”Häpeästä voi kehittyä loinen, joka nakertaa sisältä ja ahmii isäntänsä elämänilon ravinnokseen”– Terapeutti Minna Oulasmaa antaa vinkit häpeän häätöön
”Minulle, kuten meille kaikille, on jo lapsesta lähtien kertynyt erivahvuisia häpeäkokemuksia. Jotkut voivat olla niin hävettäviä, että niistä ei voi kertoa kenellekään”, kirjoittaa terapeutti Minna Oulasmaa ja antaa kotikonstit häpeän häätöön.
Muistan sitruunalta tuoksuvan hengitykseni, kun nauroin bestiksen kanssa keltaisille kielillemme. Hyppelehdimme ajantajun kadottaneina kohti luokkaa, jonka ovi oli kiinni. Me onnettomat karkinpupeltajat olimme myöhästyneet! Keräsimme rohkeutta ja koputimme. Opettaja kysyi englanniksi jotain. En ymmärtänyt sanaakaan, mutta vastasin: ”Sorry, we are lady.” Luokkakaverit ulvoivat naurusta. Hetki hilpeydestä häpeään oli tyrmäävän lyhyt.
Kului monta vuosikymmentä. Sinä aikana häpeätraumaani raapaistiin aika ajoin. Olin ollut jonkin aikaa nykyisessä työssäni, kun oveeni koputettiin. Sain pyynnön tulla kertomaan englanniksi 25 ulkomaalaiselle vieraalle, mitä kaikkea teen työssäni. Heti kokoustilaan, hop hop! Olin kyllä kertonut rehellisesti esimiehelle ja työkavereille kelvottomasta kielitaidostani, mutta puheitani pidettiin vain perisuomalaisena vaatimattomuutena. Come on! Kaikkihan nyt englantia osaavat!
Hetkessä improvisoitu puhe – vieläpä englanniksi – oli kauhun paikka. Pari virkettä takeltelin jotenkuten. Mutta kun yritin kuvailla vieraille, miten organisoin pienten lasten vanhemmille erilaisia kursseja (courses), minun sanomanani viesti muuttuikin niin, että järjestän vanhemmille kirouksia (curses). Vieraiden silmät laajenivat hämmennyksestä. Jäätävä hiljaisuus. Kollegani rikkoi sen toteamalla, että hän jatkaakin tästä. Niin oli taas häpeätraumani revitty auki.
Minulle, kuten meille kaikille, on jo lapsesta lähtien kertynyt erivahvuisia häpeäkokemuksia. Jotkut voivat olla niin hävettäviä, että niistä ei voi kertoa kenellekään. Silloin alamme hävetä häpeäämme ja kantaa sitä kehossamme. Häpeästä voi kehittyä loinen, joka nakertaa sisältä ja ahmii isäntänsä elämänilon ravinnokseen.
Häpeäloisemme lymyilee varjoissa, eikä kestä paljastamista.
Onneksi meillä on häätöön kotikonsteja! Yksi keino on tuoda se päivänvaloon ja kertoa siitä ymmärtäväisille ihmisille. Toinen keino on itsemyötätunto ja lempeä huumori. Kolmas keino on siedätyshoito: hakeutuminen tilanteisiin, joihin lavastaa alkuperäisen häpeän syntyhetken. Tällä kertaa sinä olet kuitenkin yksinvaltias käsikirjoittaja-ohjaaja ja loihdit kohtaukselle toivomasi kulun ja korjaavan lopun.
Miten tämä vanha häpeämuisto pulpahti taas mieleeni? No, haistoin kokouskaverini imeskelevän muina miehinä sitruunapastillia…
Olen saanut koulutettua häpeäloiseni säyseäksi lemmikiksi, joka kulkee hienosti hihnassa. Mutta tuskin se koskaan hylkää minua ja katoaa kokonaan.
Kotilääkärin kolumnisti Minna Oulasmaa on pari-ja seksuaaliterapeutti, työnohjaaja (STOry) ja tietokirjailija. Vuoden 1967 Pirtein tenava -kilpailun voittaja on tänä päivänä hiljaisten introverttien ärhäkkä äänitorvi.
Teksti on julkaistu ensi kerran Kotilääkärissä 6/18.
Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti