Hyviä sääuutisia! Tutkija uskoo, että vuoden rankimmat sateet on jo koettu

Tänä vuonna Sallan Kelloselässä satoi 9. kesäkuuta ennätykselliset 65,7 millimetriä. Rankkasateiden odotetaan voimistuvan, mutta tutkijan mukaan niitä ei välttämättä koeta enää syyskaudella.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Tänä vuonna Sallan Kelloselässä satoi 9. kesäkuuta ennätykselliset 65,7 millimetriä. Rankkasateiden odotetaan voimistuvan, mutta tutkijan mukaan niitä ei välttämättä koeta enää syyskaudella.
(Päivitetty: )
Teksti: Milla Olkkonen

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan kesä on Suomessa sateisinta aikaa. Tämä johtuu siitä, että lämpimällä ilmalla pilviin kerääntyy enemmän kosteutta, jolloin vesi ryöpsähtää voimakkaammin maahankin.

Talvisten rankkasateiden odotetaan kuitenkin lisääntyvän ilmaston lämpenemisen myötä.

Lapissa viime vuosien rankimmat sateet

Lapissa keskimäärin sateisin kuukausi on yleensä heinäkuu, etelämpänä elokuu.

Sekä viime että tämän vuoden rankimmat mitatut sateet ovat osuneet Lappiin.

Vuoden 2018 sateisin päivä osui Kittilän Puljun kylään, jossa mitattiin 107,6 mm sadetta 2. elokuuta.

Tänä vuonna Sallan Kelloselässä satoi 9. kesäkuuta 65,7 mm.

”Melko todennäköisesti tätä lukemaa ei enää tänä vuonna tulla rikkomaan, koska myöhemmin syksyllä sateet eivät ole enää niin rankkoja kuin keskikesällä”, Ilmatieteen laitoksen tutkija ja meteorologi Ilari Lehtonen sanoo.

Elokuussa rankkasateita Kaisaniemessä

Eteläiset sademäärät ovat hiukan pienempiä.

Helsingissä Kaisaniemen asemalla satoi rankasti 23. elokuuta: vuorokauden aikana yhteensä 62,5 mm. Sademäärästä 50,2 mm kirjattiin kuitenkin elokuun 22. päivälle, koska historiallisista syistä vuorokauden sademääräksi kirjataan aamun ja seuraavan päivän aamun välisenä aikana kertynyt sade.

”Näin siksi, että ammoisina aikoina havainnontekijä kävi aamulla tarkistamassa paljonko sadetta oli päivän aikana tullut”, sanoo Lehtonen.

Sademäärä mitataan aamusta aamuun kertyneestä sateesta siksi, että havainnot olisivat vertailukelpoisia. Manuaalisiakin sadeasemia on edelleen olemassa.

X