10–50 ulkomailta palannutta HUS:n työntekijää on aloittanut työt ilman viikon karanteenia – ”Heillä on maskit ja noudatamme varovaisuutta”

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) päästää yhä ulkomailta palanneita työntekijöitään jopa suoraan potilastyöhön, vastoin hallituksen ohjeita. HUS:n johdon mielestä tartuttamisriski on pieni, koska henkilökunta käyttää maskeja ja osaa varoa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

HUS:n mukaan hallituksen karanteenilinjauksia ei pysty aina kirjaimellisesti toteuttamaan.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) päästää yhä ulkomailta palanneita työntekijöitään jopa suoraan potilastyöhön, vastoin hallituksen ohjeita. HUS:n johdon mielestä tartuttamisriski on pieni, koska henkilökunta käyttää maskeja ja osaa varoa.
(Päivitetty: )
Teksti:
Jukka Heinonen

Viime viikon tiistaina 10. maaliskuuta Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri päätti asettaa epidemia-alueilta palaavat työntekijät viikon karanteeniin eli eristykseen. HUS oli asiassa liikkeellä ensimmäisenä julkisena toimijana, luultavasti siksi, että sen alueella oli diagnosoitu eniten koronavirustartuntoja Suomessa.

Tartuntatilanne paheni nopeasti. Kaksi päivää myöhemmin hallitus suositti, että epidemia-alueilta saapuvat asetettaisiin 14 vuorokauden karanteeniin. Seuraavana päivänä, perjantaina 13. maaliskuuta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) arvioi taudin levinneen niin laajalle, että se luopui epidemia-alueiden määrittelystä.

Samana päivänä, kun THL julkaisi uudelleenarvionsa, HUS ilmoitti henkilöstölleen, että ulkomailta voi palata suoraan töihin, jos on oireeton, ja esimies katsoo, että potilastyö vaarantuu ilman kyseisen henkilön työpanosta. Asiasta uutisoi Helsingin Sanomat.

Henkilökunta tyrmistyi

HUS perusteli hallituksen linjauksen vastaista ratkaisua sillä, että jos koko maailma katsotaan epidemia-alueeksi, niin karanteeniin pitäisi asettaa sellainen määrä lääkäreitä ja hoitajia, että kaikkia työvuoroja ei kyettäisi täyttämään. Pulaa oli etenkin anestesiapäivystäjistä ja leikkaussalihoitajista.

Uusi linjaus merkitsi siis sitä, että leikkaussaliin saattoi periaatteessa astella suoraan pahalta korona-alueelta saapunut työntekijä.

Varotoimenpiteenä ulkomailta töihin palanneita kehotettiin käyttämään nenä- ja suumaskia 14 vuorokauden ajan, välttämään lähikontaktia ja lähtemään heti töistä, jos vähäisiäkään oireita ilmenisi.

Tämä ei rauhoittanut kaikkia, sillä vain päivää aiemmin HUS oli julkistanut tiedon, että sen ulkomailla lomaillut kirurgi oli saanut koronan ja altistanut tartuntavaaraan 15 lääkäriä ja 13 hoitajaa. Nämä kaikki oli määrätty karanteeniin.

Helsingin Sanomien haastattelema leikkaussalihoitaja ihmetteli, miten leikkausta tehtäessä voidaan välttää lähikontaktit. Hän kertoi uuden linjauksen herättäneen yksikössään jopa suuttumusta.

”Tämä tuntuu välinpitämättömyydeltä”, hän sanoi.

Kotiin pienestäkin oireesta

Seura päätti selvittää, mitkä ovat HUS:n viime viikon lopulla tekemän uuden linjauksen käytännön seuraukset.

Johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi, kuinka monta tuon uuden linjauksen jälkeen ulkomailta palannutta henkilöä on aloittanut HUS:ssa potilastyön ilman karanteenia?

”Tarkin vastaus, minkä pystyn tässä ja nyt antamaan, on se, että muutama. Me emme tilastoi näitä [tapauksia] erikseen.”

Entä kuinka moni karanteeniin jo asetettu työntekijä otettiin tuon päätöksen seurauksena potilastyöhön ennen karanteeninsa päättymistä?

”On joku saatettu ottaa. Mutta kyllä näissä aina infektiolääkäriä konsultoidaan. Riski harkitaan hyvin perusteellisesti tapauskohtaisesti. Toisella puolella vaakakuppia on potilashoidon kriittinen tarve.”

Kuinka monta ulkomailta hiljattain palannutta henkilöä on kaiken kaikkiaan otettu tuon päätöksen jälkeen töihin ilman karanteenia tai kesken karanteeniaikansa?

”Tämä on niin iso organisaatio, että varmaan yli kymmenen, mutta alle viisikymmentä. Veikkaan, että siihen haarukkaan menee.”

Tekevätkö he kaikki edelleen potilastyötä?

”Jos heitä oikeasti tarvitaan vaikkapa päivystämään ja ovat oireettomia, niin kyllä. On hyvä muistaa, että pienestäkin oireesta esimies passittaa heidät kotiin potemaan. Ja maskit päällähän he täällä liikkuvat.”

Ei erillisseurantaa

Onko heistä kenelläkään ilmennyt koronatartuntaa?

”Nyt kysyt sellaista asiaa, jota en tiedä. En ole kuullut, [että olisi] mutta oikea vastaus on se, että en tiedä.”

Entä onko osa jäänyt kotiin huolestuttavien oireiden takia?

”En tiedä tuotakaan. Me emme seuraa tätä työntekijäryhmää kohorttina, vaan jokainen toimintayksikkö hoitaa omat henkilöstöasiansa.”

Hallitus linjasi maanantaina 16.3., että ulkomailta palaavat ohjataan 14 vuorokauden karanteeniin. Soveltaako HUS nyt tätä hallituksen tuoreinta linjausta?

”Soveltaa, jos se on potilashoidollisesti mahdollista. Mutta emme ole henkilöstöohjettamme muuttaneet [tältä osin].”

(Henkilöstöohjetta on myöhemmin muutettu työ- ja virkamatkojen osalta).

Eli henkilö voi edelleen palata ulkomailta töihin, jos tietyt edellytykset täyttyvät?

”Harkinnan jälkeen ja infektiolääkäriä konsultoiden yksittäistapauksissa.”

Kuinka moni on 16.3. jälkeen palannut ulkomailta töihin?

”En osaa lukumäärää sanoa. Mutta eihän se enää kovin suuri ole, kun etelän hiihtolomat ovat jo olleet pari kolme viikkoa sitten.”

Heitä on siis joitakin ollut?

”Se on varmaan oikea vastaus, kun talo on niin iso.”

Koronan saanut voi tartuttaa muita jo ennen kuin hänelle on ilmaantunut oireita, ja jotkut voivat sairastaa koronan oireettomasti. Kuinka suuri riski on se, että teillä on töissä 10–50 henkilöä, joihin ei ole sovellettu karanteenia ulkomaanmatkan jälkeen ollenkaan tai vain alle viikon ajan?

”Kyllä se on yhdessä infektiolääkäreiden kanssa arvioitu hyvin pieneksi. Täytyy vielä muistaa, että heillä on maskit ja että noudatamme erityistä varovaisuutta. Kyseessä eivät ole henkilöt, jotka olisivat tietämättömiä tai suojaamattomia.”

Onko yhdessäkään toisessa suomalaisessa sairaanhoitopiirissä samanlainen linja?

”En tiedä, että missään muualla olisi samanlaista linjaa, mutta voisin kuvitella, että joku muukin on joutunut jonkun poikkeuksen sallimaan.”

Lue myös: Sama koronavirus jyllää epidemia-alueilla – Muuntuminen ei ole tyypillistä uudelle koronavirukselle

Lue myös: Sairastunut Jouni kuvailee kovia ja aaltomaisia oireitaan: ”Tuntuu kuin joku heittelisi keilapalloa pään sisällä”

X