Jenni Haukio pohtii suomalaisten uurastusta: ”Pysähdytään edes hetkeksi hyvällä omallatunnolla nauttimaan tästä kaikesta. On omasta asenteesta kiinni, mitä ympärillään näkee.”

Juhannus, yötön yö. Mökki, loppumaton työ.

Koska jussina riittää valoa, riittää myös aikaa ja energiaa paiskia hommia kesäasunnolla. Puuhat on syytä aloittaa välittömästi veneen liu’uttua laituriin. On halkojen hakkaamista, haravointia, laiturin pesua, nurmikon leikkaamista, veneen tyhjennystä sadevesistä, uimarannan kaislojen harvennusta sekä miljoona muuta askaretta.

Mökkiarki on tehty tekemisestä, hihojen käärimisestä ja hien virtaamisesta – perisuomalaisesta hyödyllisestä rehkimisestä. Silkan oleskelun aika on sitten, kun hommat on saatu päätökseen.

Todennäköisesti kesäloma ehtii sitä ennen loppua, mutta mitäpä siitä – ainakaan ei olla nuokuttu pelkkinä ellun kanoina.

Kesäpäivänseisauksena ei ole syytä seisoskella saati hidastaa tahtia, vaaniihan syksy jo ovella. Nämä ihanat päivät peijoonit kääntyvät jo lyhenemään. Siksipä Suomen sadoilla tuhansilla kesämökeillä Hangosta Utsjoelle touhuillaan tänäkin juhannuksena muurahaisten lailla.

Vaikka vitsejä mökeistä loppumattomina työleireinä riittää kansanperinteessämme kosolti, on dna:ssamme myös jotain sellaista, johon tuo uurastus juurevasti – ja vastaanpanemattomasti – vetoaa.

Luterilainen ihmiskäsitys työtä tekevästä arvokkaasta yksilöstä on meissä niin syvällä, ettei otetta tahdo hellittää edes keskikesän suurena juhlana.

Kun olisi vielä tämä yksi juttu tehtävänä…

Luonto on tänä kesänä tarjonnut poikkeuksellisen monia hellepäiviä, mutta luonnon ihmeet eivät onneksi ole sääriippuvaisia.

Etenkin kesällä metsät, rannat, puistot ja puutarhat suorastaan tulvivat monimuotoista ihasteltavaa. Minne tahansa katseensa kohdistaakin, on perhosta, kukkaa, lintua ja suvituulessa humisevia honkia, salaperäisten pienten eläinten menosta rapisevia pensaita.

Pysähdytään edes hetkeksi hyvällä omallatunnolla nauttimaan tästä kaikesta. On omasta asenteesta kiinni, mitä ympärillään näkee.

Elämästä tulee rikkaampaa, kun jaksaa arvostaa pieniäkin asioita, kun ei sokeudu jokapäiväisen ympäristönsä kauneudelle.

Suomen lippu viettää tänä vuonna 100-vuotisjuhlaansa ja juhannuksena hulmuaa salossaan läpi yön.

Kun lippu on kohotettu sinitaivaan kirkkauteen, voisi kenties olla pienen lepotauon paikka. Sitä voisi vaikka antaa ajatustensa liidellä johonkin runolliseen, esimerkiksi näiden Larin-Kyöstin suloisten säkeiden hengessä:

”Heilu, keinuni, korkealle, nythän on juhannusilta, mesimarja paistaa ja tuomi tuoksuu ja kuulas on taivahan silta.”

Hurmaavaa, puuhakasta, perinteistä juhannusta – jaksaa, jaksaa!