Tutkija: Kansallisvaltio voisi pelastaa Euroopan

Wolfgang Streeck pitää tarinoista. Sellaisista kuin tämä.

Viime toukokuussa Euroopan Keskuspankki EKP ilmoitti lopettavansa 500 euron seteleiden painamisen.

Koska EKP:n talletuskorko oli muuttunut negatiiviseksi, suursijoittajat olivat alkaneet varastoida seteleitä yksityisiin pankkiholveihin. EKP:ssä pelästyttiin, että raha pakenee markkinoilta. Varastointikustannukset oli nostettava ylös. Suurten seteleiden painamisesta päätettiin luopua, koska pikkurahan varastoimisen on kalliimpaa – sitä varten kun tarvitaan enemmän holvitilaa.

Wolgang Streeck räjähtää nauruun.

”Tällaisia keinoja käytetään! Uskotaan, että ongelma voidaan ratkaista lopettamalla 500 euron painaminen!”

Vinon naurunsa takana Streeckillä on meille vakavaa sanottavaa. Hän on poliittinen taloustieteilijä, joka työskenteli 20 vuotta yhteiskuntatutkimuksen johtajana Max Planck -insituutissa. Saksan valtion rahoittama instituutti kuuluu maailman arvostetuimpien tutkimuslaitosten joukkoon.

Eläkkeelle jäätyään Streeck on osallistunut aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun. Hän vieraili vastikään Suomessa kertomassa kirjastaan nimeltä Ostettua aikaa (Vastapaino). Se kertoo länsimaisen talouskasvun umpikujasta.

Siitä 500 euron tarinakin kertoo. Se on tarina neuvottomuudesta.

Jo 70-luvulta lähtien länsimaat ovat rahoittaneet talouskasvuaan velalla. Euroopan markkinat ovat olleet rikki jo vuosia. Talous ei kasva, vaikka lainarahaa saa nollakorolla. Sijoittajat ovat menettäneet luottamuksensa järjestelmään, eivätkä yksityiset pankit luota toisiinsa.

Taatakseen yhteiskuntarauhan eurooppalaiset keskuspankit ovat ryhtyneet viimeisenä keinonaan rahoittamaan valtioiden alijäämiä, vaikka EU-sopimukset ja lait nimenomaan kieltävät sen. Suomen valtio velkaantuu – ja ottaa samalla lisää velkaa Suomen Pankilta. Järjestelmä toimii niin kauan kuin Euroopan Keskuspankki painaa lisää rahaa.

”En usko, että tämä vaihe voi kestää kovin pitkään”, Streeck sanoo.

Markkinat hallitsevat meitä

”Se, mitä tällä hetkellä tapahtuu, on kuin suoraan polynesialaisesta kuvakirjasta. Kansallisvaltioiden edustamat kansat vastustavat sitä, että heidän elämänsä alistetaan kansainväliselle markkinalainsäädännölle”, Streeck kirjoittaa Ostettua aikaa -kirjassaan.

Lista kriiseistä on pitkä: Trump, Brexit, Kreikka, Espanjan poliittinen kriisi, Italian ahdinko, Belgian kahtiajako… Monessa maassa – myös Suomessa – vallankahvassa ovat liikemiesmiljonäärit ja populistit.

”Kaikki nämä tapahtumat ovat oireita samasta asiasta: Globaalin talouden vapauttaminen on ajanut valtiojärjestelmän kriisiin. Järjestelmän luotettavuus ja ennustettavuus on kadonnut”, Wolfgang Streeck sanoo.

Viimeisten vuosikymmenien aikana valtioiden kasvava velka ja talouden liberalisoiminen ovat siirtäneet valtaa talouseliitille. Kansallisen politiikan liikkumatila on kaventunut kaikkialla länsimaissa. Streeckin mukaan valtioiden toimintaa valvoo nyt kansainvälinen ”demokraattiselta osallistumiselta eristetty hallitus- ja finanssidiplomatia”.

”Käynnissä on prosessi, jossa demokratian merkitystä kapitalismissa vähennetään erottamalla talous ja demokratia toisistaan”, Streeck väittää kirjassaan.

Taloustieteissä on ollut vallalla ajatus, jonka mukaan julkisen talouden ongelmat johtuvat liiallisesta demokratiasta. Vastuuttomat poliitikot lapioivat talouteen liikaa rahaa miellyttääkseen äänestäjiä ja pysyäkseen vallassa.

Streeck on eri mieltä. Hänen mukaansa syyllinen on kapitalismi. Samalla kun valtiot ovat velkaantuneet, kansalaisten väliset tuloerot ovat kasvaneet ja yhä suurempi osuus varallisuudesta on päätynyt rikkaimmalle prosentille. Äänestysinnokkuus on laskenut länsimaissa 70-luvulta lähtien. Olisi outoa, jos tällainen kehitys olisi liiallisen demokratian aiheuttama.

”Vähenevä äänestysinto ei kaikesta päätellen ole merkki tyytyväisyydestä vaan alistumisesta”, Streeck kirjoittaa.

Wolfgang Streeckin mukaan me lähestymme pistettä, jossa kapitalismi ja demokratia eivät enää mahdu samaan kuvaan. Edessä on kaksi vaihtoehtoa: kapitalismi ilman demokratiaa tai demokratia ilman kapitalismia.

Ikävä kyllä kehitys osoittaa edellämainittuun suuntaan.

Yhdysvalojen keskuspankin ex-puheenjohtaja Alan Greenspan kiteytti tilanteen osuvasti jo vuonna 2007, kun sveitsiläinen Tages-Anzeiger -lehti kysyi, ketä hän tukisi Yhdysvaltain presidentiksi.

”Meillä on se onni, että Yhdysvalloissa poliittiset päätökset on globalisaation ansiosta korvattu suurimmaksi osaksi maailmanlaajuisella markkinataloudella. Kansallista turvallisuutta lukuun ottamatta on tuskin väliä, kenestä tulee seuraava presidentti. Markkinavoimat hallitsevat maailmaa”, Greenspan vastasi.

Kansallisvaltio voi suojella demokratiaa

Liberalismi kuulostaa ajatuksena hienolta. Vapaamielisyys ja avarakatseisuus ovat positiivisia arvoja. Kukapa niitä ei kannattaisi?

Sekaannus syntyy siinä, että moni meistä näkee liberaalin demokratian ja liberaalin kapitalismin saman asian jatkumoina. Näin ei ole. Globalisaation suurin voittaja Kiina ei ole vapaa demokratia tai markkinatalous.

Yhä useampi länsimaalainen kokee, että liberaali kapitalismi on pettänyt lupauksensa. Donald Trumpin valinta USA:n presidentiksi on nostanut keskiluokan ahdingon keskusteluun. Kansainvälisen kaupan pelisäännöt ovat nousemassa uudelleen pöydälle.

Visio kauppasodasta on pelottava. Mutta liberaalin kapitalismin uudelleen määrittely voi olla länsimaisen keskiluokan kannalta hyvä asia.

”Länsi-Euroopan suurin uhka ei ole nationalismi, vaan vallalla oleva markkinaliberalismi”, Wolfgang Streeck sanoi Seuran jutussa viime viikolla.

Ostettua aikaa -kirjassaan hän arvostelee kovin sanoin Euroopan rahaliittoa, joka oli ”poliittinen virhe”.

Streeckin mukaan vanha kansallisvaltio sisältää mekanismeja, jotka voivat suojata kansalaisia liberaalin markkinatalouden tuholta. Streeck esittää Euroopalle paluuta kansallisiin valuuttoihin tai ainakin joustavaan valuuttajärjestelmään, joka ”tunnustaisi erot eurooppalaisten yhteiskuntien välillä”.

Tällainen eurooppalainen ”Bretton Woods” ei olisi täydellinen vastaus kriisiin, mutta sen avulla järjestelmä voitaisiin rauhoittaa, kunnes kriisin lopputulos on selvillä. Yhteisvaluutasta luopuminen merkitsisi samalla rajanvetopolitiikan aloittamista globalisaatiota vastaan.

Wolfgang Streeckin mielestä kansallisvaltio voisi olla edelleen käyttökelpoinen ajatus. Sen jäljellä olevia jäänteitä voisi käyttää ”kapitalistisen maanvaltauksen” hidastamiseen.

”Se olisi toiseksi paras ratkaisu. Ja niin kauan kuin parasta ratkaisua ei ole, toiseksi paras on paras.”

Isänmaiden Eurooppa

Streeck ei ole puheineen yksin. Eurooppa-neuvoston puolalainen puheenjohtaja Donald Tusk on puhunut uudesta EU:sta, joka olisi vahvojen itsenäisten valtioiden liitto.

Huomio saa Streeckin nyökkäilemään.

”Kirjoitin äskettäin Le Mondeen artikkelin, jossa muistutin ranskalaisia siitä, että tämä on itse asiassa alun perin heidän oma ideansa. Charles De Gaulle puhui Isänmaiden Euroopasta.”

Miksi ajatus ei enää kelpaa ranskalaisille?

”Uskon, että syvällä sisimmissään he haluavat hallita Eurooppaa. He tietävät, että kansallisvaltioiden Euroopassa valta valuisi saksalaisille. Siksi ranskalaisilla on pakkomielle keskusjohtoisesta Euroopasta”, Streeck naurahtaa.

Kesän Brexit-äänestys oli viimeisin esimerkki eurooppalainen kansallisvaltion paluusta. Heti virkaan astuttuaan uusi pääministeri Theresa May piti kansalaisille puheen, jossa hän korosti brittien omaa vastuutaan tulevaisuudestaan. Enää ongelmista ei voi syyttää Brysseliä. May puhui painokkaasti yhden kansakunnan puolesta.

”Ajatus edustaa vanhaa brittiläistä nationalismia. Mutta se on myös perinteistä kansallista politiikkaa. Ja siihen kuuluvat kompromissit”, Streeck sanoo.

Viime aikoina nationalismia on pidetty Euroopan pahimpana uhkana. Kuvan voi nähdä myös toisin päin: Ajatus nationalismista, joka on pelkästään uusnatsien ja muiden ääriliikkeiden pelikenttä, on vääristynyt ja historiaton. Toisen maailmansodan jälkeen eurooppalainen kansallisvaltio voi ylpeillä 50 vuoden kunniakkailla perinteillä.

Siihen nykyisellä EU:lla on vielä pitkä matka.