Tutkimus: Yli puolet suomalaisista on kokenut häirintää työssään – Nämä neljä alaa ja sektoria erottuvat muita selvemmin

Laaja kyselytutkimus paljastaa, millaisista asioista suomalaiset kärsivät työpaikoillaan. Tutkija kannustaa työnantajia luomaan työpaikoille nykyistä tarkemmat pelisäännöt, sillä kenenkään ei pitäisi pelätä töissä. Häirintään puuttuminen on kuitenkin yllättävän hankalaa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Työpaikkakiusaaminen voi johtaa esimerkiksi uupumiseen ja masennukseen.

Laaja kyselytutkimus paljastaa, millaisista asioista suomalaiset kärsivät työpaikoillaan. Tutkija kannustaa työnantajia luomaan työpaikoille nykyistä tarkemmat pelisäännöt, sillä kenenkään ei pitäisi pelätä töissä. Häirintään puuttuminen on kuitenkin yllättävän hankalaa.
Teksti: Tyyne Pennanen

Yli puolet suomalaisista on kokenut häirintää työssään kahdentoista viime kuukauden aikana, selviä­ä tuoreesta Häirintäbarometri 2023 -kyselytutkimuksesta.

Kantar Public kyseli noin 3 000 suomalaiselta, minkälaista epäasiallista tai loukkaavaa käytöstä he ovat työpaikoillaan kokeneet.

Ensimmäistä kertaa Suomessa on pyritty kartoittamaan yksityiskohtaisesti, millaiset puheet ja teot ihmiset kokevat työpaikkahäirinnäksi.

”Eniten tunnutaan kärsivän työelämässä siitä, kun joudutaan tavalla tai toisella syrjään. Koetaan esimerkiksi, että ei ole uskallettu sanoa omaa mielipidettä aseman vaarantumisen pelossa tai on koettu, että ei olla tultu kuulluksi”, sanoo Kantar Publicin tutkimusjohtaja Mikko Hormio.

Häirintään pyritään puuttumaan lainsäädännöllä, ja esimerkiksi syrjintäperusteinen häirintä on laissa kiellettyä. Valtaosa työpaikoilla esiintyvästä häirintä ei ole laissa kiellettyä, vaikka se voi olla kohteelleen hyvin vahingollista. Häirintäbarometri pyrkiikin avaamaan häirintää laajempana ilmiönä ja tutkimaan, millaisista asioista ihmiset kärsivät työpaikoillaan.

Tilaa Seura ja jatka lukemista

Tämä artikkeli on tilaajille varattua maksullista sisältöä.

Tilaa Seura Kirjaudu

X