Täytyykö aurinkorasvojen kemikaaleista olla huolissaan? Näin ihotautilääkäri kommentoi aurinkosuojavoiteiden turvallisuutta

”Ensisijainen suojautumiskeino on suorassa auringonpaisteessa oleilun välttäminen”, sanoo Tukesin ylitarkastaja.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

”Ensisijainen suojautumiskeino on suorassa auringonpaisteessa oleilun välttäminen”, sanoo Tukesin ylitarkastaja.
(Päivitetty: )
Teksti:
Armi Kauppila

Kesällä ja rantalomilla neuvotaan käyttämään aurinkorasvaa suojamaan haitalliselta UV-säteilyltä. Ihmisiä varoitetaan auringonoton riskeistä, sillä jatkuva suorassa auringonpaisteessa oleminen ilman kunnollista suojaa voi altistaa ihosyövälle.

Kemikaalit imeytyvät iholta verenkiertoon

Aurinkosuojavoiteiden turvallisuus on kuitenkin herättänyt myös huolta viime aikoina. Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että aurinkorasvan kemikaalit imeytyvät levittämisen jälkeen iholta verenkiertoon.

Joissakin aurinkosuojavoiteissa käytetty oksibentsoni imeytyi tutkimuksen koehenkilöiden ihosta verenkiertoon jo yhden päivän käytön jälkeen.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin ylitarkastaja Terhi Tauriala-Rajala sanoo, ettei Suomessa myytävien aurinkovoiteiden turvallisuudesta tarvitse olla huolissaan.

”Kaikkien markkinoille tulevien aurinkovoiteiden tulee olla EU:n kosmetiikka-asetuksen mukaisia, eli niiden tulee täyttää kosmeettisille valmisteille annetut turvallisuusvaatimukset”, Tauriala-Rajala sanoo.

Hänen mukaansa aurinkosuojavoiteet eivät kuitenkaan ole ensisijainen suojakeino.

”Ensisijainen suojautumiskeino auringonvalon sisältämää UV-säteilyä vastaan on suorassa auringonpaisteessa oleilun välttäminen. Vaatetusten ja päähineiden käytön ohella aurinkosuojatuotteet ovat hyvä lisä.”

Fysikaalisista suojista on enemmän tietoa

Kemiallisten aurinkovoiteiden lisäksi on olemassa myös fysikaalisia aurinkosuojia. Niissä olevat aineet, kuten sinkkioksidi, suojaavat ihoa heijastamalla UV-säteet pois. Niissä ei ole kemikaaleja, jotka imeytyisivät verenkiertoon.

Ihotautien erikoislääkäri Carl Kyrklund lääkäriasema Ihosairaalasta sanoo, että sekä kemialliset että fysikaaliset aurinkosuojat ovat nykytiedon perusteella turvallisia.

”Fysikaalisesta aurinkosuojasta on enemmän turvallisuustietoa. Jos on huolissaan aurinkosuojavoiteiden turvallisuudesta, voi valita fysikaalisen suojan.”

Kemiallinen suoja on Kyrklundin mukaan kuitenkin miellyttävämpi käyttää, joten hän suosittelee sitä vaihtoehtoa niille, jotka haluavat aurinkosuojansa olevan mahdollisimman helppokäyttöinen ja näkymätön.

Vaikka aurinkorasvoista ei tiedetä kaikkea, niiden käyttäminen auringossa oltaessa on Kyrklundin mukaan tärkeää.

”Tiedämme, että aurinkosuojavoide on tärkeä, jotta emme palaisi auringossa, ja se suojaa ihosyöviltä sekä rypyiltä. Aurinkosuojavoiteiden käytössä hyödyt ylittävät haitat.”

Yritys valitsee turvallisuusarvioinnin tekijän

Tukesin Terhi Tauriala-Rajala kertoo aurinkosuojatuotteiden turvallisuuden varmistamisesta. Hänen mukaansa EU:n kosmetiikkatuotteita koskevat asetukset muun muassa kieltävät tiettyjen ainesosien käytön.

Ennen aurinkovoiteen myyntiin tulemista sille on tehtävä turvallisuusarvointi. Arvioinnin tekijälle on määritelty pätevyysvaatimukset EU:n lainsäädännössä, mutta tuotteen valmistaja voi Tauriala-Rajalan mukaan itse valita, kuka turvallisuusarvioinnin tekee.

”Arvioija voi olla yrityksen palveluksessa oleva henkilö, tai yritys voi ostaa palvelun haluamaltaan toimijalta.”

Tuotteiden laittamiseksi myyntiin ei vaadita viranomaisen lupaa, eikä mikään viranomainen tarkista turvallisuusarviointia. Tukes voi kuitenkin pyytää turvallisuusarvioinnin nähtäväksi.

Jos jokin myynnissä oleva aurinkosuojatuote herättää epäilyksiä, Tukes voi puuttua asiaan jälkeenpäin.

”Silloin Tukes on yhteydessä toimijaan ja pyytää selvitystä tuotteesta. Tukes voi kieltää lainsäädännön vastaisen valmisteen myynnin ja muun luovuttamisen sekä määrätä valmisteen takaisinvedosta tai palauttamisesta”, Tauriala-Rajala sanoo.

EU:n ulkopuolella valmistetuilla tuotteilla tulee olla nimetty vastuuhenkilö, joka vastaa niiden turvallisuudesta. Yleensä EU-maahantuoja toimii tällöin vastuuhenkilönä.

X