Iltatyttöjen kuvaaja Kari Pekonen: Liikenne tukkeutui rintojen takia, poliisit paikalle

Seuran toimittaja oli mukana nyt lopetettavan ensimmäisen Iltatyttö-jutun teossa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Valokuvaaja Kari Pekonen työssään marraskuun 2014 lopussa. Kuvattava Nina oli viimeinen joulu-Iltatyttö.

Seuran toimittaja oli mukana nyt lopetettavan ensimmäisen Iltatyttö-jutun teossa.
(Päivitetty: )
Teksti:
Vesa Mäkinen

Valokuvaaja Kari Pekonen pelästyi pahanpäiväisesti. Hän kuvasi intensiivisesti nuorta puolialastonta naista, joka istui pronssisen Eränkävijä-patsaan juurella.

Kuvaaja nosti silmänsä okulaarilta, kun vieressä vingahti yhtäkkiä poliisiauton sireeni.

”Mustamaija ajoi viereeni. Ajattelin, että nyt tulee pamppua”, Pekonen, 56, kertoo nyt, paljon myöhemmin.

”Ehdin hädissäni miettiä, että enpä olekaan ollut tamperelaisessa putkassa.”

Poliisit astuivat ulos autosta. He lähestyivät nuorta polkkatukkaista Pekosta, joka seisoi hölmistyneenä Tammerkosken Hämeensillalla kamera kädessään.

Wäinö Aaltosen valaman pronssimiehen jalkaan nojasi yhtä äimistyneenä kaunotar, joka oli pukeutunut sukkanauhaliiveihin ja stringeihin.

Oli 1990-luvun alku ja meneillään yksi runsaasta tuhannesta Iltalehden Iltatyttö-kuvauksesta. Tuolloin rinnatkin vielä saivat näkyä kuvissa, ja niin ne näkyivät myös Tammerkosken iltapäivässä.

Näkymä ei ollut poliisin mieleen. Tilanne ratkesi onnellisesti. Siitä jäljempänä.

Iltatytöt paikallismiljööseen

Tammerkosken valitseminen kuvauspaikaksi oli osa Kari Pekosen kehittelemää uutta Iltatyttö-teemaa. Hän oli tuolloin kuvannut Iltatyttö-palstaa yli viisi vuotta ja kaipasi välillä uutta.

”Halusin kuvata tyttöjä eri kaupungeissa, niin että paikallinen miljöö on selvästi tunnistettavissa.”

Tampereella hän valitsi kuvauspaikaksi tietenkin Tammerkosken sillan ja Wäinö Aaltosen Pirkkalalaisveistokset. Ei kun tyttö pronssimiehen viereen  ja kuvaamaan.

Valinta oli ominainen Pekoselle. Hän on paitsi pitkän linjan sanomalehtikuvaaja, myös taiteenharrastaja nuorukaisesta asti.

Urheilutoimitus teki sitaatit

Pekosen elämäntyöksi on muodostunut lopulta Iltatyttö-palsta. Sitä hän kuvasi vuodesta 1986 tähän vuoteen asti. Tämän päivän Iltalehdessä julkaistiin viimeinen Iltatyttö-kuva. Kuvassa on Lotta, jonka sitaatti kuuluu: ”Se on siinä, sanoisi Mertaranta!”

Urheiluaiheinen sitaatti ei ole poikkeus eikä sattuma.

”Urheilutoimitus niitä on tehnyt 1990-luvulta asti”, Pekonen kertoo.

Syynä on se, että mallien omat kommentit toistivat itseään vuodesta toiseen. Ongelmasta ei tosin päästy täysin eroon myöhemminkään.

Seuran toimittaja mukana

Iltatyttö-palsta lienee yksi pitkäikäisimmistä näihin päiviin asti säilyneistä sanomalehtipalstoista, ellei pitkäikäisin.

Palsta sai alkunsa, kun Pekonen kuvasi Tanja Taipaletta. Toimittajana oli Hannu Toivonen, joka on viimeiset 28 vuotta työskennellyt Seura-lehden toimittajana.

”Tanja oli hermostunut ja arka nuori tyttö. Pekonen sai olemuksellaan hänet jotenkin rauhoittumaan. Hän valoi luottamusta kuvattavaan”, Toivonen, 60, muistelee.

”Kari on omanlaisensa kaveri, jota kaikki eivät ymmärrä. Ne jotka hänet tajuavat, pitävät hänestä. Hän saa ihmisissä aikaan positiivisia mielenliikkeitä. Tulee hyvä fiilis.”

Nykyään Pekonen työskentelee freelancerina.

”Onhan tässä hieman haikea olo”, hän toteaa Iltatytön lopettamisesta. Haikeutta hän lievittää paitsi melomalla intohimoisesti ja tapaamalla ystäviään seurusteluravintoloissa, myös töillä. Keikkaa pukkaa päivittäin.

Katselijat jumittivat liikenteen

Pekonen muistelee edelleen hymyillen elämäntyönsä vaiheita ja kuvausten erikoisia tilanteita. Joillekin sattumuksille hän naureskeleekin, kuten Tampereen poliisivälikohtaukselle.

Pekonen odotti tuolloin Tammerkosken rannassa huolestuneena, tulisiko poliisi keskeyttämään kuvaukset ja viemään sekä kuvaajan että kuvattavat mukanaan.

Ei suinkaan.

”He sanoivat, että nyt on tullut ilmoitus, että liikenne seisoo”, Pekonen kertoo.

Poliisi osoitti kadulle. Toden totta, autot siinä tönöttivät liikenteen tukkeena.

”Äijät olivat pysähtyneet katselemaan kuvauksia”, Pekonen sanoo hykerrellen.

Poliisi kehotti Pekosta viemään kuvausprojektinsa alemmas joen rantaan. Hän teki työtä käskettyä, ja kuvaukset jatkuivat.

Ne jatkuivat tähän viikkoon asti.

X