Kajon jätti erityislapsia oman onnensa nojaan: Yhdelle kuljettajalle syyte heitteillepanosta – Poliisilla erikoinen syy päättää 12 tapauksen tutkinta

Kuljetusyhtiö Kajon syyllistyi puolitoista vuotta sitten vakaviin laiminlyönteihin kyyditessään Espoossa vammaisia. Yksi yhtiön kuljettajista joutuu nyt käräjille. Poliisin mukaan useimmissa tapauksissa lapsille ei aiheutunut ”konkreettista vaaraa”.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Kuljetusyhtiö Kajon syyllistyi puolitoista vuotta sitten vakaviin laiminlyönteihin kyyditessään Espoossa vammaisia. Yksi yhtiön kuljettajista joutuu nyt käräjille. Poliisin mukaan useimmissa tapauksissa lapsille ei aiheutunut "konkreettista vaaraa".
(Päivitetty: )
Teksti:
Jukka Heinonen

Espoolaisten erityislasten lukuvuosi käynnistyi syksyllä 2017 ikävästi. Kuljetuspalveluyhtiö Kajonin kuljettajat jättivät heitä toistuvasti yksin kodin tai koulun tuntumaan.

Espoon kaupunki reagoi ripeästi ja ilmoitti jo syyskuussa vetävänsä Kajonilta pois neljä vuoroa vuodenvaihteessa.

Laiminlyönnit kuitenkin jatkuivat.

Joulukuussa 2017 Espoo teki rikosilmoituksen yhteensä 12 tapauksesta. Kaupunki pyysi poliisia selvittämään, oliko niissä syyllistytty heitteillepanoon tai johonkin muuhun rikokseen.

Suuri osa yksin jätetyistä lapsista on puhekyvyttömiä. Osalla on autistia oireita.

Kuljetussopimuksen mukaan nämä lapset piti ”kuljettaa saattaen” vastaanottajan luo. Heitä ei siis saanut jättää missään tapauksessa omilleen.

”Puhumme lapsista, jotka eivät hahmota tilanteita oikein. Heidän vaaran tajunsa on alentunut”, kuvailee Mika-Erik Walls, Espoon vammaisneuvoston varapuheenjohtaja.

Itkevä lapsi löytyi rapusta

Wallsin oma lapsi oli yksi Kajonin oman onnensa nojaan jättämistä. Lapsi laskettiin autosta kotitalonsa edustalle.

”Talon rakennustöitä viimeisteltiin siihen aikaan ja hyväonnisesti rakennusmies oli jättänyt pääoven auki. Hän käveli sisään rappuun, josta löysimme hänet itkemästä.”

Seuraukset olivat onnettomat.

”Meillä oli puolen vuoden ajan vaikeuksia saada hänet taksiin. Hän näkee tapauksesta edelleenkin ajoittain painajaisia. Erityislapset ovat, nimensä mukaisesti, erityisiä”, Walls sanoo.

Isä teki tutkintapyynnön

Kajon myönsi Wallsille kuljettajansa syyllistyneen virheeseen ja ilmoitti antaneensa tälle varoituksen.

Tämä ei riittänyt Wallsille, vaan hän teki tapauksesta rikosilmoituksen, jonka seurauksena kuljettajaa vastaan nostettiin viime lokakuussa syyte heitteillepanosta.

Oikeuden istunto on vielä edessä.

Walls luuli pitkään, että hänen lapsensa kohtelu olisi lisäksi ollut yksi Espoon tekemän tutkintapyynnön 12 tapauksesta, koska hän oli reklamoinut kaupunkia aktiivisesti laiminlyönneistä. Helmikuun 27. päivänä ilmeni Wallsin yllätykseksi, että näin ei ollut.

Wallsin lapsen tapauksen käsittely kulki siis tyystin omaa latuaan. Tämä saattoi vaikuttaa siihen, että se eteni pidemmälle kuin kaupungin tutkintapyyntö.

Ei konkreettista vaaraa

Länsi-Uudenmaan poliisilaitos setvi Espoon kaupungin tutkintapyyntöä puolen vuoden ajan, kunnes se päätti – syyttäjää konsultoituaan – kesäkuussa 2018, ettei rikosta ollut tapahtunut.

Päätöksen mukaan lapsille ei aiheutunut ”konkreettista vaaraa”.

Vanhemmat näkivät asian toisin. Osa lapsista traumatisoitui, ja huonolla onnella heille olisi voinut käydä pahemminkin.

Poliisi siis arvioi, ettei kyseessä ollut heitteillepano, josta rikoslaki lausuu seuraavasti: ”Joka saattaa toisen avuttomaan tilaan tai jättää sellaiseen tilaan henkilön, josta hän on velvollinen huolehtimaan, ja siten aiheuttaa vaaraa tämän hengelle tai terveydelle, on tuomittava heitteillepanosta…”.

Mielenkiintoiset perustelut

Päätöksen perusteet ovat kiinnostavat.

Poliisin mukaan todellista vaaraa ei ollut aiheutunut muun muassa siksi, ettei mistään ollut käynyt ilmi, että lapsilla olisi ollut tarkoitus lähteä kauemmaksi.

Päätös nojautui osaksi poliisin pyytämään Espoon kaupungin lisäselvitykseen. Sen saatuaan poliisi kirjoitti tutkintailmoituksen perään lauseen:

”Kyse on ollut enemmän tilanteista, joissa olisi voinut olosuhteiden toisin ollessa tapahtua vaaraa aiheuttava tilanne.”

Lausetta on vaikea ymmärtää useankaan lukukerran jälkeen. Yksi mahdollinen tulkinta on se, että kun mitään pahaa ei sattunut, lapset eivät olleet vaarassa.

Walls on eri mieltä.

”Erityislasten pitäisi nauttia erityisestä suojelusta.”

Oikeustaistelu jatkuu

Wallsin perheen tapaus ei ole välttämättä ainoa, joka päätyy käräjäsaliin asti.

Yhteensä puolenkymmentä espoolaisperhettä teki Kajonin kuljettajien laiminlyönneistä itse tutkintapyynnön. Seuran tietojen mukaan muitakin tapauksia kuin Wallsin lapsen kohtelu on siirtynyt poliisilta syyttäjälle heitteillepanoepäilyinä.

Espoolainen Kajon on valtakunnallisesti suuri toimija koulu- ja vammaiskuljetuksissa. Seura on kertonut aiemmin yhtiön koulukuskien matalista palkoista.

X