Kalenteri osoittaa: Antti Rinne kampanjoi jatkuvasti valtiovarainministerinä – ay-yhteys säilyi tiiviinä

Kevätkesällä 2014 puoluejohtajana ja valtiovarainministerinä aloittaneen Antti Rinteen tuplarooli näkyy kalenterissa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Antti Rinne aloitti valtiovarainministerinä pikaisesti valmistautumisen vuoden 2015 eduskuntavaaleihin. Demaripomo oli tuttu näky pikkukaupunkien toreilla jo kuukausia ennen vaaleja.

Kevätkesällä 2014 puoluejohtajana ja valtiovarainministerinä aloittaneen Antti Rinteen tuplarooli näkyy kalenterissa.
(Päivitetty: )
Teksti:
Matti Rämö

Valtiovarainministerin arki näyttää jatkuvalta vaalikampanjalta jo paljon ennen huhtikuussa 2015 järjestettyjä eduskuntavaaleja.

Ensimmäinen vaalikampanja-palaveri on kirjattu ministerin kalenteriin 10.9.2014. Lokakuun loppuun mennessä niitä on pidetty jo neljä. Ministeri viettää viikonloppujaan seisoskelemalla puolueen teltalla eri kaupunkien toreilla.

17.8.2014: Teltta, Aurajoen ranta, Turku.

30.8.2014: Joensuu, puhe torilla.

20.9.2014: Kansalaistapaaminen, Iso Omena, Matinkylä.

4.10.2014: Yleisötilaisuus, Oulu, Rotuaari.

Vaaleja edeltävät kaksi kuukautta kalenterin täyttää lähes pelkkä kampanjointi. Heikosta esiintymisestä arvosteltu Rinne on ottanut kritiikin huomioon. Marraskuun 2014 ja maaliskuuhun 2015 välillä kalenterissa on viisi vierailua esiintymiskouluttajakonkari Eija Tolpon toimistolla.

Ay-jyrän tausta

Demarien ja ay-liikkeen välejä on usein arvosteltu turhankin likeisiksi. Rinteen ministerikalenteri ei haasta käsitystä.

Työntekijäliitoissa kuten AKT:ssa, ERTO:ssa ja Prossa työskennelleen ministerin kalenterista riittää aikaa vanhoille ay-tovereille.

Niinpä valtiovarainministeri vierailee muun muassa AKT:n edustajakokouksessa (12.6.2014), Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n (13.11.2014) edustajistossa ja toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n edustajiston kokouksessa (10.12.2014).

Suurten liittojen pomoille, kuten PAMin Ann Selinille tai Paperiliiton Petri Vanhalalle, on tarjolla kahdenkeskisiä audiensseja. Aikaa liikenee myös pienemmille pampuille.

Merkkinä siitä Rinne osallistuu kuljetusalan demareiden iltatilaisuuteen (17.11.2014), Pron 90-vuotisjuhlaan (24.1.2015) ja insinööriliiton johdosta myöhemmin savustetun Pertti Porokarin 50-vuotispäiville (16.9.2014).

Pron järjestöasiantuntoja Juha Kähärän nimikin toistuu kalenterissa kahteen kertaan. Tapaamisten mahdollinen yhteys ministerin tehtävien hoitoon ei käy ilmi.

Rinne rientää

Ay- ja puoluejärjestökierroksen ministerikauden alussa hallitsemaan kalenteriin tulee lisää yritysväriä kauden edetessä. Yritysjohtajat päihittävät tapaamismäärissä ay-pomot. Rinteen tapaamien bisnespomojen listassa toistuvat monet elinkenoministerin Ollin Rehnin tutut: Matti Alahuhta, Jorma Ollila, Kari Jordan.

Björn Wahlroos kohtelee Rinnettä kuten kollega Rehniä. Pankkimogulin lounastapaaminen järjestyy 21.1. 2015 Sampon tiloissa. ”Auto ok”, kalenteriin on kirjattu 10 minuuttia ennen lounaan alkua.

Ex-kännykkäjätti ja tietoliikenneyritys Nokia pääsee Rinteen pakeille kahdesti. 16.1.2014 vieraana on hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa. 21.4.2015 ministeri soittaa teknologiayrittäjälle, muutaman päivän sen jälkeen, kun Nokia on tiedottanut ostavansa ranskalais-amerikkalaisen verkkovalmistajan Alcatel-Lucentin. Kyse on Suomen kautta aikojen suurimmasta yrityskaupasta.

Nokian toimitusjohtajan Rajeev Surin ei ole tarvinnut vaivautua ministeriöön. Rinne on matkannut 19.1.2015 yhtiön Espoon pääkonttoriin.

Erikoisempi Nokia-yhteys on kirjattu 17.7.2014. Silloin tuore ministeri on kalenterinsa mukaan puhunut puhelimessa Nokiaa 2010–2013 johtaneen ja yhtiön katastrofipomon maineen hankkineen Stephen Elopin kanssa.

Kalenteri ei kerro, mikä on ollut Rinteen kesken kesälomaansa hoitaman puhelun syy.

Perinnedemari

Arkisempi yritysvieras on Finnair, jonka johtoa ministeri tapaa viisi kertaa.

Audienssi liikenee myös suurimpien aikakauslehtiyhtiöiden johdolle. Otavamedian ja A-lehtien silloiset toimitusjohtajat Pekka Harju ja Juha Blomster sekä Suomen Aller Median toimitusjohtaja Pauli Aalto-Setälä vierailevat Rinteen luona 7.8.2014. On helppo päätellä, että herrat ovat lobanneet alansa veroja alas.

Vaikuttajaviestintätoimistojen väkeä ei Rinteen kalenteriin ole kirjattu. Omaan pussiinsa lobbaavia vaikuttajia kuitenkin löytyy. Sellaisia ovat esimerkiksi Suomen yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus (jolle myös Olli Rehnin ovi on avautunut usein) ja Santa Park -yrityksen toimitusjohtaja Ilkka Länkinen.

Perinnetietoisille demareille on tärkeää osoittaa, ettei valta saa unohtamaan juuriaan.

Sen merkiksi mäntsäläläinen puoluepomo kaivaa ministeri- ja kampanjointikiireiden keskeltä aikaa myös Mäntsälän Rotarien tapaamiselle paikallisravintola Pihvi-Majassa (24.9.2014) ja Mäntsälän moottorikerhon pikkujouluille 29.11.2014.

15.11.2014 ohjelmassa on värin tunnustaminen: ministerin kalenteriin on kirjattu vierailu Dragsvikin varuskunnassa, jossa sijaitsee punavankien muistomerkki.

Antti Rinne kommentoi jutun kalenterimerkintöjä sähköpostilla aihealue kerrallaan. Vaalityön aikaisesta aloituksesta: ”Minulla on SDP:n puheenjohtajana kokemusta vain yksistä eduskuntavaaleista. Näissä palavereissa on kampanjan suunnittelua.” Vierailuista ay-järjestöjen valtuustojen kokouksiin: ”Kävin viemässä valtiovallan tervehdyksen edustajakokoukseen.” Moottorikerhon pikkujouluista: ”Olin menossa moottorikerhon pikkujouluun kerhon jäsenenä olevan vaimoni avecina, mutta en ehtinyt tilaisuuteen työtehtävien vuoksi.”

Lue myös:

Olli Rehnin kalenteri valottaa lobbausta: vanha perhetuttu ryhtyi Guggenheimin tukimieheksi, ministeri junaili museohankkeelle lisäelämän

Ministerikalenteri avaa lobbauskuviota: yksityiset terveysfirmat pääsivät helposti ministeri Laura Rädyn puheille

X