Juhli 100-vuotiasta Viroa Virossa – tässä matkatärpit koko vuodelle!

Nähtävää ja koettavaa on kaikkialla Virossa, ei vain Tallinnassa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Laululavalla järjestetään juhlavuonna useita konsertteja.

Nähtävää ja koettavaa on kaikkialla Virossa, ei vain Tallinnassa.
Teksti:
Miia Saari

Museot – yhtä juhlaa

Viron virallinen itsenäisyyspäivä on lauantaina 24. helmikuuta, jolloin Tallinnassa nähdään runsaasti niin sanottua virallista juhlintaa. Puolustusvoimien juhlaparaati lähtee klo 11 Tallinnan Vapaudenaukiolta.

Monet museot ovat juhlapäivänä auki. Lentosataman merimuseossa aukeaa itsenäisyyspäivänä uusi virolaisista laivoista kertova teemanäyttely, joka kertoo sata tarinaa virolaisista merenkulkijoista ja laivoista. Näyttely on avoinna 13.3.2019 saakka.

Viron taidemuseolla on Tallinnassa kymmenen eri juhlavuoden projektia. Tallinnan taidehallissa eurooppalaiset taiteilijat pohtivat muun muassa nationalismin nousua Euroopassa maalauksilla, veistoksilla, elokuvilla ja tekstilähtöisillä teoksilla. Valtio ei ole taideteos -näyttely on esillä 16.4. saakka (kunstihoone.ee).

Kumussa on esillä 13.5. 2018 saakka virolaisen avantgardistisen klassikon Leonhard Lapinin töitä.

Kumussa aukeaa 8.6. kansainvälisesti tunnetuimman virolaisen taiteilijan Michel Sittowin (1469–1525) näyttely. Sittow teki taiteilijanuransa Euroopan hoveissa. Kumuun tulevat maalaukset ovat lainassa muun muassa Louvresta.

Virossa vietetään museoiden yötä 19.5. Useat museot ympäri Viroa avaavat ovensa ilmaiseksi jopa keskiyöhön asti, ja niissä on paljon erilaisia tapahtumia. (muuseumioo.ee/en).

Leninit puistossa

Maarjamäen palatsi avattiin yleisölle entisöinnin jälkeen helmikuun puolivälissä, ja se on nyt osa Viron historiallista museota. Museossa on esillä Vapaa maani -näyttely, joka kuljettaa katsojan halki Viron satavuotisen historian.

Maarjamäen palatsi on juuri entisöity. © VAHURI LÖHMUS

Huhtikuussa Maarjamäen palatsin puistoon aukeaa pysyvä näyttely, johon on kerätty Neuvostoliiton vallan aikana Viroon pystytettyjä poliittisia patsaita. Museon suuressa puistossa on myös lasten leikkialue. (Pirita tee 6) ajaloomuuseum.ee

Kivikautisia ruokia

Viro100-tapahtumia järjestetään Tallinnan lisäksi myös esimerkiksi Haapsalussa, Narvassa, Paidessa, Tartossa ja Pärnussa.

Viron itsenäisyysjulistus luetaan juhlakansalle perjantaina 23.2. Pärnussa, kuten tehtiin myös sata vuotta sitten.

Pärnun museossa on esillä 5.4.–27.5. näyttely Meidän oma sininen, jonne Viron taideakatemian muotisuunnittelun opiskelijat ovat suunnitelleen juhlavuoden kunniaksi sinisävyisiä muotiluomuksia.

Pärnun museosta on mahdollisuus varata suomeksi opastettu maksullinen ruokamatka Viron ja Pärnun historiaan. Kierroksen aikana maistellaan monia ruokia, joita Pärnussa on syöty sen 11 000-vuotisen historian aikana. Tarjolla on kivikautisia ja keskiaikaisia herkkuja. Varaukset täytyy tehdä vähintään kolme päivää etukäteen 8–30 hengen ryhmälle. (parnumuuseum.ee, ruokavaraukset kylastused@pernau.ee)

Ruokaile museossa.

Laululava raikaa

Viro juhlii myös sarjalla suurkonsertteja. Noblessnerin satamassa esitetään 20.4. konsertti Sadan tarina Jazzkaar -festivaalin avajaisissa. Ulkoilma-konserttia varten on sävelletty musiikki sadalle tavalliselle, eri puolilla Viroa asuvalle ihmiselle, jotka ovat mukana esityksessä. (jazzkaar.ee)

Viro palautti itsenäisyytensä 20.8. 1991, ja elokuun lopulla Virossa onkin toinen juhlatilaisuuksien suma.

19.8. järjestetään Tallinnan Laululavalla suuri yhteislaulutilaisuus.

24.8. A le Cog Areenassa järjestetään konsertti, jossa virolaiset rock-muusikot esittävät virolaisia rock-klassikkoja 1960-luvulta alkaen. Konsertissa esiintyy 150 kitaristia, 100 rumpalia, 100 basistia ja 1 000 laulajaa.

Ei virolaista juhlaa ilman laulua. Tallinnassa yhteislauletaan ja rokataan elokuussa. © TOOLBOX ESTONIA / RAIGO PAJULA

Uusia vaellusreittejä

Viron metsähallitus RMK on antanut juhlavuoden kunniaksi Virolle valtakunnallisen vaellusreittien verkoston. Reittiä pitkin pääsee vaeltamaan Maatsalun kansallispuistosta Aegviidun kautta Peipsijärvelle asti. Reitin avajaisia vietetään elokuussa. (rmk.ee). Luontomatkailua esitellään myös Viron virallisilla matkailusivustoilla (www.visitestonia.com/fi/nae-ja-koe/luontomatkailu/vaellus-ja-luontoretket)

Kokeile vaeltamista virolaisessa luonnossa.

Tallinnan-laivoilla juhlitaan ruoalla

”Eckerö Linen M/S Finlandian buffetissa on tarjolla virolaista perunasalaattia, uuniporsasta ja hapankaalia sekä kirju koer -keksikakkua”, kertoo viestintäpäällikkö Rauha Kiljunen-Ruotsalainen.

”Viron itsenäisyyspäivänä 24. helmikuuta tarjoamme kaikille matkustajillemme kahvia ja virolaisia konvehteja. Lisäksi tuomme Viron itsenäisyyspäivän juhlintaa esiin esimerkiksi terminaalissa.”

Tallinnassa Kiljunen-Ruotsalainen kehottaa käymään juhlavuoden aikana Maarjamäen kartanossa ja 300 vuotta täyttävässä Kadriorgin puistossa.

Tallink juhlistaa Viroa Helsingin ja Tallinnan välillä liikennöivillä laivoilla tarjoamalla ravintoloissa virolaisia ruokia, lasten kasvomaalauksilla ja ilmapalloilla.

”Varsinaiseen juhlapäivään, 24. helmikuuta, on lisäksi suunnitteilla mukavia yllätyksiä”, kertoo Tallink Siljan viestintäasiantuntija Sari Sillman.

Tallinnassa hän suosittelee käymään ainakin Lentosatamassa 24.2. avattavassa näyttelyssä 100 vuotta vesillä, joka sopii kaikenikäisille.

Viking Line juhlii Viroa myymällä Viro100-aiheisia tuotteita, kuten Kalevin suklaata.

”Muuten varsinaisia juhlallisuuksia emme järjestä laivalla, koska voisi oikeastaan todeta, että laivalla jokainen päivä on juhlaa”, linjapäällikkö Jaakko Ahti kertoo.

Ahti suosittelee käymään Tallinnassa esimerkiksi Tallinn Legends -esityksessä. Se on Raatihuoneentorin kulman takana olevan vanhan korttelin kellaritilaan rakennettu elämysteatteri.

Teatterissa esitetään seitsemän Tallinnaan liittyvää tarinaa, joissa näyttelevät oikeat näyttelijät. Esityksessä on mukana paljon ääni- ja valoefektejä. Kierros kestää noin 45 min ja soveltuu yli 10-vuotiaille.

”Mielestäni parhaat ja monipuolisimmat kylpylät Virossa löytyvät ehdottomasti Tallinnan ulkopuolelta.”

Ahti kertoo, että kannattaa rohkeasti ottaa auto mukaan ja suunnata esimerkiksi Laulasmaalle (Hestia Hotel Laulasmaa Spa, n. 35 km Tallinnasta länteen), Rakvereen (Aqva Spa, n. 100 km Tallinnasta itään) tai vaikka Narvan merenrantakaupunkiin Narva-Jõesuuhun (Meresuu Spa & Hotel, n. 200 km Tallinnasta itään).

”Narva-Jõesuun upeat hiekkarannat ovat hyvä käyntikohde kesäpäivänä.”

Löydä Itä-Viro

Ahti suosittelee muutenkin tutustumaan Itä-Viroon.

”Sieltä löytyy mielenkiintoista nähtävää, kuten Valasten vesiputous, Narvan linna, Kiviolin seikkailupuisto ja kaivosmuseo, jossa pääsee ajamaan maan alla oikealla kaivosjunalla. Myös hintataso on hyvin edullinen Itä-Virossa.”

Ahdin suositus lapsiperheille on 30 kilometrin päässä Tallinnasta sijaitseva puuhapuisto Vembu-Tembumaa, joka avataan talvitauon jäljiltä kesäkuussa.

 

Katso kaikki Viron juhlavuoden tapahtumat nettisivuilta ev100.ee ja visittallinn.ee.

X