Käärijä on UMK:n ennakkosuosikki – Valloittaako Euroviisut ”kreisi pottatukkainen ukko”?

Käärijä eli Jere Pöyhönen nousi kertarytinällä Uuden Musiikin Kilpailun ennakkosuosikiksi. Voiton myötä Euroviisujen lavalla nähtäisiin Rammsteinia rakastava pottatukka.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Käärijän ensimmäistä singleä ei voi enää kuunnella musiikkipalveluissa.

Käärijä eli Jere Pöyhönen nousi kertarytinällä Uuden Musiikin Kilpailun ennakkosuosikiksi. Voiton myötä Euroviisujen lavalla nähtäisiin Rammsteinia rakastava pottatukka.
Teksti:
Milla Ollikainen

Cha Cha Cha julkaistiin muiden viisuehdokkaiden tavoin keskiyöllä, ja jo seuraavana aamuna sen ympärillä kävi valtava kuhina ja kaikki kysyivät, kuka oikein on Käärijä.

Millaista oli tulla kuuluisaksi kirjaimellisesti yhdessä yössä?

”Musta tuntuu, että mä en ole vieläkään käsittänyt, mitä tämä oikeasti on. Tuntuuhan se oudolta, että eka kukaan ei tiedä susta mitään, ja yhtäkkiä kaikki tietää ja susta tehdään meemejä ja jengi puhuu kylillä.

On tämä kyllä ollut ihmeellistä. Mutta ilolla otan silti vastaan kaiken. Toisaalta on tullut tietty varautuminen muita ihmisiä kohtaan, ja haluan suojella omaa perhettä ja yksityisyyttä.”

Vaikuttaisi siltä, että viisukappalettasi joko rakastetaan tai vihataan. Miltä se tuntuu?

”Ihan mahtavalta. Ennen kuin biisi julkaistiin, sanoin kavereille, että se tulee jakamaan mielipiteet. Että ei ole semmoista keskipolkua. Mä tiesin sen ja jopa halusin, että se tulee aiheuttamaan reaktioita.”

Syntyikö ensin päätös osallistua viisuihin, vai syntyikö ensin biisi, jolla halusit osallistua?

”Olen pari vuotta miettinyt tätä UMK-hommaa. Levy-yhtiön puolella on ollut puhetta tästä, ja Ylekin on heittänyt, voisiko Käärijä kokeilla tehdä jonkin biisin. Se juttu on ollut takaraivossa, ja meillä oli koko ajan ollut se ajatus, että jos saadaan aikaan tarpeeksi hyvä biisi, niin lähdetään sitten kokeilemaan.

Sitten kun Cha Cha Cha:n eka demoversio syntyi viime vuoden helmikuussa, mulla oli saman tien fiilis, että nyt mennään. Tässä oli mukana yksi tuottaja Jyväskylästä, jota ei oltu koskaan aiemmin nähty.

Matkalla Jyväskylään mietittiin mun päätuottajan kanssa, että ei voi tietää, mitä tämä reissu tuo meille. Biisi syntyi tosi luonnostaan, ilman sen kummempaa mailan puristamista.”

Lue myös: Aina mun pitää… yrittää! Vasta Lordi muutti Suomen sekavan euroviisuhistorian

Cha Cha Chan hypnoottinen alkupuoli tuo mieleen Rammsteinin. Onko se tarkoituksellista vai vahinko?

”On tullut tosi pitkään kuunneltua Rammsteinia. Kun ruvettiin tekemään musaa, heitin tuottajille, että voidaanko hakea fiilistä Rammsteinin maailmasta. Mutta eihän se mikään Rammsteinin biisi ole, vaan siihen on tuotu Käärijän soossit.

Sellaista Rammsteinin tyylistä matalaa puheräppiä oltiin kerran aiemmin tehty mutta ei julkaistu. Nyt halusin kokeilla sellaista, ja tottakai tuoda siihen Käärijän räppiaggressiivisuutta sekä melodiaa. Ne kolme elementtiä itse halusin siihen biisiin.”

Toisaalta Cha Cha Chan on väitetty muistuttavan saksalaisen Electric Callboyn kappaletta – jopa plagiaatti-sanaa on käytetty. Mitä mieltä olet väitteestä?

”Plagiaattiväitteitä saa aina keksittyä, mutta tässä ei toki ole sellaista tehty. En kiellä sitä, etteikö niissä olisi samanlaista meininkiä, ja onhan Cha Cha Cha genreltään samantyylistä kuin Electric Callboy, mutta mun mielestä silti tosi kaukana mistään heidän biiseistään ja musiikistaan.

Jollain tapaa olen silti otettu, että jengi jaksaa huudella siitä, koska se myös tuo meille näkyvyyttä. Lisäksi Electric Callboy tekee hyvää musaa, eli ehkä mekin ollaan jotain tehty oikein.”

Cha Cha Cha kertoo siitä, miten vapaudutaan raskaan viikon jälkeen tanssimaan juomalla Piña Coladaa. Eikö se ole vähän ankea viesti, ettei voi vapautua ilman alkoholia?

”Itse pyrin koko kappaleella rohkaisemaan jengiä siihen, että voi vapaasti olla se, mitä on, ja voi vapaasti lähteä tanssilattialle ja pitää hauskaa ilman alkoholia. Tässä tarinassa alkoholi on vähän niin kuin sivutuotteena.

Sehän on se yleinen tapa, miten jengi sen tekee, mutta tarkoitus ei ole yllyttää jengiä juomaan. Enemmänkin on yritetty rakentaa hyvän mielen biisi, semmoinen arjen unohtumisen anthemi.”

Miten itse rentoudut, kun on paljon pitkiä päiviä takana?

”Varsinkin nyt tämän kaiken keskellä koitan rentoutua ja olla semmoisten ihmisten kanssa, jotka tuo ilon kasvoille. Yritän aika perusasioista hakea hyvän fiiliksen, en tarvitse sen suurempia kummallisuuksia. Käyn vaikka syömässä jossain ravintolassa.”

Käärijä on luvannut, että UMK:n finaalissa lavalla nähdään jotakin sellaista, mitä ei ole Suomessa nähty.

Miten uskallat luvata sellaista? Emme kai tule pettymään?

”Pakkohan mun on luvata! En usko, että Suomessa on tämmöistä pottatukkaista kreisiä ukkoa nähty noilla lavoilla. Mulla on suuret puheet ja yritän pitää niistä kiinni. Se nähdään sitten, lunastinko sanani tässä.”

Miten Käärijä kestää ennakkosuosikin paineet?

”Olen ihan uuden asian äärellä, kun en ole koskaan ollut missään ennakkosuosikki, oli kyse urheilusta tai mistä vaan. Paljonhan tässä on käsiteltävää, että miten pääkoppa ja kroppa pysyisi silti rentona, eikä yrittäisi liikaa.

Kovasti koitan keksiä keinoja, että pystyn hyvillä mielin lähtemään sitten itse kisaan ajattelematta sitä, että ollaan ennakkosuosikkeja.”

X