Jenni Haukio peräänkuuluttaa taitoa ja halua toimia vastuullisesti: ”Tekoja ei voi enää lykätä, niiden aika on nyt”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Kaunis puhdas luonto
© REIJO PASANEN / OM-ARKISTO
"Luonnon pilaantuminen ja ilmastonmuutos vyöryvät tietoisuutemme päivittäin toinen toistaan synkempien arvioiden ja ennusteiden myötä." kirjoittaa Jenni Haukio Seuran kolumnissa.

Helsingin Sanomat kertoi jokin aika sitten 3-vuotiaasta järvenpääläisestä Toivo-pojasta, joka oli kerännyt lähiympäristönsä koulun pihasta suuren määrän roskia omin käsin. Pikkumies kerää roskia aina ulkona liikkuessaan ja pitää kotona huolta siitä, että jätteet kierrätetään asianmukaisesti.

Kertakaikkisen ihailtavaa toimintaa, jonka kaupunki palkitsi lapsille suunnatulla kestävän kehityksen palkinnolla. Hienoa Toivo ja Järvenpään kaupunki!

Juuri tällaisia esimerkkejä tarvitsemme lisää. Ympäristökasvatus ei ole pelkästään koulujen ja kotien asia. Myös muut yhteisöt voivat toimia kannustavasti, jotta lapsemme varttuisivat arvostamaan ympäristöä ja suojelemaan luontoa.

Toivon kaltaiset vertaisesimerkit innostavat vanhempia yhdessä lastensa kanssa tarttumaan toimeen vaikkapa sitten roskien keräilyn merkeissä. Trendiksi onkin noussut ”plogging” – juoksemisen tai kävelyn lomassa tapahtuva roskien keräily reitin varrelta.

Pieni poika keräilemässä roskia maailmassa, joka on vähällä hukkua jätteeseen, on meidän aikamme pysäyttävimpiä kuvia. Kuva, joka surettaa, mutta luo myös toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

Luonnon pilaantuminen ja ilmastonmuutos vyöryvät tietoisuutemme päivittäin toinen toistaan synkempien arvioiden ja ennusteiden myötä. Toimenpiteitä on välittömästi saatava aikaan sekä valtioiden tasolla että kotitalouksissa. Tekoja ei voi enää lykätä, niiden aika on nyt.

Tosiasioilta ei ole syytä sulkea silmiä, mutta liian ahdistunut, toivoton tai surullinen ihminen saattaa menettää toimintakykynsä ja passivoitua kokonaan. Näin voi käydä, jos uppoaa liian syvälle ilmastonmuutoksen uhkakuviin. Siksi myös positiiviset signaalit tulevaisuuden suhteen ovat välttämättömiä.

Kun muutama viikko sitten kävelin seitsenkuinen poikani rintarepussa pitkin erään kirkasvetisen järven rantaviivaa, mieleeni tulivat Eeva Kilven säkeet: ”Siis kauneutta on. Rakkautta on. Iloa on. Kaikki maailman kurjuudesta kärsivät, puolustakaa niitä!”

Peilikirkkaan veden liplatus syysillan hiljaisuudessa. Maiseman halki lintujen etäiset kirkaisut. Koukeroisen männyn tumma kuvajainen, sen yli kelluva höyhen, aaltojen hiekkaan piirtämät uurteet.

Tätä kauneutta kokiessani ajattelin poikaani. Ajattelin roskia keräilevää Toivoa ja koko heidän sukupolveaan. Että vaikka, runoilijaa lainaten, on kurjuutta, on vielä myös puolustettavaa.

Puhdas suomalainen ympäristö, jota kasvoimme pitämään itsestäänselvyytenä, on nyt uhattuna, mutta vielä on toivoa. Vielä on eheää ja elinvoimaista luontoa, jonka äärellä aika pysähtyy. Herkkää ja polveilevaa maastoa, eläinten polkuja, levottomimmankin mielen tyynnyttävää absoluuttista rauhaa.

Neljän vuodenajan lumoa, jonka jäljet vaikuttavat kaikkialla kulttuurissamme. Tämän kaiken voimme vielä säilyttää myös lapsillemme ja lapsenlapsillemme, jos vain osaamme ja haluamme vihdoin toimia vastuullisesti.

Jenni Haukio on äitiyslomalla oleva Turun kirjamessujen ohjelmapäällikkö.

X