Influenssakausi voi edetä nyt rajustikin – Monella on suurentunut riski saada tartunta

Monella on nyt alentunut vastustuskyky influenssaa vastaan ja suurentunut riski saada tartunta.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Riskiryhmille suositellaan edelleen maskin käyttöä koronan vuoksi. Se vähentää myös influenssan saamisen riskiä.

Monella on nyt alentunut vastustuskyky influenssaa vastaan ja suurentunut riski saada tartunta.
Teksti:
Katriina Lundelin

Influenssakausi oli kaksi edellistä kertaa poikkeuksellinen. Kaudella 2020–2021 tartunnat loppuivat marraskuussa kuin seinään. Syynä olivat kokoontumisrajoitukset: hengitystieinfektiot eivät päässeet kiertämään.

Ilmiö toistui talvella 2021–2022. Influenssatartunnat pysyivät kurissa kokoontumisrajoitusten ja maskisuosituksen aikana. Kun rajoituksia purettiin, influenssatartunnatkin lähtivät huhtikuussa nousuun, ja vielä kesäkuussakin influenssaa oli liikkeellä melko paljon. Tavallisimmin influenssahuippu osuu tammi–helmikuulle.

Influenssatartuntoja seurataan – Espanjassa virus näyttää jo leviävän

Tulevan influenssakauden ennustaminen on nyt haastavaa, mutta tiedossa on, että influenssavirukset eivät ole kiertäneet pariin vuoteen kunnolla väestön läpi, ja siksi monella on suurentunut riski saada tartunta.

”Jos viime talven epidemia ei olisi ajoittunut myöhäiseen kevääseen, olisin ennustanut, että saamme aikaisen tautihuipun, mutta nyt sitä on vaikea arvioida”, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtava asiantuntija Niina Ikonen.

Australiassa, jonka epidemiatilannetta pohjoisella pallonpuoliskolla seurataan tarkasti, influenssakausi alkoi keväällä 2022 aiempaa varhaisemmin ja sammui jo elokuussa. Euroopassa on raportoitu syksyn aikana jonkin verran influenssaa, mutta ei vielä epidemiaksi asti. Kuitenkin Espanjassa influenssa näyttäisi jo nyt leviävän muuta Eurooppaa voimakkaammin.

Joitakin tartuntoja on havaittu myös Suomessa. Esimerkiksi Päijät-Hämeessä ja Etelä-Pohjanmaalla influenssatartuntojen määrät olivat koholla viikolla 35.

”Kehotan jokaista, joka on oikeutettu maksuttomaan influenssarokotukseen, hakemaan sen heti loka–marraskuussa, kun joukkorokotukset alkavat. Lisäksi osalle työikäisistä työnantaja kustantaa rokotteen”, sanoo Husin apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen.

Hyvä käsihygienia ja muut tutut keinot

Vielä ei ole varmuutta, millainen influenssakausi tulee olemaan, mutta mahdollisuudet sekä tavallista voimakkaampaan että tavallista aikaisempaan epidemiaan ovat olemassa.

Tulevaan influenssakauteen kannattaa lisäksi varautua samaan tapaan kuin koronaankin. Yskiminen ja aivastaminen hihaan tai nenäliinaan, hyvä käsihygienia ja kontaktien välttäminen oireisena torjuvat myös influenssaa. Koronan vuoksi riskiryhmiin kuuluvien kannattaa yhä käyttää FFP-suojamaskia julkisissa sisätiloissa ja liikenteessä.

”Samoilla periaatteilla kun toimitaan tulevaisuudessa, meillä on mahdollisuus vähentää riskiä saada tartunta. Erilaisia hengitystieviruksia tulee kiertämään väestön keskuudessa, kun kohtaamisia tulee enemmän”, THL:n Niina Ikonen sanoo.

Lue myös: Mikä suojaa influenssalta parhaiten pahimpaan flunssa-aikaan? Mistä tartunnan tunnistaa? Näin vastaa infektiolääkäri

Rokotteet reilaan

Influenssarokotteita on tilattu vajaat kaksi miljoonaa annosta. THL on suositellut, että rokotteiden laajempi jakelu alkaisi marraskuussa, viestittää THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek sähköpostilla.

Kansallisen rokotusohjelman influenssarokotteisiin ovat oikeutettuja 65 vuotta täyttäneet, lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluvat, raskaana olevat, 6 kuukauden–6 vuoden ikäiset lapset, varusmiehet, sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset sekä vakavalle influenssalle alttiiden lähipiiri.

Husin Eeva Ruotsalainen olisi toivonut, että influenssarokotteiden määriä olisi lisätty, sillä edellisenä vuonna niiden menekki oli hyvä ja Suomessa riskiryhmiin kuuluvien rokotekattavuus on yhä alle eurooppalaisen suosituksen.

Kaudella 2021–2022 riskiryhmien rokotuskattavuus nousi ensimmäistä kertaa 63 prosenttiin, mikä on 10 prosenttia enemmän kuin aiempina vuosina.

”Kansalliseen rokoteohjelmaan pitäisi turvata suurempi määrä influenssarokotteita, jotta pystyisimme rokottamaan enemmän myös riskiryhmien lähipiiriä.”

Miksi influenssalta suojaudutaan?

Influenssa, kuten koronakin, lisää riskiä sydän- ja verisuonitauteihin sekä sydämen vajaatoimintaan, kertoo Husin Eeva Ruotsalainen.

Influenssa kuusinkertaistaa akuutin sydäninfarktin riskin viikon sisällä infektiosta. Erityisen suuressa riskissä ovat ikääntyneet. Influenssan kuoleman riski on viisinkertainen iäkkäillä sydänsairailla. Jos on sydänsairaus ja krooninen keuhkosairaus eli kaksi riskitekijää, kuolemanriski on jopa 20-kertainen.

”Ottamalla influenssa- ja koronarokotteen näitä riskejä voi pienentää. Jokaisen sairautensa tai lääkityksensä vuoksi riskiryhmään kuuluvan tulisi ottaa rokote.”

Lue myös: Influenssa kuusinkertaistaa sydäninfarktin riskin – Apulaisylilääkäri: ”Influenssarokotteen ottaminen on tärkeää”

X