Husky-tarhan pitelemätöntä energiaa: Sulan maan aikaan kuntoa nostetaan vetämällä maastoautoa

18”Mosku! Ahma! Kuukunen!”

Husky-yrittäjä Lauri Sassalin huudot kajahtavat terävinä. Innostuneena rykelmänä säntäilevät huskyt saavat yksi kerrallaan ylleen valjaat. Johtajakoiraksi valikoituu kokenut Mosku, mutta käytännössä roolin voisi ottaa kuka tahansa. Sen sijaan Malikka täytyy asemoida valjakon oikealle reunalle, koska sillä ei ole lainkaan oikeaa silmää ja näkevän vasemman on hyvä katsoa kohti vieressä olevaa juoksuparia.

Vähäinen, vaisu ruskakin alkaa olla ohitse etelälappilaisen Posion syrjäseudulla Jaksamolla. Päivälämpötila alkaa pysytellä kymmenen asteen alapuolella, mikä tarkoittaa koirille harjoituskauden alkua. Lähtöä odottavat koirat vinkuvat ja ulvovat malttamattomina täynnä energiaa.

Tällä kertaa koirien takana ei kuitenkaan ole toppa-asuun puettua brittituristia keskellä lumista pakkasmaisemaa. Nyt huskyt valjastetaan japanilaisen maastoauton eteen.

Tuomiset tarhalta

Alussa alla on asvalttia, mutta muutaman sadan metrin jälkeen se vaihtuu miellyttävämmäksi hiekkatieksi. Samalla maisematkin paranevat, kun nuori mäntymetsä vaihtuu avoimemmaksi suomaastoksi ja Koillismaan ylängön vaaramaisemat paljastuvat.

Ennen valjastamista vallinnut intoilu on loppunut. Nyt koirat ovat keskittyneet vain siihen, minkä ne parhaiten osaavat: vetämiseen. Jäntevät eläimet juoksevat rytmikkäästi kieli ulkona.

”Husky on omannäköiseni koira. Ne ovat kuin pitkän matkan juoksijoita, kuten itsekin olin joskus”, Marika Sassali kuvailee.

Jos Marika on kestävyysjuoksija, niin Lauri on pitkän partansa kanssa lähempänä viikinkiä tai motoristia. He ovat pyörittäneet Kota-Husky-yritystään vajaat kymmenen vuotta.

Kaksikko tapasi Ivalossa, jossa Marika oli hankkinut itselleen 30 koiran lauman. Yhdessä he perustivat Kota-Huskyn ja menivät naimisiin, mutta ovat sittemmin eronneet. Sen jälkeenkin he ovat jatkaneet yhteisen yrityksen pyörittämistä Posiolla.

Työnjako on selkeä, sillä markkinointi, raha-asiat ja kaikki tietokoneisiin liittyvä on Laurin vastuulla. Marika keskittyy koiriin. Ulkomaalaisten turistien kanssa asioi Lauri, joka puhuu erittäin hyvää englantia erittäin suomalaisella korostuksella.

”Olen luolakaudella, en hallitse tietokoneita enkä kieliä – paitsi koirien”, Marika hymähtää.

Oulunsalossa lähellä Oulua varttunut Marika on ollut koirien kanssa tekemisissä jo pienestä pitäen.

”Peli oli menetetty, kun menin huskytarhalle töihin. Sieltä kun lähdin, niin minulla oli valjakollinen koiria.”

Aiheetonta pelkoa

Huskyt tunnustavat vain yhden johtajan kerrallaan. Laurilla oli aluksi vaikeuksia saada Marikan koiria tottelemaan, jos he olivat molemmat paikalla. Nyt Kota-Huskylla on hieman yli 50 koiraa, pääasiassa rauhallisia siperianhuskyja, mutta myös muutama luonteeltaan hieman railakkaampi alaskanhusky.

Sassaleiden mielestä ihmisillä on huskyista usein vääränlainen kuva. Ener gisinäkään koirat eivät ole aggressiivisia tai vihaisia, ja asiakkaat yllättyvätkin niiden ystävällisyydestä tullessaan Jaksamolle. Osa koirista tekee innolla tuttavuutta vieraiden kanssa ja suorastaan kerjää rapsutusta, mutta muille riittää pikainen nuuhkaisu, jonka jälkeen ne jolkottavat omiin puuhiinsa.

Marika uskoo, että yksi syy epäluuloihin ovat huskyjen kylmät silmät, jotka tekevät niistä julmannäköisiä. Monet ovat saattaneet myös nähdä huskyja lähinnä lähtöhässäkän aikana, jolloin ne voivat vaikuttaa jopa pelottavilta energisyydessään.

”15 vuotta olen huskyjen kanssa touhunnut, eikä kertaakaan ole purtu. Enkä ole tavannut yhtään aggressiivista huskya, arkoja kylläkin. Perusluonteeltaanhan ne ovat ystävällisiä ja ihmisrakkaita. Eihän tällaisessa hommassa voisi vihaisia koiria olla”, Lauri kertoo.

Koirakoulusta töihin

Huskyja ei tarvitse varsinaisesti opettaa vetämiseen, sillä niitä on käytetty vuosituhansien ajan ihmisten ja tavaroiden kuljettamiseen arktisilla alueilla.

Valjakkotyöskentely ei kuitenkaan suju ilman opettelua. Kota-Huskyssa niitä totutetaan suunnilleen vuoden vanhana pieniin valjakoihin esimerkiksi emojensa rinnalla, jonka jälkeen harjoittelua lisätään.

Noin kaksivuotiaina ne alkavat olla täysin valmiita vetokoiria, jolloin on aika siirtyä töihin. Työnteko tarkoittaa rekien vetämistä turisteille Lapin ja Kuusamon lumisissa maisemissa.

Kun ensimmäiset asiakkaat marras-joulukuun vaihteessa saapuvat, täytyy koirien olla kunnossa. Ne pääsevät juoksemaan päivittäin vapaina erityisissä juoksutarhoissa ja aidatulla pihalla, mutta ennen lumentuloa rekiä ei tietenkään voi käyttää harjoittelussa. Huskyille on täytynyt kehittää korvaavaa tekemistä, jonka vuoksi ne juoksevat nyt metsäautotiellä.

Jotkut huskytarhat vedättävät koirilla kärryjä ja toiset mönkijöitä. Sassalit käyttävät Nissaniaan, jonka kylkeen on teipattu yrityksen logo.

Kokonaisen auton vetäminen ei olisi 14 huskylle ylivoimainen tehtävä, muttei myöskään järkevää treeniä. Siksi Sassali pitää moottorin käynnissä ja vauhdin sopivana koirille. Välillä vetoliinat ovat kireällä ja välillä hieman löysemmällä, mutta koirilla on vain yksi suunta. Yhtään haukahdusta tai vinkaisua ei kuulu, niin keskittyneitä ne ovat.

Alkusyksystä harjoitusmatkat pidetään lyhyempinä, suunnilleen 12 kilometrin mittaisina. Harjoituskauden edetessä huskyt juoksevat auton edessä 15 ja jopa 20 kilometrin matkoja. Vauhdikkaammilla treeneillä haetaan nopeutta ja hitaammilla voimaa.

Purettu energia

Vielä edellisenä päivänä aurinko lämmitti pilvien lomasta niin paljon, ettei huskyja voinut päästää auton eteen. Nyt on kuitenkin onneksi pilvistä, eikä syyssää tunnu erityisen lämpimältä.

Karvapeitteen alla tilanne on kuitenkin toinen.

Jo ennen matkan puoltaväliä paksuturkkinen Kuukunen saa varmuuden vuoksi siirron Nissanin kyytiin, ettei sille tule liian kuuma. Huskyt eivät osaa lopettaa vetämistä ajoissa, vaan saattavat lämmetä liikaa, mikäli omistaja ei ole tarkkana.

Edes vastaantuleva tukkirekka ei hidasta vetämisen makuun päässeitä huskyja. Paluumatkalla eteen tulee kuitenkin ongelma, kun hiekkatien reunaan pysäköidyn auton vieressä kiertelee irrallaan hirvijahdissa ollut jämtlanninpystykorva.

Yleensä vieraat koirat ymmärtävät pysyä kaukana valjakosta, sillä huskylauman keskellä niille saattaisi käydä huonosti. Riskiä ei kuitenkaan kannata ottaa, joten Lauri pysähtyy koirien kanssa mahdollisimman kauas. Onneksi metsästyskoiran isäntä sattuu tulemaan juuri paikalle, jolloin lisähämmingiltä vältytään ja pystykorva saadaan autoon.

Saavuttuaan takaisin tarhalle koirat asettuvat väsyneinä makuulle ennen kuin ne riisutaan valjaista. Muutama koira muistaa ennen parin tunnin lenkkiä piha-aidan kulmauksessa olleen hirvenluun ja lähtee tarkistamaan tilannetta. Lähtöhetken into, hyppiminen ja ulvonta ovat kadonneet ja tilalle on tullut raukeus. Lauri kirjaa harjoituspäiväkirjaan mukana olleet koirat, jotta jokainen saa tarpeeksi kuntoilua eikä kukaan liikaa.

Huskyilla ei ole vahtiviettiä. Ne saattavat kyllä välillä haukkua, mutta eivät vahtikoirien tapaan saapuville vieraille.

”Meilläkin asiakkaita on mennyt naapuriin, kun ovat luulleet, ettei täällä ole yhtään koiraa”, Marika Sassali kertoo.

Pomo määrää

Tarhalla huskyjen seassa pyörii myös muutama suomenpystykorva. Vanhin niistä Laurin ensimmäinen koira, nyt 12-vuotias Taisto. Senkin hän hankki vasta sen jälkeen, kun oli jo huskytarhalla töissä. Hänellä ei ollut koiraa edes lapsena Sodankylässä.

Sekä Laurilla että Marikalla on kokemusta pohjoisemman Lapin suurilta huskytarhoilta, joissa koiria voi olla satoja. Molemmat tekevät selväksi, että heillä ei ole tarkoitusta kasvattaa hieman yli 50 koiran tarhaansa.

”Jos tarhalla on 200 tai 400 koiraa, niin siellä heikoimmat sortuvat henkisesti. Meilläkin on luonnottoman suuri lauma, mutta koirat tietävät kuka on johtaja”, Marika kuvailee.

Laurin mukaan isojen tarhojen koirilla on kyllä nimet, mutta eläimet eivät niitä välttämättä tunnista, koska nimiä ei käytetä samalla tavalla kuin pienemmässä Kota-Huskyssa. Nimistä on selkeää käytännön hyötyä, koska niiden avulla koirien komentaminen on helpompaa ja nopeampaa.

Sassalien yhteistyö koirien kanssa näyttääkin äärimmäisen luontevalta. Käskyjä ei tarvitse karjua, vaan huskyt tottelevat selkeitä komentoja kuuliaisesti. Kaikesta huomaa, etteivät koirat ole työkaluja vaan aidosti tärkeitä. Oman tarhan koirat Lauri tunnistaa hetkessä niin etu- kuin takapuoleltakin, mitä helpottaa huskyjen vaihteleva ulkonäkö.

”Äkkiähän ne oppii. Jos pihalla olisi 50 pystykorvaa, niin sitten olisi hankalampaa.”

Eläkkeelle ehtineet

Ero isoihin tarhoihin tulee myös siinä, että safarille liian vanhat koirat saavat jatkaa elämäänsä kotikoirina niin kauan kuin pysyvät terveinä.

Seitsemän vanhusta on kokonaan eläkkeellä ja muutama iäkkäämpi tekee ainoastaan lyhyempiä safareita. Bisneksen kannalta koirien vanhainkoti ei ole kannattavaa, mutta Sassalit haluavat pitää eläimistään hyvää huolta loppuun saakka.

Eläkeläiset makoilevat mielellään kennelinä toimivan vanhan navetan oviaukossa tarkkailemassa elämää ja ohikulkijoita. Kahdeksas joutilas on muita nuorempi Ajatar, joka on eläkkeellä aivan toisesta syystä. Siltä nimittäin puuttuvat molemmat silmät, jotka on jouduttu poistamaan silmänpainetaudin vuoksi.

Sokea koira osaa liikkua pihalla ja navetassa sujuvasti, eikä näkökyvyn puutetta huomaa kuin vasta hieman tarkemmalla seurannalla. Laurin mukaan Ajatar pärjääkin hyvin ilman yhtä aistia.

”Onneksi Ajatar on rohkea luonne. Jos se olisi ujo, niin olisi hankalampaa.”

Myös kahdelta Ajattaren sukulaiselta on jouduttu poistamaan toinen silmä, mutta ne pystyvät juoksemaan valjakossa yksisilmäisinäkin. Perinnöllisestä vaivasta kärsiviä koiria ei enää käytetä jalostuksessa.

Jossain vaiheessa eläkeläistenkin kunto luonnollisesti heikkenee niin paljon, että paikalle joudutaan kutsumaan eläinlääkäri nukuttamaan koira. Tontin kulmalla onkin hautausmaa, johon on kaivettu viimeinen leposija jo parillekymmenelle tarhan koiralle.

Joskus ihmisten kommentit satuttavat Marikaa. Koiran kuolema ei tunnu yhtään pienemmältä asialta vain siksi, että omistaja on husky-yrittäjä.

”Se on paha, kun ihmiset sanovat, että onhan noita. Vertaan tunnetta yhä ensimmäisten kotikoirien kuolemaan, mutta nyt toipumisaika on lyhyempi. Itken yhden päivän vähemmän.”