Haukku haavan tekee – Ihminen tietää yleensä itse, onko hänessä liian paljon tai vähän kiloja

”Huomauttelu ei ole mikään palvelus”, päätoimittaja Erkki Meriluoto muistuttaa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

"Huomauttelu ei ole mikään palvelus", päätoimittaja Erkki Meriluoto muistuttaa.
(Päivitetty: )
Teksti: Erkki Meriluoto

Astuessani varusmiespalvelukseen tasan 19 vuotta sitten painoin vain ­vähän yli 60 kiloa. Heti ensimmäisenä päivänä ravatessamme yksikkömme portaikossa sain kuulla aiemman saapumis­erän huutelua.

”Ruikku!”, ”käppänä!”. ­Reaktioni oli painaa katse maahan ja jatkaa matkaa kuin en olisi kuullut mitään.

Huomaamattomuus toimi ainakin siinä ympäristössä, jossa muutenkin pärjäsi, kun teki vain sen mitä käskettiin – hyvin mutta ilman ylimääräisiä kuorrutuksia. Muualla reaktio olisi varmasti ollut erilainen.

Ulkonäköön kohdistuva arvostelu tuntuu. Olen siihen itsekin syyllistynyt, mutta onneksi ehkä jotain oppinutkin. Kehuminen kannattaa yleensä, mutta siinäkin on hyvä muistaa rajat ja lausua kohteliaisuus ulkonäön sijaan esimerkiksi tyylikkäästä asuvalinnasta tai hauskasta jutusta.

Eniten kommentteja ulkonäöstään joutuvat vastaanottamaan julkisuudessa työskentelevät henkilöt. Samankaltaiselle alttarille voi kuka tahansa astua sosiaalisen median kautta.

Jos tilille ladatuista kuvista suurin osa on ns. selfieitä, voi päätellä, että ulkonäöstä saatavat kommentit ja muut
reaktiot voivat olla kyseisen henkilön henkireikä. Epävarmuuden taustalla voi olla muutakin kuin ulkonäköön liittyviä syitä.

Tangokuningatar Johanna Pakonen kertoo Kotilääkärissä kohtaamastaan  arvostelusta. Se alkoi jo kouluaikana liikuntatunneilla. Kiloista huomauttelu johti  teini-iässä siihen, että hän alkoi laihduttaa ja sairastui lopulta syömishäiriöön.

Huomauttelu ei ole mikään palvelus.

Ihminen tietää yleensä itse, onko hänessä liian paljon tai vähän kiloja. Sen tiesin myös itse nuorena luuviuluna. Laihdutuksesta tutut keinot toimivat myös massan keräämiseen: urheilu ja syöminen. Sain haalittua reilussa puolessa vuodessa painoa kymmenen kiloa lisää.

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti

X