Kajon-konsernin vastine

Kuljetusyhtiö Kajonin mukaan Seuran jutussaan haastattelemat koulukuljettajat esittävät väitteitä, jotka eivät yhtiön mielestä pidä paikkaansa. Julkaisemme ohessa Kajonin vastineen kokonaisuudessaan.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Kuljetusyhtiö Kajonin mukaan Seuran jutussaan haastattelemat koulukuljettajat esittävät väitteitä, jotka eivät yhtiön mielestä pidä paikkaansa. Julkaisemme ohessa Kajonin vastineen kokonaisuudessaan.
(Päivitetty: )
Teksti: Vastine

Kajonin vastine Seuran tämän linkin takaa löytyvässä jutussa haastattelemien koulukuljettajien väitteisiin.

Kajonilla on kokonaisuutena erittäin hyvä tilanne ajo- ja lepoaikojen noudattamisen osalta. Jokaiselle kuljettajalle on annettu yksiselitteiset ohjeet niiden noudattamisesta. Yhtiö ei ole koskaan edellyttänyt ketään rikkomaan lakia. Yhtiö valvoo kuljettajien liikennöintiä parhaan kykynsä mukaisesti ja on kehittänyt teknisiä laitteistoja valvonnan tehostamiseen.

On mahdotonta ottaa kantaa väitteisiin ilman yksilöintitietoja, mutta vahinkoja, virheitä ja erehdyksiä on saattanut tulla joillekin kuljettajille. Pääsääntöisesti saadut sanktiot eivät tosiasiallisesti ole olleet ajamisen osalta lain vastaisia, vaan rikkeet ovat muodostuneet pääsääntöisesti piirturin virheellisestä käytöstä, jolloin odotusajat ovat kirjautuneet ajoajaksi.

Väite, että useat Kajonin bussikuskit ajoivat enemmän ja lepäsivät vähemmän kuin laki sallii, ei pidä paikkaansa. Kuljettajat, jotka ajoivat viikonloppuyöt, pitivät lähtökohtaisesti arkivapaavuoron. Tyypillinen koulukuljettaja oli joka toinen viikonloppu toisen yön töissä, työajan puitteissa.

Toisin kuin jutussa väitetään, Kajonin palkkausmalli on reilu ja kilpailukykyinen: kuljettaja voi itse valita tulotasonsa. Kuljettajien palkanmuodostus on hyvin paljon riippuvainen siitä, kuinka aktiivisesti he työskentelevät. Yrittäjäkuljettajien keskimääräinen laskutus on noin 10 000 euroa, josta heille tuloutuu noin 3500 euroa palkkaan, eläkemaksuihin ja muihin kuluihin.

Yhtiö noudattaa lakia. Kuljettajat voivat esittää toiveitaan työvuorojen suhteen. Yhtiö estää suuren ajomäärän ajamisen sisäisellä kontrollilla. Työntekijä voi kuitenkin työskennellä useamman työnantajan palveluksessa, jolloin työpäivien ja työaikojen määrät voivat olla suuremmat. Tässä tapauksessa yhtiömme ei ole vastuussa kuin vain omalta osaltaan lainsäädännön noudattamisesta.

Kajonilla ei ole yhtään koulukuskia, jokainen kuljettajamme ajaa lähtökohtaisesti muutakin ajoa jokaisella paikkakunnalla.

Seuran haastattelemien kuljettajien arviot siitä, kuinka moni pääkaupunkiseudun kuski ajaa enemmän kuin laki sallii, eivät perustu faktaan.

Kajon maksaa työsopimuslain mukaisesti sairauspäivistä sairausajan palkkaa.

Jutussa mainittu työntekijöiden kyykyttäminen on yhtiön eettisen toiminnan vastaista eikä yhtiössä sellaista toimintaa ole.

Kajonin kuljettajat perehdytetään piirturin käyttöön. Kajon on ehdottomasti vaatinut kuljettajia käyttämään piirturia ohjeiden mukaisesti ja mikäli puutteita tai epäkohtia toiminnassa havaitaan, kutsutaan kuljettajia lisäkoulutukseen.

Kajonilla on osassa autoissaan etäpurkava piirturijärjestelmä, jolloin kaikkien kuljettajien ei ole tarvinnut purkaa piirturitietojaan fyysisesti. Yhtiö valvoo jatkuvasti kuljettajien ajomääriä ja muita ajosuoritteita.

Jokainen uusi kuljettaja on käynyt ammattipätevyyskoulutuksen, jossa käydään lävitse kaksi päivää ajo- ja lepoaikanormeja. Tämän vuoksi yhtiön omassa perehdytyksessä ei uudelleen käydä samoja perusasioita.

Väite siitä, että Kajon olisi vähentänyt kahden henkilöstön edustajaksi valitun kuljettajan ajoja, ei pidä paikkansa.

Kajonin kuljettajien saama sakkomäärä tulee suhteuttaa siihen, että yhtiöllä oli nykyisen alle 40 bussin asemasta aiemmin 90 bussia. Kajon on suuri toimija, siksi sakkojakin tulee enemmän. Sakon voi saada hyvin pienistä rikkeistä. Kajonin kuljettaja on saanut sakon muun muassa ylitettyään ajo/lepoajan kolmella minuutilla. Kajonista tehdyt rikosilmoitukset eivät ole johtaneet syytteisiin.

Jutun väitteet on esitetty nimettöminä, joten yhtiö ei voi tarkistaa niitä ja antaa vastinettaan suoraan liittyen yksittäiseen, väitettyyn tilanteeseen, ja yhtiö joutuu puolustautumaan vain yleisellä tasolla.

Teksti: Kajon-konserni

X