”Jotkut haikailevat Kekkosen aikoja, mutta se olisi takapakkia ja paluuta yhden miehen mielivaltaan”, Koikkalainen pakinoi

Jaa artikkeliTilaa Seura
Koikkalainen on Seuran pakinoitsija.
© Otavamedia
"Näin on hyvä, ja jos jostakusta ei siltä tunnu, niin sopii miettiä vaikka itärajan takaista vallanpitoa. Siellä presidentti on diktaattori, joka tekee mitä haluaa." muistuttaa Koikkalainen kolumnissaan.

Vääjäämättä kallistuu Pohjolan kesä kohti syksyä. Ilma käy koleammaksi, yöt pidemmiksi, mielet haikeammiksi. Kylänraitti hiljenee.

Tämä ei muutu. Jokasyksyiseen tapaan Koikkalainen seurasi lempilintunsa kurkien lentoharjoituksia. Meteli oli hirmuinen, siipien läiske kova. Ilmiselvästi siinä joitain ohjeita tööttäiltiin ennen kuin monikymmenpäinen sekava aura suuntasi Pyhämaan ulkosaarille yöksi lepäämään. Varsinainen muuttomatka etelään alkanee syyskuun alkupäivinä. Se on tämän kesän poikasille uusi, pelottava ja haastava kokemus.

Kurjet tuntuivat olevan hellekesän jäljiltä hyvässä hapessa. On ollut kuivuudesta huolimatta riittävästi tarjolla niin kasviksia kuin eläinrasvojakin. Ovatko sitä varusmiesressukat, jotka pakotetaan syömään välillä myös kasvisruokaa?

Koikkalainen ei osaa arvioida tätä problematiikkaa, mutta tuntuu, että jos tämä on puolustusvoimien suurin ongelma, niin eipä tarvitse huolestua sotilaallisten paineitten kasvusta Itämerellä tai muuallakaan maailmassa. Puhtia tulee kyllä rehuistakin ja virtaa riittää.

Armeijan muonittavat alan asiantuntijat, mutta mielipide siitä on jokaisella suomalaisella. Koikkalaisen käsitys on, että hyvin sopii varusmiehen syödä myös kasvisruokaa, ei siihen kuole. Esimerkiksi hernekeitto on hyvää perussapuskaa, ja sen sekaan voi ripauttaa vaikka palvattua hevosenlihaa, jos liika kasviskuitu pelottaa. Kyllä se miehen tiellä pitää.

Koikkalaisen kokemukset armeijan ruuista painottuvat Heikkilän kasarmille Turun Uittamoon. Enää siellä ei kouluteta varusmiehiä, mutta kun koulutettiin, ruoka oli monipuolista, erinomaisen hyvää ja ravitsevaa – ja sitä riitti. Jotkut harvat olivat tyytymättömiä, mutta he olivat niitä, joiden mielestä parasta ruokaa on valkoinen ranskanpulla, joka nautitaan punaisen Jaffan kera.

Kuluneen viikon merkkitapahtumia olivat maan isän 70-vuotispäivät. Niitä juhlittiin matalalla profiililla. Työt jatkuvat entiseen malliin. Presidentiltä on viety aika lailla valtaoikeuksia, mutta pystyvä, osaava ja ennen kaikkea vaikutusvaltaa haluava presidentti voi vahvistaa asemiaan ja merkitystään myös henkilökohtaisilla ominaisuuksillaan. Sen on Sauli Niinistö myös tehnyt. Ulkopolitiikassa hän on ehdoton ykkösjohtaja.

Arjen politiikkaa johtaa pääministeri, mutta presidentin mielipiteillä ja taustavaikuttamisella on siinäkin iso painoarvo. Menoa ei ole pakko seurata vain sivusta ja olla pelkkä keulakuva.

Arvojohtajana presidentti painelee mennen tullen pääministerin ohi. Iloitkaamme kuitenkin siitä, että vaaleilla presidentitkin edelleen vaihtuvat ja pakosta kahden kuuden vuoden kauden jälkeen. Vai haluaako joku Suomeen kuninkaallisiakin, joiden elämä ja paikka on taattu ja turvattu jo ensirääkäisystä lähtien? Taitoja ja osaamista ei kysytä, syntyperä riittää.

Jotkut haikailevat Kekkosen aikoja, mutta se olisi takapakkia ja paluuta yhden miehen mielivaltaan. Näin on hyvä, ja jos jostakusta ei siltä tunnu, niin sopii miettiä vaikka itärajan takaista vallanpitoa. Siellä presidentti on diktaattori, joka tekee mitä haluaa. Parlamentarismi on vain teatteria, ja oikeuslaitostakin viedään tarpeen tullen kuin litran mittaa.

Kun Koikkalainen lopettelee palstaansa varhaisena maanantai-aamuna, kurkien mekastus kantaa korviin jostain ulkoluodoilta päin. Onkohan siellä epäselvyyttä siitä, kuka johtaa joukkoja?

Koikkalainen on Seuran pakinoitsija.

X