Isien työ tuo yhä esteitä perhearkeen osallistumiselle – Pidempi isyysvapaakin vain harvojen herkkua

Kun isä pohtii päätöstä vanhempainvapaalle jäämisestä, katse suuntautuu monesti ensimmäisenä kukkaroon.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Kun isä pohtii päätöstä vanhempainvapaalle jäämisestä, katse suuntautuu monesti ensimmäisenä kukkaroon.
(Päivitetty: )
Teksti:
Katariina Taleva

Palvelualojen ammattiliittoon (PAM) kyselytutkimuksen perusteella liittoon kuuluvista isistä oikeuttaan 18 päivän isyysvapaaseen on käyttänyt noin 90 prosenttia.

Kuitenkin vain vajaa 40 prosenttia (38 %) kertoo käyttäneensä 54 päivän pidemmän isyysvapaan. Kyselyyn vastasi yhteensä 144 pamilaista isää.

Tulotaso vähentää helposti perheen yhteistä aikaa

”Jos perheillä ei ole taloudellista liikkumavaraa, isä saattaa useammin jättää pidemmän isyysvapaan käyttämättä. Usein perheissä äidin tulot ovat pienemmät, jolloin isän palkan merkitys on tärkeä perheen toimeentulon kannalta,” kertoo PAMIn tutkimuspäällikkö Antti Veirto tiedotteessa.

Veirto toteaa, että yksi syy Suomen syntyvyyden matalalle tasolle voi olla epävarma työelämä, osa-aikatyön ja nollatuntisopimusten määrä.

”Kun palkka ja perheen tulotaso on pieni, vähentää se helposti vanhempien ja lasten yhteistä aikaa. Suomessa tehdään hyvin vähän osa-aikatyötä perhesyistä. Sen sijaan sitä teetetään työnantajan tarpeiden vuoksi”, Veirto sanoo.

Työ vapaa-ajalla estää osallistumista perheen arkeen

Yli puolet (51 prosenttia) pamilaisista isistä kertoo, että työhön käytettävä aika estää osallistumista kotitöihin tai kodin velvollisuuksiin.  Veirto arvelee tämän johtuvan mobiiliteknologian tuomasta työn murroksesta.

”Teknologisten laitteiden myötä työ tunkeutuu työntekijän perhe-elämän puolelle. Työn ulkopuolellakin seurataan sähköisiä välineitä liittyen esimerkiksi työvuoroihin, jolloin työn ja vapaa-ajan välinen raja hämärtyy ja työn kuormittavuus kasvaa,” Veirto toteaa

Palvelualoilla sairaan lapsen hoito jää useammin äidille

Pamilaisilla isillä on keskimäärin 1,7 alle 18-vuotiasta lasta.

Vaikka keskimääräisesti näyttää siltä, että palvelualoilla äiti jää useammin hoitamaan sairasta lasta, yli puolet isistä kertoo, että asiasta sovitaan työtilanteen mukaan.

PAMin kyseelyyn vastaajista 61 prosenttia kertoo, että työkaverit suhtautuvat myönteisesti isän työvuorojen muokkaamiseen perhesyistä.

X