Historia johtaa pelottavaan päätelmään: Monen on kuoltava, ennen kuin tiedämme, miten robotit saavat taistella
”Yleensä rajoitteet tulevat käyttöön vasta, kun tuhovoima on nähty”, sanoo asiantuntija.
Rintamalla on aseistettu robotti. Kesken operaation laitteeseen tulee vika ja se alkaa ampua silmittömästi kohti siviilejä.
Kuka syyllistyi sotarikokseen?
Sotilas, joka ohjasi robottia etäyhteyden avulla?
Robotin ohjelmoinut koodari?
Tämän tyyppiset kysymykset eivät onneksi ole vielä arkipäivää. Mutta tulevaisuudessa niihin on varauduttava. Sodista tulee yhä teknisempiä. Seura julkaisi viime viikolla jutun, jossa kerrottiin taistelurobottien kehityksestä. Monet eri valtiot kehittelevät nyt robotteja, joiden tarkoitus on käydä sotaa ihmisen puolesta. Toistaiseksi koneita käytetään eniten tiedustelussa pommien purkamisessa.
”Me emme ole vielä nähneet robottitaistelua”, Maanpuolustuskorkeakoulun professori Aki-Mauri Huhtinen sanoo.
Maanpuolustuskorkeakoulussa johtamisen professorina toimiva Huhtinen on myös käytännöllisen filosofian dosentti Helsingin yliopistossa ja informaatiotieteiden dosentti Lapin yliopistossa. Hän on siis oikea mies vastaamaan siihen, millaisia eettisiä haasteita teknologian kehitys aiheuttaa.
Huhtisen arvio on kylmäävä.
”Eettistä keskustelua kyllä käydään. Mutta rajoitteet tulevat yleensä käyttöön vasta, kun uuden teknologian tuhovoima on nähty.”
Arvio perustuu historian esimerkkeihin: Kemiallista sodankäyntiä ja ydinaseita koskevat kansainväliset sopimukset solmittiin vasta kun oli nähty, millaista jälkeä ne saavat aikaan.
Satojentuhansien ihmisten oli ensin kuoltava.
Huhtisen mukaan robottien tuhovoimaa sotatilanteessa ei osata vielä hahmottaa.
”Kybersodankäynti ja robotiikka ovat vaikeasti hahmotettavia aiheita. Ja toistaiseksi kukaan ei halua tulla ulos kertomaan, millaisia suorituskykyjä heillä on.”
Huono robotti
Vaikka kehitys on nopeaa, Aki-Mauri Huhtinen uskoo, että robottiarmeijoiden lopuuliseen läpimurtoon menee kymmeniä vuosia.
Koneisiin liittyy paljon teknisiä epävarmuustekijöitä.
”Muistan pilailuvideon Irakin sodasta: Amerikkalaisten robotti ryömi aavikolla ja tunkeutui vihollisen puolelle. Sitten se jotenkin kallistui kyljelleen eikä sitä saatu enää pois sieltä. Lopulta muutaman kympin varusteisiin pukeutuneet taleban-sotilaat hinasivat tätä puolen miljoonan dollarin robottia köydellä jonnekin”, professori Huhtinen muistelee.
Vaikeissa kenttäolosuhteissa robotin huoltaminen on vaikeaa. Jos monimutkainen teknologia pettää, korjaaminen ei välttämättä ole mahdollista.
Markkinoilla on jo nyt kauko-ohjattavia vaunuja, joihin on asennettu konekivääri. Huhtisen mukaan niidenkin käyttöön liittyy omat ongelmansa.
”Miehittämättömät laitteet ovat helppoja maaleja. Ne liikkuvat yleensä aika hitaasti. Esimerkiksi kevyillä singoilla niitä voidaan ottaa aika nopeasti pois pelistä. Jos laitteisiin taas laitetaan lisää suojausta, niistä tulee hitaita ja kömpelöitä.”
Eniten käyttöä nykyisille sotaroboteille on kaupunkisodassa.
”Siellä voidaan säästyä ihmistappioilta. Robotti voidaan lähettää etujoukoissa tutkimaan maastoa”, Huhtinen sanoo.
Käytännön kokemuksen perusteella robottien suurta läpimurtoa saadaan vielä odottaa.
”Asevoimat ovat aika konservatiivisia. Suurvallatkin hankkivat vielä melko perinteisiä asejärjestelmiä. Vastapuolen suorituskykyä seurataan ja siihen pyritään vastaamaan”, Huhtinen sanoo.
Uusi sotilas
Sota ja sotilas muuttuvat aikojen saatossa. 2000-luvun armeijalla on enemmän käyttöä e-urheilijalle kuin keihäänheittäjälle.
Aki-Mauri Huhtisen mukaan teknologian kehitys vaikuttaa myös sodankäynnin psykologiaan.
”Sotilaana olemiseen on kuulunut aiemmin tietynlainen sotilaan eetos. Taisteluun valmistauduttiin. Vastustajan kunnioittaminen oli oleellista.”
Teknologian myötä välimatkat kasvavat. Sotilaasta tulee koneenkäyttäjä. Vastustaja muuttuu pikseleiksi tietokoneen näytöllä.
”Etäisyyden kasvaminen madaltaa tappamisen kynnystä”, Huhtinen sanoo.
Yhdysvaltalainen Dave Grossman kirjoitti vuonna 1996 ilmestyneessä kirjassaan tappamisen psykologisesta hinnasta. Kirjan mukaan suurin osa toisessa maailmansodassa taistelleista sotilaista ei koskaan ampunut aseellaan. Luontainen hylkimisreaktio esti vetämästä liipaisinta. Myöhemmin USA:n armeija koulutti sotilaitaan tappamisen taidossa. Vietnamissa asetta oltiin alttiimpia käyttämään.
”Grossman puhui myös kouluampumisista. Hänen mukaansa ampujilta puuttui yleensä koulutus aseista. He olivat oppineet pelaamisen kautta oikeat toimintatavat, mutta samalla he olivat etäännyttäneet eettisen kysymyksen pois siitä yhtälöstä”, Huhtinen sanoo.
Valtion tasolla kynnyksen madaltuminen merkitsee sotaan lähtemisen kynnystä.
Kun rintamalle voi lähettää koneita, puolustusministerin ei enää tarvitse huolehtia siitä, palaako sotilas arkussa kotiin. Sisäpoliittiset panokset pienenevät.
Kunniamerkki robotille?
”Toistaiseksi robotit on nähty pidennettyinä kivääreinä”, Aki-Mauri Huhtinen arvioi.
Se tarkoittaa, että robotit parantavat ihmisen suorituskykyä.
”Jatkossa kysymys kuuluu, paljonko automatisoiduille asejärjestelmille voidaan antaa vastuuta. Kuka on ylipäätään vastuussa?”
Ihmisen ja koneen välinen luottamus on keskeinen kysymys monilla muillakin elämänalueilla.
”Huippukirurgi räplää vieressä iPadia, kun robotti toteuttaa vaikean leikkauksen”, Huhtinen havainnollistaa.
Professori näkee aseteknologian ja siviiliteknologian kehittämisen välillä selvän yhteyden.
”Teknologia on yksi talouden keskeinen draiveri. Ja valtioiden puolustusvoimilla on ollut perinteisesti isot resurssit kehittää erilaisia välineitä, jotka on otettu käyttöön siviilipuolella.”
Aseiden kehittämisellä on siis kohtalonyhteys talouden kehittämisen kanssa. Sitä suuremmalla syyllä aseteollisuuden eettisistä kysymyksistä pitäisi puhua julkisuudessa enemmän.
Jossain tulevaisuudessa siintää se päivä, jolloin sotilas on sotakoneiston heikoin lenkki.
”On mielenkiintoista nähdä, millaisia sotilasparaateja silloin järjestetään. Jos niissä marssii robotteja, onko niillä kunniamerkkejä? Ja mikä niiden keskinäinen hierarkia on” Huhtinen miettii.