Kallis kerhotalo kuohuttaa tunteita Oulunkylän siirtolapuutarhassa
Uusi, kallis kerhotalo kuumentaa mökkiläisten tunteita helsinkiläisessä siirtolapuutarhassa. Erimielisyyksien taustalla on raha ja henkilökemia.
Oulunkylän siirtolapuutarhan vanha kerhotalo on homeessa.
Ovenraosta löyhähtää melkoinen odööri. Oulunkylän siirtolapuutarhan kerhohuone on ollut koko talven suljettuna, hautonut lemua sisäänsä.
Mintunvihreä rakennus pystytettiin Vantaanjoen varteen 40-luvulla, samaan aikaan, kun tämä siirtolapuutarha-alue perustettiin. Sen jälkeen tulvat ja seisovat sadevedet ovat runnelleet matalaa sokkelia.
Rakenteista on löydetty hometta.
Kuusi vuotta sitten siirtolapuutarhayhdistys päätti jäsenäänestyksellä selvittää vanhan kerhotalon purkamista ja uuden rakentamista.
Yhdistyksen hallitus on päätynyt rakennukseen, jonka tiloja voi vuokrata juhlakäyttöön myös yhdistyksen ulkopuolelle. Kevätkokouksessa uuden kerhotalon hinnaksi arvioitiin 700 000 euroa.
Huhtikuussa Helsingin kaupungille jätettiin yhdistyksen nimissä rakennuslupahakemus. Nyt neuvotellaan urakkasopimuksista. Kesällä yhdistyksen jäsenten on tarkoitus äänestää, aloitetaanko rakennusurakka vai ei.
Osa alueen 203 mökkiläisestä ei ole vielä nähnyt uuden rakennuksen piirustuksia. Osa on autuaan tietämättömiä hankkeen yksityiskohdista.
Toukokuussa palstanpitäjien postiluukkuihin kuitenkin tipahti kysely kerhotalon rakennuttamisesta. Yhdistys halusi sitovan ilmoituksen siitä, maksaako mökkiläinen palstaan kohdistuvan 3 000 euron osuuden kerralla vai 500 euron vuosierissä.
Kirjeessä ei kerrottu, mitä rahalla saa.
Nyt kerhohuoneesta liikkuu huhuja. ”Miljoonan euron” projekti on kuumentanut tunteita yhdistyksen Facebook-ryhmässä.
”Tässä on selvä ’palaneen haju’”, kuten eräs mökkiläinen kirjoittaa.
Kävellään pois homehtuneen kerhotalon luota. Kuljetaan komean koivukujan läpi sisään puutarhaan.
Antaa mökkiläisten itse kertoa.
Scillat
Helena Kuusisen kämmenellä on pähkinänmurusia. Utelias talitintti räpyttelee lähellä aikansa ennen kuin uskaltautuu nokkaisemaan.
Maa on sinisenään scilloja ja kirjokevättähtiä, mutta omenapuiden silmut ovat visusti kiinni. Toukokuinen työleiri on vasta alussa.
”Meillä on vattua, viinimarjoja, mansikoita, kaksi luumupuuta, kolme isoa ja kaksi pientä omenapuuta, karviaisia, salaattia, porkkanaa ja yrttejä. Ja pienessä kasvihuoneessa tosi makeaa rypälettä”, Helena Kuusinen luettelee ylpeänä.
Eläkkeellä oleva opettaja on hoitanut palstaa miehensä kanssa parikymmentä vuotta. Pariskunta asuu kävelymatkan päässä Oulunkylän siirtolapuutarhasta. Kesäisin oma mökki on kätevä olohuone, jossa tulee vietettyä päivät, toisinaan lämpimät kesäyötkin.
Pitkän linjan palsta-asukkina Helena Kuusinen näkee tiettyä ironiaa siinä, että samalla kun suunnitellaan hienoa kerhotaloa, alueen yhteisöllisyys kuihtuu.
”Aiemmin meillä oli tapana järjestää isoja juhannusjuhlia. Oli tanssit, joissa soitti livebändi. Lapsille oli onnenpyörä kerhotalolla. Viime kesänä oli lipunnosto ja nuotio, jota ei voi kokoksi kutsua.”
Viime vuonna alueella otettiin käyttöön uudet säännöt.
”Hallituksen jäseniä ei enää saa puhutella käytävillä. Hekin ovat täällä vapaa-ajalla.”
Ilmoitustaululle on merkitty ajat, jolloin päättäjiin voi ottaa yhteyttä.
Käärmettä pyssyyn
Helena Kuusisella on ollut palsta Oulunkylässä 90-luvulta asti. Konkari pitää uutta kerhotalohanketta liian kalliina.
Helena Kuusinen on yksi niistä, jotka vastustavat uuden kerhotalon rakentamista. Mutta hän vakuuttaa, ettei vastusta itse ajatusta, vaan toteutustapaa.
”Nykyinen suunnitelma on liian kallis, ja siitä on tiedotettu huonosti.”
Kuusisen mukaan yhdistyksen jäsenille ei ole tarjottu vaihtoehtoa, jossa vanhan kesäkäyttöisen kerhohuoneen tilalle rakennettaisiin uusi kesäkäyttöinen kerhohuone. Sellaisen projektin kustannukset olisivat olleet murto-osan nykyisistä.
Moni muukin kysymys herättää huolta ja mielipahaa.
Palstoilla oleilee pienituloisia eläkeläisiä, joilla ei välttämättä ole varaa maksaa tuhansien eurojen lisälaskua. Osa pelkää joutuvansa myymään mökkinsä.
”Mistä yhdistys saa rahaa, jos joku haluaa maksaa osuutensa pienissä erissä”, Kuusinen kysyy.
”He ajavat sitä kuin käärmettä pyssyyn.”
Toinen hankaluus liittyy suunnitelmaan, jonka mukaan juhlatiloja alettaisiin vuokrata myös yhdistyksen ulkopuolelle. Kuusisen mukaan on epäselvää, kuka sellaista bisnestä pyörittäisi. Juhlatilan markkinointi, varausten hoitaminen, siivoukset ja monet muut käytännön työt vaatisivat jonkinlaisen organisaation.
Tähän asti siirtolapuutarha on pyörinyt vapaaehtoisten voimin. Helena Kuusinen epäilee, että kerhohuoneesta on tullut yhdistyksen hallitukselle pakkomielle.
”He ajavat sitä kuin käärmettä pyssyyn. Puheenjohtaja sanoi kevätkokouksessa, ettei tätä prosessia voi keskeyttää.”
Sosiaalinen tilaus
Arkkitehdin laatimat kerhotalon piirustukset ovat olleet esillä yhdistyksen syys- ja kevätkokouksissa.
Siirtolapuutarha ei ole vain joukko palstoja pikku mökkeineen.
Oikeastaan kyseessä on sosiaalinen projekti, jonka saksalaiset cityvihreät aloittivat 1800-luvulla.
Teollinen vallankumous houkutteli tehdastyöläisiä kaupunkeihin. Puutarhapalstat tuottivat vähäosaisille ruokaa ja majoitusta. Samaan aikaan työläisperheiden lapsille haluttiin taata mahdollisuus leikkiä maaseutumaisessa ympäristössä.
Vähitellen ajatus levisi Suomeenkin. Meillä puutarhoihin liittyi myös kansallismielinen agenda. Sisällissodan jälkeen ajateltiin, että työläisten tarve rettelöidä vaimenee, kun he pääsevät viljelemään omaa maaplänttiä. Palstoilla oli käytössä tiukat säännöt. Ne edistivät ihmisten mukautumista yhteiskunnan sääntöihin.
Helsingissä siirtolapuutarhat toimivat 30-luvulle saakka sosiaalilautakunnan alaisuudessa.
Sosiaalinen projekti oli voimissaan vielä Oulunkylän puutarhan alkuvuosina. Vuonna 1947 julkaistussa Asemakaavaopissa Otto-Iivari Meurman kuvailee siirtolapuutarhoja näin: ”Ne ovat etupäässä tarkoitetut kivikaupungin vuokra-asunnoissa asuville perheille siinä mielessä, että perheen jäsenet voisivat kesän aikana lyhyiden vapaa-aikojensa kuluessa edes jossain määrin päästä maaseutumaisiin oloihin ja kosketukseen luonnon kanssa.”
Siirtolapuutarhat toimivat yhä kaupungin vuokramaalla. Mökkien rakentamista rajoitetaan tiukoilla säännöillä, joiden valvominen kuuluu edelleen kaupungin tehtäviin. Kerhohuoneen kaltaisia yhteisiä tiloja sääntely ei kuitenkaan koske.
Ylipäätään ei ole enää mitään tahoa, joka valvoisi vanhan sosiaalisen projektin toteutumista.
Aate rapistuu.
2000-luvun Suomessa on leipäjonot, pätkätyöläiset, paperittomat ja prekariaatti. Mutta siirtolapuutarhat eivät ole heitä varten.
Nyt palstoille muuttaa nuoria, hyvin koulutettuja ihmisiä, jotka halua-vat mökkeihinsä astianpesukoneet ja muut modernit mukavuudet. Osa uusista mökeistä on kuin pieniä omakotitaloja. Samalla kun kysyntä kasvaa, hinnat nousevat. Oulunkylässä mökkien hintataso pyörii 60 000 ja sadantuhannen euron välissä.
”Ei siirtolapuutarha-aatetta voi museoida. Jos eläkeläisellä ei ole varaa sijoittaa tähän toimintaan, niin ehkä hänen kannattaa myydä mökkinsä ja tehdä jotain muuta”, kuten eräs nuoren polven Oulunkylän mökkiläinen sanoo.
Sääntöjen mukaan
Oulunkylän siirtolapuutarhayhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Sanna Kivimäki haluaa heti korjata yhden asian.
”Ei voi sanoa, että uusi kerhotalo olisi kuumentanut tunteita.”
Samalla hän kieltäytyy vahvistamasta hankkeen hinta-arvioita, koska ne herättävät alueella niin paljon ”hälyä”.
Kivimäen mukaan rahasta puhumisen aika on kesällä, kun urakka-arviot on saatu ja on äänestyksen aika.
”Yhdistys on pyrkinyt pitämään jäsenten etua esillä. Meillä on palkattu ammattilainen, joka pyrkii vähentämään hankkeen kustannuksia. Esimerkiksi täydestä talvilämmöstä on luovuttu.”
”Mutta tietystä laadusta on pidettävä kiinni. Kaupungin rakennusvalvontakin asettaa tarkat vaatimukset. Enää ei pysty rakentamaan kuin 40-luvulla.”
Kivimäki itse toivoo, että urakka voisi alkaa jo ensi syksynä.
Mutta miten sitten käy, jos jonkun mökkiläisen rahat eivät riitä kerhotalon maksamiseen?
”Emme me halua, että kukaan joutuu sen takia mökkiään myymään. Pyrimme neuvottelemaan pankkilainan, joka mahdollistaa kohtuulliset maksuerät useammalle vuodelle. Jos on ihan ylitsepääsemättömiä vaikeuksia, asiasta voidaan aina neuvotella”, puheenjohtaja lupaa.
Hän uskoo, että mökkiläisten pelot hälvenevät, kunhan he ehtivät perehtyä asiaan paremmin.
”Ehkä huolet johtuvat siitä, ettei ole seurattu tiedotusta. Meillä on kevät- ja syyskokouksissa kerrottu tästä hankkeesta. Ja viime kesänä oli ilmoitustaululla tietoa. Sääntöjen mukaan on menty.”
Kitka
Suomen Siirtolapuutarhaliiton puheenjohtaja Pertti Laitila tunnistaa Oulunkylän ongelmat. Moni suomalainen siirtolapuutarha on tullut siihen ikään, että infraa on uusittava. Mökkiläisten maksukyvyssä on isoja eroja. Seurauksena on kitkaa.
”Ongelmaa lisää se, että pankit ovat olleet aika kitsaita lainoittamaan tällaisia hankkeita.”
Laitilan mielestä ongelman taustalla ovat yhdistysten eri ikäiset jäsenet.
”Heidän tarpeensa ja tulevaisuudenodotuksensa saattavat olla hyvin kaukana toisistaan.”
Laitilan mukaan valtakunnallinen kattojärjestö ei kuitenkaan voi antaa toimintaohjeita, joita kaikki noudattaisivat.
”Jokaisella yhdistyksellä on omat sääntönsä, ja päätökset tehdään yhdistyksen omissa kokouksissa.”
Helena Kuusisen ja monen muun kohdalla erimielisyydet voivat johtaa mykkäkouluun. Lopulta laskut maksetaan, mutta uusi kerhotalo kierretään kaukaa.
Siitä voi tulla repivän riidan muistomerkki.
Portti siirtolapuutarhan paratiisiin
Galleria
