Hölmöys on suomalaisten suurin synti, sanoo filosofi Timo Airaksinen – ”Luotamme kaikkeen sokeasti”
Myös hyväntekijä voi huijata, ja pitää ottaa selvää, mihin rahat oikeasti menevät, muistuttaa etiikan asiantuntija.
Timo Airaksinen on käytönnöllisen filosofian emeritusprofessori.
Pohjoismaat ovat kärkisijoilla monissa kansainvälisissä vertailuissa ja varsinkin tässä: me luotamme toisiimme.
Kuulostaa hyvälle.
Tai sitten ei.
”Pitäisi olla epäilevämpi”, sanoo filosofian tohtori Timo Airaksinen.
”Hölmöys on suomalaisten suurin synti. Luotamme kaikkeen sokeasti.”
Me luotamme autokauppiaisiin, rakentajiin – ja varsinkin hyväntekeväisyyteen.
Me emme hätkähdä kohuista, joita hyväntekijöiden ympärillä riittää.
Kohusaarnaaja Pirkko Jalovaara sai tuomion rahankeräysrikoksesta käyttäessään esirukoustapahtumiin lahjoitetuista varoista huomattavan osan omaan palkkaansa. Kuolemansairailla lapsilla rahastanut Toive-yhdistys ja varoja kerännyt Syöpäsairaiden tuki -yhdistys tuomittiin petoksesta.
Uusin kohu nousi Helsingin Sanomien uutisoidessa hyväntekeväisyysyhdistys Brother Christmasin rahankäyttöön liittyvistä epäselvyyksistä 25. helmikuussa 2018. Yhdistys käynnisti tiliensä erityistarkastuksen maaliskuun 2018 alussa.
Mutta kuinka paljon hyväntekijä saa pitää rahoista itsellään?
”Minimaalisesti”, Airaksinen sanoo.
Lahjoittaja olettaa rahan menevän hyväntekeväisyyteen eikä hyväntekijälle.
Ongelmallinen rahaliikenne ei koske vain organisaatioita.
”Kenelle raha menee? Jos Afrikkaan lähettää rahaa, se voi pysähtyä suvun päämiehelle.”
”Joudumme aiheuttamaan harmia”
Toimiiko hyväntekijä väärin, jos pitää rahaa itsellään, mutta auttaa samalla apua tarvitsevia?
Jos tekee riittävästi hyvää, voiko tehdä myös pahaa?
Ei tietenkään, jyrähtää Airaksinen.
”Ei pahaa voi koskaan tehdä.”
Sitten hän miettii hetken. Joskus on tilanteita, ettei hyvää voi tehdä aiheuttamatta kärsimystä tai pahan kaltaista tilaa.
Airaksinen kertoo esimerkin.
Kymmenen hengen joukko on luolaretkellä. Yhtäkkiä luolan sisällä alkaa nousta vesi. On päästävä ulos. Kapeasta reiästä pääsee pakoon. Ensimmäiseksi ulos yrittää lihava ihminen, joka juuttuu reikään. Muut ovat vaarassa hukkua. He mahtuisivat reiästä ulos.
”Saako lihavan ihmisen räjäyttää dynamiitilla pois reiältä, jotta muut pääsevät elävänä ulos?”
Yhtä oikeaa ratkaisua ei ole. Filosofia käyttää tällaisesta esimerkistä nimitystä eettinen dilemma, jossa on kaksi huonoa vaihtoehtoa.
”On tilanteita, jossa joudumme tuottamaan tuskaa tai aiheuttamaan harmia, jotta hyväksemme koettu päämäärä toteutuu.”
Se ei kuitenkaan päde hyväntekeväisyyteen.
Söpöt saavat rahaa
Hyväntekeväisyyden käsite on äärimmäisen ongelmallinen, sanoo Airaksinen.
”Söpöt saavat. Niin sen voi kiteyttää.”
Toisin sanoen hyväntekeväisyysjärjestö jakaa niille, joista se on kiinnostunut ja jotka ovat järjestön mielestä sopivia.
Kaikilla kärsivillä pitäisi olla yhtäläinen oikeus apuun. Hyväntekeväisyysjärjestö valitsee avustettavat kohteet, mutta valtio pystyy auttamaan tasavertaisemmin kaikkia apua tarvitsevia.
Siksi hyväntekeväisyys sopii ihmisten auttamiseen vain poikkeustilanteissa, sanoo Airaksinen.
Onko olemassa hyvää ja toimivaa hyväntekeväisyyttä?
Varmasti, Airaksinen vastaa.
”Kunhan sellaisen joskus löytää.”
Ihmiset uskovat valheisiin
Suomalainen tottuu lapsesta saakka valhemaailmaan. Hän kävelee kaupungilla ja poikkeaa Stockmannille.
Valhe paistaa tavaratalon joka nurkasta, tuhahtaa Airaksinen.
Kosmetiikkaa, urheilua, autoja – kaikki valhetta.
Mainosten maailmassa valehtelu on laillista. Osta auto, niin kaikki naiset rakastuvat sinuun.
”Mieletön väite!”
Silti mainokset purevat ihmisiin. Miksi?
”Liian luottavaista.”
Onko se typeryyttä?
”Maailma on raaka ja kova”
Suomalaisille Timo Airaksinen antaa ohjeen: asiat on syynättävä ennen päätöksentekoa. Silloin voi välttää huijatuksi tulemisen.
Sama pätee politiikkaan: puheet on syytä tarkastaa, jotta poliitikko ei pääse höynäyttämään ennen vaaleja.
Liiasta luottamuksesta pääsee Airaksisen mukaan kaupunkilaistumalla.
”Kaupunkilainen ei luota kehenkään.”
Toinen ohje on aikuistuminen.
”Pitää ymmärtää, että maailma on raaka ja kova. Bisnes on bisnestä.”
”Emme voi epäillä kaikkea koko ajan”
Nykyisessä tietoyhteiskunnassa huijatuksi tulee joka käänteessä. Sähköpostin liitteen takana saattaa piillä virus.
Onko ratkaisu siis poistua internetistä ja alkaa epäluuloiseksi kaikkia kohtaan?
”Äh, eikä. Emme voi epäillä toisessa ihmisessä kaikkea koko ajan, se on järjetöntä.”
Siinä missä Pohjoismaissa tuntemattomaan ihmiseen luottaa 60–70 prosenttia väestöstä, on Etelä-Euroopassa vastaava luku 20–30 prosenttia. Keski-Euroopassa osuus on noin 40 prosenttia.
Harvardin yliopiston professorin Robert D. Putmanin mukaan yhteiskunnissa, joissa luottamus on korkeampi, on myös parempi taloudellinen tasa-arvo ja kansallinen yhtenäisyys.
Näin on myös Airaksisen mukaan. Luottaminen ei ole typeryyttä. Ihminen on sosiaalinen laumaeläin. Jotta lauma pysyy koossa, pitää luottaa toiseen.
Yksittäisen ihmisen on vaikeaa löytää tasapainoa luottamuksen ja epäilyn välillä.
”Siksi pitää olla terveen epäluuloinen kaikkea kohtaan ja pidättäytyä ylenpalttisesta luottavaisuudesta.”