Kaapo Kakko latoo maaleja ja kantaa Leijonia – Nuori jääkiekkoilija on myös nöyrä joukkuepelaaja: ”Hän ei ole itsekäs, vaan haluaa ja pystyy antamaan kavereille myös hyviä syöttöjä”

Jaa artikkeli
Kaapo Kakko teki voittomaalin 2–3 isäntämaa Slovakian joukkuetta vastaan. Sakari Manninen ja Oliwer Kaski onnittelevat. © Lehtikuva
Hyökkääjä Kaapo Kakko on TPS-kasvatti, joka on ihastuttanut kiekkopiirit ja Suomen kansan upeilla peliotteillaan jääkiekon MM-kisoissa.

Kaapo Kakko, 18, puhuu usein haastatteluissa halustaan tehdä maali ja ratkaista ottelu. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Suomi-kiekon suurlahjakkuus olisi itsekäs.

Leijonien joukkueenjohtaja ja entinen huippupelaaja Mika Kortelainen on seurannut nuorukaista läheltä koko tämän kevään.

”Aivan mielettömän hieno poika. Hän on ikäluokkansa maailman paras ja eteenpäin menevä nuori pelaaja. Hänen pitääkin haluta kentälle ja tekemään ne ratkaisumaalit. Ei se ole mitenkään pois siitä, etteikö Kaapo olisi hyvä joukkuepelaaja. Hän on loistava joukkuepelaaja”, sanoo HIFK-legenda Mika Kortelainen.

Vaikka hän on joukkueessa junnu, eli kerää treenien jälkeen kiekot ja kantaa bussiin tiettyjä tavaroita, ei Kortelaisen mukaan Kakkoa tarvitse näistä asioista muistuttaa.

Kaapo Kakko kerää kiekot maalista harjoitusten päätteeksi jääkiekon MM-kilpailuissa Kosicessa Slovakiassa.

Kaapo Kakko kerää kiekot maalista harjoitusten päätteeksi jääkiekon MM-kilpailuissa Kosicessa Slovakiassa. © Lehtikuva

Mika Kortelainen on seurannut läheltä lupauksen arkea myös Leijonien MM-turnauksen aikana.

”Kylmät väreet menee siitä, miten hän käyttäytyy aivan kaikkia ihmisiä kohtaan.  Häneltä pyydettyjen nimmareiden ja fotojen määrä on täällä Slovakiassa valtava. Kaapolla on aina aikaa faneille.”

”Sitoutuu joukkueeseen”

Suomen nuoret alle 20-vuotiaat maailmanmestariksi tammikuussa valmentanut Jussi Ahokas korostaa Kakon tiimihenkeä.

”Joukkuepelaamisen suhteen ei ole mitään ongelmaa. Hän on sitoutunut joukkueeseen ja pelitapaan. Kaapo on ikäisekseen kypsä tyyppi ja pidetty kaveri joukkueen sisällä.”

Kakko teki nuorten MM-kisoissa Suomelle maailmanmestaruuden ratkaisseen maalin USA:n verkkoon.

Pelinrakentaja vai maalintekijä?

Kimmo Rintanen on tehnyt TPS:ssä läheistä yhteistyötä Kakon kanssa. Nykyvalmentajista hän tuntee nuorukaisen ehkä parhaiten.

”Kaapo on hyvä joukkuepelaaja. Ei hän ole itsekäs, vaan haluaa ja pystyy antamaan kavereille myös hyviä syöttöjä. Se on nähty MM-kisoissakin. Kun joukkue menestyy, yksilötkin pääsevät esille – sen tietää Kaapokin.”

Kimmo Rintanen tietää mistä puhuu. Hyökkääjä pelasi seitsemän MM-turnausta ja yhdet olympialaiset. Valmentajana hän on yllättynyt Kakon tehoista Slovakian MM-jäillä.

”Olisin ajatellut, että hänellä olisi tässä vaiheessa enemmän syöttöjä kuin maaleja. Pidän häntä enemmän pelinrakentajana kuin suoranaisena maalintekijä.”

”Voittamisennälkä on synnynnäistä”

NHL:ssä 878 ottelua pelannut Sami Salo on niin ikään seurannut lähietäisyydeltä Kaapo Kakon puhkeamista kukkaan Turussa.

NHL-legenda on TPS:n toinen apuvalmentaja, Kaapoa hän kuvailee pukukopissa melko hiljaiseksi kaveriksi.

”Luonteeltaan Kaapo on varmaan melko tyypillinen suomalainen. Hän antaa näyttöjä tekojen kautta, ei äänen ja puheen kautta. Hän on nöyrä, nuori poika. Kaapo on myös erittäin rankka ja ankara itselleen. Voittamisennälkä on synnynnäistä.”

Leijonien harjoituksissa Jukka Jalosta kuuntelevat Toni Rajala, Marko Anttila, Arttu Ilomäki, Sakari Manninen ja Kaapo Kakko.

Leijonien harjoituksissa Jukka Jalosta kuuntelevat Toni Rajala, Marko Anttila, Arttu Ilomäki, Sakari Manninen ja Kaapo Kakko. © Lehtikuva

NHL-tähtien kaltainen

Sami Salo vertaa Kakkoa henkisiltä ominaisuuksiltaan kahteen kivikovaan NHL-legendaan.

”Hänestä löytyy palasia Saku Koivusta, joka oli ehkä ulospäin enemmän johtaja ja vähän äänekkäämpi. Puhtaasta voittamisenhalusta tulee mieleen Martin St.Louis. Pelasin hänen kanssaan NHL:ssä pari vuotta samassa joukkueessa”, Salo kertoo.

Hänen mukaansa St. Louis’n taso, jolla tämä valmistautui ihan jokaiseen harjoitukseen ja otteluun, oli ihailtavaa. Kaapossa on vähän samaa.

”Jos on riittävä halu, niin voi saavuttaa mitä vaan”, Salo summaa.

St.Louis pelasi NHL:ssä 1 134 runkosarjan ottelua, kymmenen enemmän kuin Koivu. Kanadalainen voitti myös Stanley Cupin ja palkittiin kahdesti runkosarjan parhaana pistemiehenä.

X