille.”

Onko parempi vältellä matkoja uudella konetyypillä Finnairin tiedottaja Manti Väätäinen-Pereira?

”Aina kun uusi konetyyppi otetaan käyttöön, tämmöisiä ongelmia ilmenee. Peruutuksia ei ole ollut paljon. Tämä on aivan normaalia, tilanne paranee ajan kanssa”, Väätäinen-Pereira sanoo.

Finnair sai ensimmäisen Airbus A350 XWB -koneensa syksyllä suuren julkisuuden saattelemana ja sitä on mainostettu yhtiön lippulaivana. Finnair on tilannut koneita 19 kappaletta,  niistä on nyt käytössä kolme.

X