Ihmisten joukkopako Afganistanista on myös hybridiuhka – Milloin ja miten pakolaisia käytetään aseena Suomea vastaan?

Keskiviikkona 8. syyskuuta  julkaistussa valtioneuvoston uudessa puolustusselonteossa puhutaan Suomeen kohdistuvan laaja-alaisen vaikuttamisen keinoista: hybridiuhka ja -operaatiot on leivottu kaiken tämän yleisen määritelmän sisään.

Nykyään ymmärretään, että näistä puhuttaessa ei tarkoiteta pelkästään verkossa tapahtuvia kyberiskuja tai informaatio-operaatioita, huhujen levittämistä, vaan vastustajavaltioita haittaavat toimet ovat hyvin konkreettisia fyysisiä tekoja.

Yksi tällainen uhkakuva on jo toteutumassa: erään ”inhimillisen aseen” toimivuutta kokeillaan paraikaa EU:n rajoilla.

Latviaan, Liettuaan ja Puolaan on juuri nyt pyrkimässä Valko-Venäjän kautta runsaasti Irakista ja Syyrian alueelta Venäjän läpi saapuneita siirtolaisia, jotka eivät ilmeisesti ole hakemassa turvapaikkaa.

Herääkin kysymys, kuka heidän liikkeitään rahoittaa ja kuka operoi aidosti hädänalaisilla ihmisillä. Kenellä on intressissään tehdä heistä hybridiuhka tai sellaisen väline?

Joka tapauksessa tämä on lähiaikojen toimintamalli: pakolaisten, turvapaikkaa hakevien ja siirtolaisten pyrkimystä parempaan elämään käytetään härskisti hyväksi valtioiden välisissä valtapeleissä.

Tuhannet syyttömät ihmiset joutuvat ihmiskilviksi ja pelinappuloiksi konflikteissa, jotka eivät ole perinteisiä hyökkäyksiä tai yhteenottoja.

Latvian rajalla on tänä syksynä ollut paljon siirtolaisia, joita Valko-Venäjä on ilmeisesti patistanut rajanylitykseen. © Gribu palidzaet begliem -järjestö

Hybridiuhka tai ei, Afganistanista lähteneet pakenijat päätyvät sinne mihin heitä johdatetaan

Juuri nyt Euroopassa aletaan varautua vuosien 2015 – 2016 kaltaisiin kansainvaelluksiin. Tarve johtuu Talebanin valtaannoususta Afganistanissa.

Jo ennestään Syyrian sodan ja Irakin ISIS-kalifaatin hirmutekojen jäljiltä sadat tuhannet ihmiset ovat yhä poissa kotiseuduiltaan, ja nyt Afganistanista lähtevät pakolaiset liittyvät turvaa etsivien joukkoon.

Valtaosa vielä avoinna olevista reiteistä Euroopan rajoille kulkee Venäjän hallitsemien alueiden kautta.

Venäjä ja sen liittolainen Valko-Venäjä alkoivat jo ennen Afganistanin romahdusta painostaa EU:ta ja sen yksittäisiä jäsenvaltioita siirtolaisten läpikulun avulla. Ei ole mitään merkkiä siitä, että tämä toiminta laantuisi.

On todennäköistä, että läpikulkuliikenteen määrä vain kasvaa.

Venäjällä ja Valko-Venäjällä ei ole aikomustakaan itse ratkaista niiden alueelle saapuvien pakolaisten kohtaloa.  Ei ole merkkejä siitä, että kumpikaan maa pyrkisi integroimaan heitä omiin yhteiskuntiinsa.

Sen sijaan siellä tavoite on hyödyntää näitä ihmisiä ensin esimerkiksi rakennustyömaiden pimeänä halpatyövoimana sekä joukottain kulloisenkin suurvaltapolitiikan käänteen työkaluina.

Pelottelukampanja käynnissä – kohteena turvallisuuden tunteemme

Samaan aikaan EU-maita vastaan on käynnissä jatkuva disinformaatio-operaatio, jolla haastetaan Euroopan ja lännen humanitääriset arvot ja liberaali ihmisoikeuspolitiikka.

Tämä idästä tuleva viesti on kaikkialla sama: pakolainen tulee syömään sinun verorahoillasi, heitä ei pidä ottaa – ja jopa ääri-islamilaista terroria pakenevat ihmiset maalataan tässä narratiivissa jonkinlaisiksi terrorismin soluttautujiksi ja kannattajiksi.

Viime kädessä kaikella tällä ristiriitaisen ja pelottelevan informaation pommituksella on pyrkimyksenä horjuttaa EU:n jäsenmaiden asukkaiden turvallisuuden tunnetta ja sumentaa mediailmapiiriä.

Disinformaatiorummutusta kohdistetaan etenkin entisiin itäblokin maihin, joissa omillakin kansalaisilla voi matalan elintason takia olla paljon pelkoja ”pakolaisista jotka vievät leipäsi”.

Tämä myös tehoaa.

Kansallista turvallisuudentarvettaan korostavat valtiot kuten Unkari, Kreikka, Puola ja Baltian maat rakentavat jo nyt lisää fyysisiä esteitä rajoilleen.

Idea vapaan kulkemisen Euroopasta on jo siten saanut iskuja.

On ymmärrettävää, että kyseisten valtioiden päättäjät toimivat näin. Tällä tavoin he kertovat omille äänestäjilleen suojaavansa yhteiskuntarauhaansa.

Kansalliset intressit kulkevat yleiseurooppalaisen humaanin näkemyksen ja yksittäisen ihmisen ihmisoikeuksien edellä.

Kyky nopeaan rajojen sulkemiseen tarvitaan täälläkin – vaikka moni hybridiuhka näyttääkin olevan kaukana

Suomessa muistamme hyvin Venäjän vuoden 2015 operaation, jossa se kuljetutti turvapaikanhakijoita joukoittain Lappiin Suomen rajalle.

Suomen pitkä maaraja tekee valvonnan vaikeaksi. © Rajavartiolaitos

On selvää, että meilläkin tulee olla valmius kansallisten rajojen nopeaan sulkemiseen, jos näyttää siltä että meitä yritetään valtiollisesti joko painostaa tai käyttää hyväksi.

Lintukoto-ajattelu ”ei meillä tuollaista voi tapahtua” on paitsi naiivia, myös vaarallista.

Koronapandemia ja Afganistanin romahdus ovat osoittaneet, että Suomenkin päättäjien pitää ymmärtää aiempaa syvällisemmin, miten paljon toimintaympäristö on muuttunut.

Kaikki kriisit vaikuttavat kaikkeen, ja kaikkea pahaa mitä tapahtuu jossain muussa maassa, voi aivan hyvin tapahtua täälläkin.

Tämä pitää ymmärtää, ja se ymmärrys tulee saattaa myös näkyväksi myös lainsäädäntömme sekä viranomaisten resurssien osalta.

Samalla ihmisoikeuksien loukkaamattomuus on arvo, jota tulee vaalia.

Me muistamme evakot ja työpakolaisuuden vauraampaan Ruotsiin, mutta osaammeko samaistua tämän ajan lähtijöihin?

Suomalaisuus rakentuu vahvasti kansainvälisille vaikutteille. Mikään valtio tai kansakunta ei ole syntynyt tyhjiössä.

Pieni Suomi on monella alalla usein kääntynyt muiden maiden puoleen esimerkkejä, ratkaisuja ja sovellettavia malleja etsien.

Kansakunnan historiallinen kehitys on ainutlaatuinen tarinansa.

Meilla on kokemuksia ulkoisista ja maan sisäisistä pakolaisvirroista muun muassa itsenäisyytemme alkuajoilta ja sotavuosilta. Myös suomalaiset ovat muuttaneet paremman elämän ja leveämmän leivän toivossa pois maasta, hakemaan taloudellista turvaa etenkin Ruotsista.

Meillä on siis kyky ymmärtää pakolaisten hätää.  Osaamme myös arvostaa muiden kulttuuristen vaikutteiden värittämää kulttuuriamme aivan kuten osaamme arvostaa omaa toimivaa ja turvallista yhteiskuntaamme.

Suomen tulee huolehtia kansallisista intresseistään ja turvallisuudestaan. Vain hyvin toimiva ja turvallinen Suomi pystyy huolehtimaan omista kansalaistaan sekä täältä turvaa hakevista.

Hallitsematon maahanmuutto sen sijaan ei palvele mitään eikä ketään – se käy ilmi myös EU:n tuoreesta linjauksesta Afganistanin tilanteeseen. EU päätti, että Afganistanista pakenevia pyritään auttamaan ensisijaisesti heidän lähialueillaan.

Hybridiuhkakuvien kautta tarkasteltuna erilaisten kulttuurien sulattamisessa hallitusti omaan kulttuuriin on ja on aina ollut haasteita.

Kulkee sitten Helsingissä, länsinaapurissamme, keskellä Eurooppaa tai vaikkapa Yhdysvaltojen suurkaupungeissa, silmiinpistävää on eri uskonnollis-etnisten ryhmien hakeutuminen omiensa joukkoon.

Näinhän suomalaisetkin usein varsinkin 1960-luvun Ruotsissa toimivat: asuivat ja avioituivat keskenään, yrittivät puhua vain omaa kieltään ja loivat pieniä suomalaisuuden saarekkeita uusille kotiseuduilleen.

Hybridiuhkien maailmassa tämä ei suinkaan kuitenkaan ole ongelmatonta. Kääntöpuolena on myös vieraiden kulttuurien vaikeiden ilmiöiden tulo vallitsevaan yhteiskuntaan.

Tulijoiden omat, erilaiset historialliset konfliktit ja kiistat ovat läsnä myös uudessa kotimaassa.

Tämä puolestaan yhdessä muiden maiden omiinsa kohdistaman pakolaisvakoilun kanssa luo vihamieliselle valtiolle otolliset mahdollisuudet horjuttaa ihmisten uusien kotimaiden yhteiskuntarauhaa.

Ihmiset kantavat menneisyyttään mukana – hyvässä ja pahassa. Pahimmillaan tämä estää integroitumisen uuteen yhteiskuntaan.

Osa meistä muistaa lapsuudestaan, kuinka pitkään omat evakkomme kaipasivat takaisin sodissa menetetyille alueillemme. Normaalia arkea uusien rajojen sisalla haittasi tuska menetetystä elämästä – juurettomuuden tunne oli vahvasti läsnä.

Ihminen voi helposti fyysisesti elää uudessa ajassa ja uudessa turvallisessa paikassa, mutta tämä ei tarkoita, etta hän psyykkisesti jakaisi tuon ajan ja paikan mahdollisuudet.

Miten estää tulijoiden katkeruus ja radikalisoituminen? Jos maa on kunnossa, jo pelkästään se auttaa

Hybridiuhkien ja online-tiedonvälityksen maailmassa tämä tarkoittaa turvallisuusriskejä, jotka tulee huomioida. Kaikilla ihmisillä on mahdollisuus pysytellä virtuaalisesti omissa kuplissaan, erilaisissa yhteisöissä ja ideologioissa, hyvässä ja pahassa.

On vaikea tulkita kenenkään fyysisestä olemuksesta tai ajattelusta, kuinka tiukasti ihminen on jäänyt kiinni vanhan kotiseutunsa tapoihin tai asenteisiin.

Radikalisoituja saattaa aivan yhtä hyvin olla täällä huonosti kohdeltu tai koulukiusattu turvapaikanhakija kuin kantaväestönkin edustaja.

(Yhdysvalloissa on nähty, miten terroritekoihin ja väkivaltaan turvautuvat myös etuoikeutetuilta näyttävät valkoiset miehet. Usein he ovat katkeria elämänpiirinsä kuvitellusta tai todellisesta muuttumisesta  – varsinkin uusien tulijoiden takia.)

Mitä vaikeampaa uuden tulijan on integroitua uuteen paikkaansa ja päästä työn tai opiskelun kautta osaksi yhteiskuntaa, sitä helpommin hän etsiytyy virtuaalisiin informaatiokupliinsa.

Mitä paremmassa kunnossa ja mitä oikeudenmukaisempi Suomi kaikille jäsenilleen on, sen helpompaa tänne on kenen tahansa asettua maata rakentamaan.

Ihmisiä tulee auttaa – se on selvä.

Kuinka, missä ja miten se tapahtuu, siinä keinot vaihtelevat paljon. Heikoimmassa asemassa olevien lasten ja naisten auttaminen esimerkiksi kiintiöpakolaismallin mukaisesti on ainakin humaania.

Samanaikaisesti meidän tulee entistä kirkkaammin ymmärtää muuttunut globaali toimintaympäristö ja siten kansalliset intressimme.

Lentokonematkustamisen ohje sopii hyvin nytkin – laita ensin happinaamari itsellesi, jotta voit auttaa toista. Varaudu uhkiin, etteivät ne pääse yllättämään kalliisti.

Rikkinäisestä, epätasa-arvoisesta ja huonosti toimivasta Suomesta ei ole iloa kenellekään – paitsi vihamieliselle vastustajalle.

Filosofian tohtori Aki-Mauri Huhtinen on kriisinsietokykyyn perehtynyt sotilasprofessori Maanpuolustuskorkeakoulussa.
Yhteiskuntatieteiden tohtori Kari Laitinen on erikoistutkija Poliisiammattikorkeakoulussa sekä Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan dosentti.