Kaljaralli nosti kierroksia, kun Viro laski alkoholiveroaan neljänneksellä – Erityisesti näiden juomien halvat hinnat houkuttelevat

Jaa kaverilleTilaa Seura
Yhä useampi tuo Virosta olutta.
Kaljakärryä on yhä raskaampi vetää, sillä määrällisesti olutta tuotiin heinäkuussa 33 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. © iStock
Alkoholijuomien matkustajatuonti Virosta Suomeen kasvoi heinäkuussa 40 prosenttia, kun Viro laski alkoholiverotustaan neljänneksellä.

Samalla, kun Antti Rinteen (sd.) hallitus suunnittelee kiristyksiä alkoholiverotukseen, Viro alensi omaa alkoholiveroaan heinäkuusta lähtien 25 prosentilla.

Valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk.) kertoi heinäkuussa Seuralle, että kotimaisen veronkorotuksen sisältö ja aikataulu päätetään, kun on nähty, miten Viron ratkaisu vaikuttaa alkoholin matkustajatuontiin.

Nyt tuoreessa tutkimuksessa havaittiin alkoholijuomien matkustajatuonnin Virosta kasvaneen heinäkuussa rajusti.

Kaljaralli Viroon on kiihtynyt – Halpa hinta houkuttelee

Litroina mitattuna niin kokonaistuonti kuin tuonti henkeä kohden kasvoi 40 prosenttia.

Viroon nimenomaan halvan alkoholin perässä lähti peräti tuplasti enemmän väkeä kuin vuosi sitten.

”Vaikka osasimme ennustaa alkoholin tuonnin lisääntyvän, kasvuluvut yllättävät rajuudellaan. Matkustajista kolme neljästä tuo alkoholia, ja lastit ovat yhä isompia”, kertoo Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Riikka Pakarinen.

Reilu vuosi sitten joka kymmenes kertoi hinnan vaikuttavan matkustusintoon, mutta nyt jopa joka neljättä motivoi alkoholin halvempi hinta.

Vahvojen lonkeroiden kotimainen myynti viisinkertaistui – Myös tuonti Virosta kasvaa

Viroon matkustavista suomalaisista lähes 40 prosenttia tuo tullessaan olutta. Vuosi sitten alle kolmannes täytti kärrynsä kaljalla.

Määrällisesti olutta tuotiin 33 prosenttia enemmän.

Viime vuonna kotimaassa eniten kasvoi 4,7–5,5-prosenttisten long drink -juomien myynti, sillä niiden myynti laajeni Alkoista elintarvikekauppoihin vuoden 2018 alusta.

Niiden kotimainen vähittäismyynti lisääntyi jopa 24,6 miljoonalla litralla eli yli viisinkertaistui.

Nyt myös long drink -juomien tuonti Virosta on kasvanut. Viime vuonna joka viides toi mukanaan lonkeroa – tämän vuoden heinäkuussa lähes joka kolmas.

Siideriä mukanaan toi neljännes laivamatkustajista.

Väkevien viinojen tuontimäärät laskivat

Väkeviä alkoholijuomia tuotiin kuitenkin vähemmän kuin vuosi sitten.

Kaikkiaan alkoholijuomia tuotiin heinäkuussa 4,7 miljoonaa litraa, mikä on 1,4 miljoonaa litraa enemmän kuin viime vuoden heinäkuussa.

Yli 100 litraa tuoneiden suurtuojien määrä ei kasvanut, mutta 20-100 litraa tuoneiden matkustajien osuus tuoduista alkoholijuomista kasvoi 44 prosentista 51 prosenttiin.

Alkoholia tuodaan yleensä pääasiassa omaan arkikäyttöön.

Suomalaisten runsas alkoholin käyttö huolestuttaa, sillä verrattuna muihin EU-maihin, maksakirroosi on Suomessa yleisempi kuolinsyy kuin muualla. Yksi syy on suuri alkoholin kulutus, toinen taas ylipainon yleistyminen.

X