Gallupfirmat rahastavat mielipidetutkimuksillaan: Tulokset yleensä miellyttävät tilaajaa

Jaa artikkeliLähetä vinkki

 Seuran toimituspäällikkö Ari Korvola.

(Päivitetty: )
Teksti:
Ari Korvola

Viime vuoden lopulla lehtitalo Alma julkaisi teettämänsä mielipidetiedustelun tuloksen: suomalaisten luottamus Ylen uutistoimintaan on laskussa. Reilu viikko sitten Yle julkaisi oman tilaustutkimuksensa, jonka mukaan luottamus Yle-uutisiin on säilynyt. Kumpaa siis on uskominen?

 

Mielipidetiedustelut ovat ostettua julkisuutta ja sitä kautta vallankäyttöä. Työnantajajärjestö Palta teetti tutkimuksen, jonka mukaan suomalaisten enemmistö vastustaa tukilakkoja, STTK teetti tutkimuksen, jonka mukaan yli 90 prosenttia näkee paikallisen sopimisen tarkoittavan palkkojen nousua. Posti sai vajaat kaksi kuukautta sitten virallisen tuloksen, jonka mukaan yli puolet kansalaisista hyväksyy postinjakelun harventamisen. Niinpä tietenkin!

 

Näissä tutkimuksissa gallupin luotettavuuden takasi yleisesti hyväksytty menetelmä, otos ja yritys kuten esimerkiksi Taloustutkimus, TNS Kantar tai Tietoykkönen. Näin syntyy virallinen totuus ja tutkimusyritykselle oiva potti rahaa.

Kansalaisten puoluekannatuksen Sanoma Oy mittauttaa hovihankkija Kantar TNS:llä, Yleä, jota taas rahastaa Taloustutkimus Oy esittämällä parin viikon kuluttua liki samat prosenttiluvut. Alussa mainitun oman riippumattomuutensa lisäksi Yle on tutkituttanut äskettäin aiheita kuten mikä on suomalaisille rakkain taidemuoto tai kuinka nuorisoa kiinnostaa ay-toiminta.

 

Liikesuhde Ylen ja Taloustutkimuksen välillä on mielenkiintoinen. Kansanedustaja Eero Lehti (kok) on paitsi yrityksen omistaja myös Ylen hallintoneuvoston jäsen. Lehti kuului myös viime kesänä Ylen rahoitusta pohtineeseen Satosen työryhmään, joka yllättäen päätyi Ylen kannalta lempeään lopputulokseen. Vielä alkuvuodesta Lehti ärhenteli yksityistävänsä Ylen ainakin osittain, mutta jokin käänsi miljonäärin mielen.

 

Asema Yle-gallupien tuottajana on paitsi taloudellisesti tärkeä myös näkyvyytenä ja brändipaikkana loistava. Kansaneduastaja Lehden ja Ylen diiliä suojaa liikesalaisuuden hämärä. ”Kohtuullinen”, kuittaa Yle hintakyselyn.

Edellinen pääkirjoitus

X