Jenni Haukio puhuu kiusaamisesta: ”Lapsen suusta kuulee usein totuuden – mutta yhtä usein myös sen, mitä tämä on kotona kuullut”

”Kiusaaminen on niin monisyinen yhteiskunnallinen ongelma, ettei ole osoitettavissa yksiselitteistä tekijää sen aiheuttajana”, kirjoittaa Jenni Haukio Seuran kolumnissa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

"Kiusaaminen on niin monisyinen yhteiskunnallinen ongelma, ettei ole osoitettavissa yksiselitteistä tekijää sen aiheuttajana", kirjoittaa Jenni Haukio Seuran kolumnissa.
(Päivitetty: )
Teksti: Jenni Haukio

Pelastakaa Lapset ry:n tuoreen kyselyn mukaan lähes 70 prosenttia vähävaraisten suomalaisperheiden 13–17-vuotiaista lapsista kertoo joutuneensa kiusatuksi.

Ivan kohteeksi voi joutua, jos ei ole varaa tietynlaisiin koulutarvikkeisiin, teknisiin laitteisiin, harrastuksiin tai vaatteisiin. Perhearjen aineellisesta niukkuudesta kärsivän lapsen painolasti kasvaa entisestään, kun elämä myös kodin ulkopuolella on yhtä selviytymiskamppailua. Lapset, aivan kuten aikuisetkin, osaavat olla todella julmia – ja joukossa tyhmyys valitettavan helposti tiivistyy.

Yhdenkään lapsen ei tulisi joutua kiusaamisen uhriksi, ei yhdenkään. Twiittasin jokin aika sitten aiheesta todeten, että aikuisten tulisi puuttua kiusaamiseen kaikissa tilanteissa. Tämä herätti voimakkaitakin tunteita, koska koetaan, että näin ei aina tapahdu. Kiusaamisen uhrin vanhempi kokee, ettei asiaan onnistuta puuttumaan riittävästi tai ei ollenkaan. Kiusaaminen tapahtuu usein aikuisten silmien ulottumattomissa, jolloin ratkaisu ei ole pelkästään aikuisten alttiudessa mennä väliin. Tarvitaan myös sivustaseuraavien lasten ja nuorten omaa aktiivisuutta – sälyttämättä heille kuitenkaan liikaa vastuuta.

Valtakunnallinen koulurauha julistettiin vastikään Vantaalla, tarkoituksena nimenomaan tuoda lasten ja nuorten oma ääni esiin kiusaamisen ehkäisyssä, kannustaa heitä itse toimimaan. Moni kokee välttämättömäksi, että aiheesta keskusteltaisiin ja toimenpiteitä pohdittaisiin syyllistämättä ketään tai mitään yksittäistä tahoa, sormella osoittelematta. Kiusaaminen on niin monisyinen yhteiskunnallinen ongelma, ettei ole osoitettavissa yksiselitteistä tekijää sen aiheuttajana. Jokainen tapaus on yksilöllinen, myös syyt kiusaajaksi päätymiselle.

Kodeissa ja kouluissa tehdään päivittäin hartiavoimin töitä, jotta jokaisella lapsella olisi oikeus turvalliseen ja onnelliseen arkeen. Eräs tärkeimmistä asioista, jonka vanhempi voi lapselleen opettaa on, ettei ketään jätetä. Jokainen on yhtä arvokas ja kaikkia tulee kohdella kunnioittavasti. Ketään ei tule jättää porukan ulkopuolelle.

Pelkät ohjeet voivat kuitenkin jäädä silkaksi sanahelinäksi ilman konkreettista omaa esimerkkiä. Siksi meidän aikuisten olisi hyvä kiinnittää huomiota siihen, kuinka puhumme toisista ihmisistä sekä mihin asioihin itsessä ja muissa kiinnitämme huomiomme. Varauksetta äitiänsä tai isäänsä ihaileva lapsi imee itseensä lähes kaiken vanhemmistaan – niin arvot ja mielipiteet kuin myös puhe- ja käytöstavat. Lapsen suusta kuulee usein totuuden – mutta yhtä usein myös sen, mitä tämä on kotona kuullut.

Jenni Haukio on Turun kirjamessujen ohjelmapäällikkö.

X